Cousteaupipo

Pirun makea. Ja kiva lanka. Itse tein, nivelet kirvellen. Mitä sitä sitten kutoisi? Nyt olisi vähän lankaakin jäljellä, hyvin vähän kylläkin, sukkalankaa vajaa kaksi kerää ja pipolankaa samanverran. Tumput? Patalappuja? Kauluri (yäääääh. No eiii. Pelkkä ajatuskin kutittaa.)
Pipon ohje löytyi Novitan sivuilta. Näppärältä Irmeliltä tähän menee vain yksi ilta, meikäläiseltä meni kolme.

Vielä yksi rivi...

Aktivoin sisäisen marttani ja ryhdyin maanisesti kutomaan. Mikä juttu tää on, että muutaman vuoden välein tulee tällaisia kudontakohtauksia? Kaivoin juuri esiin edellisen kohtauksen tuloksen muutaman vuoden takaa. Se on pötkö. Täysin hyödytön pötkö. En keksinyt sille kutoessakaan mitään käyttöä, kaulahuiviksi se on liian lyhyt. Mitään tuubiviritelmää en koskaan jaksanut siitä askarrella. Ja, no, sillä ei ole ollut yksinkertaisesti yhtään mitään virkaa.Nyt tuumasin, että nykerrän siitä "muutaman kivan napin kanssa" pötkötyynyn (herraparatkoonsenkunnäkis).
Mutta tämä uusi kudontamania. Tämä on taas jotenkin hämmentävää. Äidilläni on lähtenyt homma aivan lapasesta nyt muutaman kuukauden sisällä. Ensin se neuloi mummolle villatakin ja nyt se neuloo itsellensä mekkoa!! Itse olen kohtauksessani vasta villasukka-asteella (tuli muuten vähän törkiän hienot!)

Omin käsin! Kantalapussa tuli jossain kavennuksessa yksi silmukkavirhe, mutta hei, käsityön leima, käsityön leima. Paljon boheemimmatkin näin...

Kudottuja juttuja ilmestyy meille varkain. H&M Homen lastenhuonemalliston karhutyyny on kovassa halikäytössä.

Samalla kun katsellaan ukkokullan kanssa Girlsiä, kudon hänelle Cousteau-henkistä pipoa! Itse kutomani villasukat jalassa! Huutomerkki, huutomerkki! No toki tiedän, että jokainen itseään kunnioittava ihminen osaa villasukan kantapään kutomisen silmät sidottuinakin, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että minulla ei kyllä ollut niin minkään sortin muistikuvia siitä kantalapun tekemisestä vielä viikko sitten. Ei tullut lihasmuistista. Ei.
Mutta hei, tää kutominen on MAHTAVAA. Sen lisäksi, että cousteaupipo on valmis jo huomenna illalla (nnnn... no ehkä sentään liikaa lupailtu, mutta ihan tuota pikaa kuitenkin) niin jää aika moni iltapala syömättä kun on käsissä kutimet! En ehdi syödä, hahaaa! Uusin aseeni painonhallinnassa. Odotan tuloksia samaa tahtia kuin cousteaupipo edistyy (huomatkaa vähenevä realismi kasvavan kudontaegon kanssa).

Karhutyynyn halija ja äijämäinen kannikoiden vilautus. Kuva on vähän epätarkka, mutta oli pakko laittaa... Tähän jotenkin tiivistyy tuollaisen kaksivuotiaan meno... Housut roikkuu itse asennettuina väärin päin jalassa ja potallakäyntikin unohtuu aina välillä kun on niin kovat leikit.

Vielä yksi kierros ja sitten nukkumaan!

Nyhräys

Viime kesänä ähersin koko ompelutaitokapasiteettini äärirajoilla sängyn jalkojen eteen verhot jotka ovat tarranauhoilla kiinni sängyssä. No arvata saattaa ettei se proggis nyt kerralla kunnolla mennyt vaan verhojen ja patjojen väliin jäi ärsyttävästi muutaman sentin kaistale josta paistaa sekä sängyn runkoon käytetty puu että sängyn sälepohjat. Molemmat luonnollisestikin eri väristä puuta. Nyt "vähän fiksasin" koska silmiähän moinen hirveys on tässä kirvellyt.

Niittasin kankaan ensin tarranauhan yläpuolelta kiinni ja käänsin sitten kankaan koko puuhöskän yli ja niittasin säleikköönkin kiinni. Tämä ei ole irroitettava. Ja se on valkoinen. Mökillä. Elän vaarallisesti.

Enää ei näy enää erivärisiä puupaloja, mutta kuten siippa totesi; nyt näyttää siltä, että meillä on kolme patjaa päällekkäin sängyssä. Miten se meni; korjaamalla paranee?

NOjaa. Mutta EI NÄY enää puu...

Hyvää uutta vuotta!

Toivottaa pingviinikaverit! Tällä emännällä lähti vähän mopo käsistä kakkuleipomusten kanssa. Komia uuden vuoden kaakku tuli. Synkkä ja lumeton vuodenaika johtaa outoihin mielitekoihin. Oli pakko tehdä iglukakku ja pingviineitä. Ja oli pakko tehdä yks badass-pingu mukaan, muuten olis tullut liian söpö...

Tein Iglukakun samoilla periaatteilla kuin taannoin sintin syntymäpäiville leppäkerttukakun. Päällynen on tehty sokerimassasta ja pingviinit muotoilin mustasta marsipaanipötikästä. Pingujen valkoinen vatsa on ohut sokerimassalevy, jonka olen muotoillut sopivan malliseksi ja laittanut marsipaanivartalon päälle. Pahispingun pissa on on jotain koristelumössöä jota myydään muutaman värin setissä. Ovat pienissä pursottimissa. Eri kätevästi sillä sai tirautettua pikku lirit iglun kulmalle. Harmi ettei löytynyt ruskeaa versiota... Muhhahahhah :D


Hyvää uutta vuotta! Mä yritän löytää jonkun mopon ens vuodeksi...

Romanttista rypytystä

Voi morjens, no onpa maalaisromanttista, ei ihan mun makuun. Niin, sitä ihminen helposti kuvittelisi, että jos itse ompelee jotain, niin tekisi siitä edes sitten oman maun mukaisen. Helposti kuvittelisi, juu-u. Käytäntö on sitten ihan toista...
Mä alan jotenkin ymmärtämään ala-asteen kässänmaikkaa kun se oli aina ihan turhautunut mun tekeleisiin. Touhotus oli kovaa, valmistakin tuli, mutta laatu ei nyt sitten aina ollut ihan priimaa eikä välttämättä lopputuloskaan sitä mitä alunperin piti... Ja kas, mihin sitä nyt ihminen muuttuisi. Touhotus on edelleen kovaa ja laadussa on edelleen toivomisen varaa. Hupsista keikkaa! Oho ja no olkoon, tää on hyvä näin. Siinäpä mun vakiokarjaisut aina kun olen kaivanut äiteeltä ikuisuuslainassa olevan ompelukoneen esille.
Tällä kertaa ompelin suojaverhoja joiden tekemistä olen uhonnut jo monta viikkoa. Omansa sai sekä eteisen hyllykkö että sänkymme.

Vastoin tapojani tein ompelustöitä oikein nuppineulojen kera! Promeiningistä huolimatta rypytykset kärsivät vähän vaurioita ompeluvaiheessa.

Nyt on rypytystä! Päiväpeitoksi olin ajatellut kelpaavan kauniin vanhan verhon. Mutta niks naks. Ei se sovi, liian plitku, tuo rypytys vaatii kaverikseen mehevän värisen ja paksuhkon päiväpeitteen.

Suojaverhot olivat oikein pihistelyn mestarinäyte. Ne tulivat maksamaan kokonaista kolme euroa. Sen hintaisiksi nimittäin tinkasin Ikean poistolaarista ilman hintalappua löytämäni valkoiset paksut verhot. Kiinnitysvermeet löytyivät omasta takaa. Joskin molemmat suojaverhot piti viritellä eri kiinnitysmekanismeilla. Sängynalusen suojaverhon kiinnitin tarranauhalla ja eteisen hyllyköihin laitoin perus verhovaijeria. Kyllä ne varmaan toimii ihan hyvin. Mutta voi taivas tuota rypytyksen määrää jonka sain (hyyyyvin helposti) aikaiseksi noihin paksuihin verhoihin.  Kotona ei tulisi kyseeseenkään, että olisin laittanut vastaavaan paikkaan tuollaisia suojaverhoja, mutta mökillä ne jotenkin... kuitenkin menee... Eikä ne nyt edes oikeastaan särje silmää pahasti. On se jännä. Erivapauksien villa Raimo!

Psstt... Nyt on niin kotoisaa... Espressokeitin löysi tiensä mökille. Vanha, kolmisen vuotta pajalle pääsyä odottanut francis francis-keitin pääsi vihdoinkin korjattavaksi. Pieniä ihmeitä tapahtuu ihmisen arjessa. Siippa oli jostain saanut innoituksen hoitaa asian kuntoon, joten kotona ollut Krupsin (oikein toimiva ja hyvä) peruskeitin pääsi mökille. Ihanaa! Arjen pientä luksusta!

Keskeneräisyyksien villa Raimo

Sadesäät ovat nyt totaalisesti sekoittaneet urakkamme. Ilman kosteuden huidellessa näissä lukemissa on turha yrittää maalata ulkoseiniä. Voi räähkä. Eihän tässä muuta, mutta kun Ylen paikallisuutiset tulevat tiistaina kuvaamaan jotain lyhyttä uutispätkää siitä kuinka lapsiperheet ovat löytäneet nämä siirtolapuutarhat. Me ja toinen perhe patsastellaan jutussa haastateltavina. Noelisiis haluaisin saada palstan tiptop-kuntoon siihen mennessä. Hirveä rikkaruohosavottakin pitäisi saada riipaistua itsestä irti, ei olla liiemmilti sitä puoltakaan tässä harrasteltu. Myönnetään. Oikein en ole jaksanut mitään ompelustöitäkään nyt tehdä ja pikkuinen yöpöytäkin on joutunut odottamaan hiontavälineiden päivitystä. Kävin ostamassa "hiomahiiren" sillä tuo tasohiomakone ei ole kaikista näppärin vekotin pieniin nurkkiin ja koloihin. Eilen uutta hiomahiirtä testailtaessa kävi siten ilmi, että siinä oli peijooni brittipistoke. Soitin myyntipaikkaan ja kerroin kuinka on käynyt, ja sen sijaan, että myyjä olisi kanssani hämmästellyt, että jessus, mites se on mahdollista, totesi mies puhelimessa "ei, taasko meille on tullut vääriä..." Jaha, ei siis ensimmäinen kerta... Huoh, asiakkaan kannalta tosi kivaa tällainen, eikun mars takaisin kauppaan vaihtamaan vekotinta. En siis myöskään vieläkään jatka yöpöydän kunnostusprojektia.

Ainoa mitä olen saanut melkein tehtyä loppuun on sintin pöllöperhe. Ostin Tate Modernista söpön itseommeltavan sorminukkepöllöparven ja menestyksekkäästi olen 3/4 pöllöä ommellut sintille pehmoiksi. Iso pöllö odottaa herneitä sisuksiinsa. Pikkupöllöset saivat vanulevytäytteet.
Mikään ihan valtava menestystarina pöllöset eivät tähän mennessä ole olleet. Sintti on niitä hetken kohteliaasti järsinyt ja siirtynyt sitten työstämään halkolaatikon sisältöä.
Oh well...

Pikkuapulainen auttaa ompelemaan...

Siippa parhaansa mukaan viihdyttää sinttiä äitinsä askartelemilla pöllösillä. Noh, poika, yritäs nyt vähän innostua, ihan vaan vähän. Edes kohteliaisuudesta. Joohan?

Mmmh, niin, pitäisi saada nyt tehtyä ne suojukset näiden kuistin hyllyjen eteen. On niin sopivasti sintin korkeudella kaikenlaista kiinnostavaa tavaraa kuten esim. esittelyssä oleva sytytin...

Pyhä yksinkertaisuus!

Oli äänekäs huokaukseni eilen. Joskus ratkaisut vain ovat kirjaimellisesti silmien edessä.
Siitä saakka kun vauvanurkka valmistui, katsettani on häirinnyt eri sävyiset kaapinovet. Pienessä makuuhuoneessamme on yhden seinän mittainen kaapisto, jossa peililiukuovikaappien molemmin puolin on vielä tavalliset kaapit ovineen. No vauvanurkan teon yhteydessä palapeliin lisättiin vielä yksi kaappi & ovi ja tietysti tuo uusi ovi oli ihan eri valkoisen sävyä kuin kaksi vanhaa ovea.
Ja sekös minua on närästänyt.
Pariovikaappi yhdellä uudella ja yhdellä vanhalla ovella on ollut aika surkean näköinen yhdistelmä.
Nyt vasta tajusin, että hyvänen aika, minähän siirrän tietysti uuden oven sen yksinäisen kaapin oveksi jolloin saan vaihdettua päittäin pariovikaappiin saman sävyiset ovet. Eihän kukaan näe sitä silmiäni särkevää sävyeroa kaapinovissa silloin kun välissä on koko muu peililiukuovikaapisto...
Ja tämän neron leimauksen piti nyt sitten puoli vuotta hautua. Voi hyvänen aika...

Samalla siivosin vähän yöpöytääni ja kaivoin esiin kivoja laatikoita yöpöydän alahyllylle. Avoin alahylly tuppaa olemaan aina kaiken romun hautausmaa. Nyt hyllyllä olevat laatikot saavat kätkeä sisäänsä kaikki ne korut ja pinnit ja hiuskoristeet, joita on ajelehtinut siellä täällä. Tiedä sitten kuinka kätevää tuo pikkuruisillakin laatikoilla pelaaminen on todellisuudessa, mutta ainakin pinneille ja kavereille on nyt paikka määriteltynä.

Sain ihanan vinksahtaneen ja vekkulin Habitatin herätyskellon äitienpäivälahjaksi. Olen fanittanut tuota lintuvekkaria jo hyvän tovin ja nyt sen sitten sain! Linnun takana on Ikean hyvin edullinen pallolamppu. Ovat meillä yöpöydän valaisimina ja isosta koostaan huolimatta ovat olleet oikein mainio ja toimiva ratkaisu.

Ostin jo pari vuotta sitten meille nämä Readers Nest hyllyt, mutta harmikseni emme voineetkaan asentaa niitä yöpöytien yläpuolelle kuten olin ajatellut, sillä hyllyt taipuvat ikävästi kirjojen painosta. Taitaa olla suunniteltu kevyille pokkareille nämä hyllyt ja meillä kun on aina yöpöydällä näitä vähän järeämmän painoisia teoksia...

Yöpöydät ostettiin Helanderin huutokaupasta noin vuosi sitten. Ovat vähän vuosikymmenten saatossa rähjääntyneet ja myös siksi jotenkin tosi sympaattiset. Olemme jo saaneet omatkin merkkimme niihin. Huoh. Naarmua sun muuta...

Viilailuja vapuksi

Olin tänään sintin kanssa kaksistaan mökillä ja lähti niin sanotusti lapasesta. Ompelin, maalasin, värkkäsin ja tuunasin niin maan hemmetinmoisella vimmalla, että ehkä on ihan hyvä juttu, että menen maanantaista alkaen töihin lepäilemään...
Töihin paluu myös tarkoittaa sitä, että vappuun mennessä pitää touhuta ne jutut pois päivänjärjestyksestä mitä meinaa touhuta. Väkisinkin tahti tästä nyt vähän hidastuu.

Nyt on ollut suurimpana vimmana laittaa tuota kuistia kuntoon. Kun sain sinne ihanan liinavaatekaapin, alkoi tuntua siltä, että kuistiparka olisi muutenkin ansainnut vähän rakkautta osakseen.
Niinpä sitten sintin ensimmäisten päiväunien aikana maalasin vihreät ullakon portaat valkoisiksi.
Sillä välillä kun sintti tappoi kuolalla pehmojänistä lattialla, minä ommella surauttelin valmiiksi verhokappoja joiden lakanakankaat olen ostanut jo pari vuotta sitten (!!). (Mikähän niidenkin tekemisessä on ollut niin vaikeaa, että on jäänyt noin roikkumaan?)
Sintin siirtyessä järsimään uutta ämpäriään minä siirryin kiikkumaan kuistin katonrajaan (no se ei ole korkealla se) ripustelemaan lakanakappojani.
Sitten suhasin makuunurkkaukseen asentamaan verhotankoa ja mallailemaan verhoja. Vroom. Sitten suhasin vessaan asentamaan liiketunnistimella varustettua (minikokoista) ledlamppua. Vroom.
Siinä välissä viihdytin sinttiä ja syötin sitä ja siinä kiikkustuolissa istuessani lapsi sylissä sen sitten keksin.
Silmääni on aina häirinnyt kuistin ikkunalaudat joihin on laitettu haaleankeltaiset kaakelilaatat. Olin ajatellut maalata ne, mutta se on aina vaan jäänyt muiden töiden jalkoihin. Mutta nyt se sitten välähti ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Vrooom.

Ikkunalauta niin kaljuna, niin ei tuunattuna. Ei varsinaisesti mikään silmänilo...

Strömsöratulapepitaruutua pintaan, niin kyllä siitä vielä soma saadaan!

Päällystin ikkunalaudat kankaalla ja sutaisin päälle makuunurkkauksen lattian lakkaamisesta ylijäänyttä venelakkaa.

Ostin pari viikkoa sitten Eurokankaasta erilaisia kangaspalasia joista nyt sitten valitsin yhden tuohon päälle. Leikkasin sopivia suikaleita kangasta, levitin Erikeeperiä kaakeleille ja muotoilin palat sopiviksi. Oli kyllä helppo asennus ja tuohon vielä kun laittaa pelargonioita päälle niin ai että on herttaista!
Huomenna on totuuden hetket käsillä kun pääsen näkemään miten kangaspalaseni ovat reagoineet tuohon supervenelakkaan... Onkohan ne höyrystyneet kokonaan pois?

Ryhtiliike iski lehtikoriin

Koska meille tulee erilaisia lehtiä toistakymmentä on niistä vaan kerta kaikkiaan suurimmasta osasta hankkiuduttava eroon. Koska mies haluaa säästää kaikki Wiredit ja Kamerat niin olen päätynyt siihen, että voin aivan hyvin luopua omista lehdistäni säällisen ajan kuluessa (ainoan poikkeuksen tekee Glorian ruoka ja viini). 
Aloitin valtaisan lehtien raakkausurakan ennen sintin syntymää. Istuin lattialla vatsa lattiaa viistäen ja lajittelin lehtiläjiä ympärilläni. Raskaushormonien myllertäessä kehossani hankkiuduin valtavassa energiapuuskassa eroon parista Koti ja keittiö vuosikerrasta ja tukusta muita aviiseja.
Saattoi siinä rytäkässä mennä jotain ihan kivojakin juttuja hukkaan, mutta voivoi, enpä ole osannut kaivata. Nyt voisin vihdoinkin saatella proggiksen loppuun... Uutta materiaaliakin on kerinnyt tässä kuukausien saatossa kertyä ihan kiitettävästi.

Mmm, esteettistä, tai jotain muuta. Hei, tai ehkä tää läjä vaan on boheemi...

Ajatukseni oli ja on se, että heitän suoraan kaikki muut lehdet pois paitsi sisustuslehdet. Ja niistä sisustuslehdistä merkkaan vain ne jutut, jotka oikeasti ovat minua innostaneet. Valokuvaan jutut lähdeviitteineen ja arkistoin ne sitten tietokoneelle. Ja kas, lehtipinot hupenevat ihan silmissä. Olen tehnyt raakkausta melkoisen kriittisesti ja säilönyt tosissaan vain kivoimmat jutut, joten mitään kansallisarkistoa noista ei kokoon saa. Toisaalta uskoisin, että noita säästettyjä ideoita tulee hyödynnettyäkin paljon paremmin kuin epämääräistä läjää kokonaisia lehtiä. Projekti saattaa kuulostaa vähäjärkisen puuhastelulta, mutta jostain tämä operaatio "raivaus ennen putkiremppaa" on aloitettava, joten miksipä ei hauskimmasta päästä?

Vaikka Kanto-lehtikoria voi todella kantaa, en kyllä uskalla juurikaan sitä liikutella tällä painolla...

Sisustuslehtien säilöminen olisi sinänsä ihan kivaa, niitä jopa tulee joskus selailtua uudelleen jopa vuosien päästä. Mutta nyt kun tuo kohkaamani putkiremppamuutto on edessä ja uhkaavasti lähestyy, on roinan määrää ihan pakko tarkastella kriittisesti. Lehdet heivaantuvat ensimmäisenä, sitten käyn kaappien kimppuun. Ullakko ja kellari tyhjentyvät piakkoin osa mökille, osa kirpparille ja osa kierrätyskeskukseen.

Työvälineet. Pikku Post-it lappuja ja kynä. Ja tietysti kamera. Tämä oli aika hauskaa puuhaa! Oli hauska selata lehtiä rivakalla temmolla läpi ja merkata lappusilla vain ne kuvat ja asiat jotka saivat jotain aivotoimintaa aikaiseksi. Tätä kuvassa olevaa aukeamaa katsellessani tuumasin, että sintille voisi tehdä mökille tuollaisen teltan. Olisi aika helppo ja kiva juttu!

Tällaisen kaapin kyllä vielä nikkaroin. Tämä Casuarinan versio on aivan ökytyyris, mutta jos vastaavanlaisen saisi väännettyä rautakauppatavarasta. Hiiriä ja muita karvaisia pikku siimahäntäkavereita yli kaiken inhoavana voisin taipua säilömään mökin kellarissa ruokia, jos lasipurkkien ympärillä olisi tällainen kaappi... Tämä kuva oli siis Divaanissa 8/10 sivulla 126. Muut merkinnät lappusessa viittaavat saman lehden muihin kivoihin kuviin. Noiden sivujen kuvat löytyvät nyt lähdeviitteineen henkilökohtaisesta "kuvapankistani".

Tässä kuvassa on aivan huiput värit! Voisin mainiosti kuvitella meille turkoosin seinän. Mutta ei tähän kotiin *toppuuttelee hän itseään*. Täällä on kaikki seinät harmaita ja värivalinta on ollut erittäin onnistunut, taulutkin saavat upean taustan tuosta levollisesta harmaasta... Mutta jos vaikka seuraavaan kotiin, jos siellä olisi sopiva seinä tällaiselle..

Kunhan lumet sulavat puutarhalta ja mökille pääsee autolla, viemme sinne järkyttävän ison muuttokuorman tavaraa.
Joten kyllä tämä raivausurakka tästä etenee muuhunkin kuin tällaiseen näpertelyyn. Olen oikeastaan hyvin innostunut tästä pakollisesta raivausurakasta. Ajatus siitä, että oikeasti tietäisin jatkossa, tämän projektin jälkeen, että mitä kaikkea missäkin kaapissa ja varastossa on, saa sydämen läpättämään onnesta...

Ha-ha! Sehän on taas hetken lähes tyhjä!