Ruutujen kohdistamisesta

Olisi varmaan vanha kässänmaikkani pyörittänyt silmämuniaan kun kauneimmillaankin sanottuna keskinkertaisilla ompelijan taidoilla varustettu naisihminen menee ja ostaa tuolien päällyskankaaksi ruutuja. Eikä mitään helvetin pepitaa, vaan sellaista kunnon jötikkäruutua, joka on kerta kaikkiaan PAKKO kohdistaa ja kunnolla. Ai jai. Voin kertoa, että oli kyllä kovat paikat ensimmäisen päällisen kanssa, mutta sitten löysin tatsin tekemiseen ja avot! Loput kolme päällistä menikin todella yllättävän kepeillä meiningeillä. En pelkää enää ruutukangasta. (Joskaan en siis kangasta ostaessanikaan tajunnut pelätä. Idiootti. Tässä taas kerran näkee amatöörin ja ammattilaisen eron.)

Hintaahan näille mun tuoleille ei tullut juuri mitään. Tuolit itsessään on saatu ilmaiseksi (täällä tarinaa putsaus-hionta-lakkausvaiheesta), tuolin pehmusteet tein vanhasta mökillä olleesta vieraspatjasta, vanulevyä ostin kaupasta taisi maksaa koko julmettu määrä (otin varmuuden vakuudeksi tuplamäärän, onpahan ainakin) noin 15 euroa. Kankaat oli Ikean ja maksoivat alle 20 euroa. Lakkatölkki maksoi noin 25 euroa. (Ja sitähän on vielä jäljellä ihan hyvin.)

Valmis! Niin makea, ettäettä. (Olen likipitäen ruokottoman ylpeä kätteni työstä)

Siitä se lähtee sitten muotoutumaan.

Sanoiko joku kunnon työvälineistä jotain? Niin, juu, ompelukone toimii osittain. Jostain syystä tuo alalangan "keritsemistoiminto" (voi jeeh, no kyl te tiedätte mitä mä tarkoitan) meni rikki ja piti ottaa vähän innovatiivisemmat keinot käyttöön. Onneksi kätsyllä emännällä on nokkela (lue laiska) siippa, joka keksi ottaa käyttöön luottotyökalun: akkuruuvinvääntimen. Toimi!

Eläköön se pieni ero!

Hurraa! Nokkelampi esteetikko huomaa heti, että nyt on piuhat kätketty koteloihin! Piinani on päätynyt!

Ei se taas ilmaiseksi tullut tämäkään pikkuproggis. Aika monta piuhaa piti ostaa kokonaan uusiksi (ja pidemmiksi) ja koteloinnitkin maksoivat ihan riittävästi ollakseen muovia, taas meni satanen ja yli. Se on kumma juttu, kun rautakauppaan astuu, niin huntti on palanut. Mutta nyt ei rouvan silmää enää säre! Kyllä kannatti ukkokullan kontata pari tuntia.

Kirjakaappi

Viimeisin värkkäyksemme, kirjahyllyt vanhaan vaatekaappiin! Meillä on olohuoneessa upotetut vaatekaapit, joita nyt ei oikein kiinnostanut siinä funktiossaan säilyttää ja tarvitsimme kirjoille hyllytilaa. Meillä on kahden modulin kirjahylly myös makuuhuoneessa, mutta silti puolet kirjoista on ollut muuton jälkeen pahvilaatikossa.

Viimeinkin aktivoiduttiin! Hurraah! Hyllylevyt on ostettu ja maalattu jo viime syyskuussa, kun perustimme maalaamon vanhan kerrostalokotimme pannuhuoneeseen. Sittemmin hyllyt ovat "kaunistaneet" keskeneräistä kaappiprojektia "piilottaen" takanaan vallitsevan laatikkohelvetin.

Viikonloppuna sintti meni mummolle ja vaarille koko päiväksi ja me käärimme hihat. Ensin tietysti maalasin pohjamaalilla, sitten pintamaalilla, sillä välin siippa ruuvaili hyllyihin kannattimia ja mallaili kiskoja.
Maali kuivui kätevästi (ja nopeasti) siipan ideoimalla "teollisuuskuivaimella" (eli raksaimuri, joka päälläollessaan tuuttaa vauhdilla viileää ilmaa, iskettiin kaapin viereen pöhisemään, ja kas kun alkoi ilma kiertää kaapissa ja maali kuivua silmissä infernaalisen mekkalan säestyksellä).

Tyhjennysoperaation jälkeen, maalien ynnä muiden tykötarpeiden hakemisen ja pahvilaatikoiden hajasijoittamisen jälkeen koti näytti taas aivan muuttokohteelta. Huokaus.

Hooverit huutamassa.

Kuivatuksen jälkeen ruuvattiin led-lamppusarja karmin sisäpuolelle ja ruuvattiin kiskot kiinni seinään. Sitten vaan hyllyt paikoilleen, kirjat hyllyihin, betoluxilla vielä kaapinpohja valkoiseksi ja valmis!

Olipa hyvä, että hoksattiin asentaa lamput ENNEN kiskoja ja hyllyjen asennusta...

Kauhean nopsan ja näppärän kuuloista juu, mutta kyllä siihen saatiin perus 12 tuntia upotettua. Ja seuraavana päivänä vielä muutama tunti karmien jne. viimeistelyihin... Mutta kyllä se visio onneksi kantoi (ja kananpaskaseinä...) ja lopputulos on tosi hyvännäköinen. Se on ilmava kokonaisuus, ja vaikka siinä on 16 metriä hyllytilaa, joista täynnä on 14, ei se tunnu lainkaan raskaalta ja massiiviselta.

Pirun piuhat.

Olen tyytyväinen, joskin silmääni häiritsee aivan tajuttoman paljon tuo jokaisen vanhassa talossa asuvan kestoinhokkiongelma: nykytekniikka yhdistettynä olkkarin kahteen pistorasiaan. Eli siis helvetisti piuhaa pitkin lattianrajoja sadalla jatkoroikalla. Grrrh. Kuinka tyylikästä. Olen jo sinut johtokoteloajatuksen kanssa, niin paljon nuo roikat ärsyttää, että ajatus umpirumista koteloinneistakin saa minut onnelliseksi...

Meillä on lattia!

Lattia! Meillä on lattia! Täneen oli tiukkaa vääntöä raksalla kuuden ihmisen voimin. Itse hengasin sintin kanssa koko päivän, käytiin raksalla vain huoltotoimissa ja ruokkimassa ihmismassoja.
Lattian lisäksi apujoukot myös maalasivat patterivälejä, pikkueteistä ynnä muuta hyödyllistä, tuli nekin hoidettua, huikeaa! Kiitoskiitoskiitos! <3

Vielä on toki tosi paljon töitä edessä, kuten keittiön asennus (onneksi oltiin fiksuja ja otettiin asennuksella...), sähkötyöt, putkityöt, listojen asennus, olohuoneen katonrajan viimeistely, kylpyhuoneen katon panelointi, erinäisiä viimeistelyjä karmeissa ja ovissa. Ovien sahaaminen uuteen lattiaan sopiviksi, makuuhuoneen kaapistojen ostaminen, hakeminen ja kokoaminen (grrr...) jnejne... Ei työ tekevältä lopu...

MUTTA lattia on nyt kokonaisuudessaan ainakin kertaalleen maalattu, osittain jopa vahaukset ovat valmiita! Tämä koko lattiatyö oli erittäin kriittistä saada valmiiksi viimeistään juuri tänään. Jos olisimme tästä lattian teon aikataulusta joutuneen radikaalisti joustamaan, olisi koko korttipakka levinnyt aivan katastrofiksi, mutta ei, mepä pistettiin apujoukkojen kanssa haisemaan ihan urakalla ja suoriuduttiin työstä kunnialla!
JEEEEE!!!

Pyöräily se se on nuorenmiehen lempparijuttui. Tässä ollaan tänään uuden kodin vieressä, alakoulun pihalla. Sintin tulevan koulun pihalla. Sillä välin kun muut raatoi, me hyörittiin ulkona.

Risusavotta

Olemme touhunneet mökillä jo todella paljon, lumien aikaan teimme valtavan savotan ja leikkasimme omenapuut sekä pienensimme ronskilla kädellä isoa salavaa. Risua ja oksaa onkin sitten kuukauden verran tässä selätelty. Sitä on nimittäin IHAN JÄRJETTÖMÄSTI. Siippa on pilkkonut meille polttopuuta piskuisella pistosahalla (loppumetreille saatiin onneksi naapurin moottorisaha lainaan...) ja minä survonut oksaa oksan perään piskuiseen hakettimeemme. Työ on todella tyydytysta tuottavaa, vaikka välineet ovatkin vähän pienemmille massoille suunnatut, heh. Meillä on nyt aikalailla kymmenkunta Ikeasäkillistä haketta odottamassa pääsyä kukkapenkkeihin ja se on jo silkkaa rahan säästöä! Katselin tuossa nimittäin juuri äsken, että 50 litran säkillinen haketta maksoi 6 euroa puutarhamyymälässä!

Tadaa! Siipan uroteko, koko komea keko on tämän kevään oksista! Ja ajatelkaas kun tätä polttopuukokoakin on näin paljon, että kuinka paljon sitä pikkuoksaa onkaan haketettu!

Turvallisuusterveisin. Pääasiallinen työkalu harvennuspuuhassa roikkuu tuossa oksassa. Aivan. Käsisaha...

Lisäksi salavan puolittaminen lisäsi merkittävästi valoa puutarhaan, joten nyt pääsemme yhteen ongelmakohtaan istuttamaan ruohoa ja ehkäpä vähän marjapuskaakin lisää (josko valo nyt riittäisi niille...) Ja iso kasvimaa saadaan viimein käyttöön tänä keväänä! Sehän on ollut kaksi vuotta pressuilla peitettynä, mutta nyt! Nyt saadaan istutettua sekin! Kova meno!

Ja ai, että kuinka kädet syyhyää päästä kääntelemään taimimyymälän perennavalikoimia... Helatorstaina meinaan mennä taimikaupoille oikein tosissani. Työrukkaset mukaan ja pojat saa jäädä mökille odottamaan kun minä koluan pieteetillä läpi kaikki mahdolliset eri perennavaihtoehdot. Ah, omaa aikaa ;)

Murto-osa ja silti niin paljon.

Eat That Frog!

Olen tässä miettinyt syntyjä syviä viime aikoina ja päätynyt siihen, että otan ylikarseanepärealistisen tavoitteen jota kohti laukkaan loppusyksyn ajan. Tavoite on niin pöyristyttävä, että en kehtaa sitä tähän kirjoittaa, todetaan nyt vain häveliäästi, että siihen liittyy järjettömän paljon kirjoitustyötä, hirvittävästi analysointia, toivoton määrä lukemista, ynnä muuta mieltä ylentävää... hahaha. Hirvittää ja samalla puhkun uutta tarmoa. Kiitos Kirsi Pihan Optiossa suositteleman ajanhallintaoppaan! KYLLÄ. Kauppalehden Optiossa oli Kirsi Piha lueskellut läpi ja arvioinut kymmenkunta ajanhallintaopasta ja minä ostaa pamautin yhden Pihan suosittelemista kirjoista.

Hyvä kirja. Simppeli ja juuri siksi niin paljastavan tehokas. Brian Tracyn Eat That Frog. Ostin omani täältä eli Play.comista. Toimii muuten hyvin tuo Play.com ei postimaksuja ja kun suoraan töihin kaikki kirjat aina tilailen, niin ilmestyvät näppärästi omaan lötteröön ilman, että täytyy juosta Sturenkadun postiin (joka on jotenkin hirveän hankalassa kohdassa ja vain kuuteen asti iltaisin auki...) niitä haeskelemaan.

Ja kyllä Kirsi tietää. Kirja on yksinkertaisuudessaan Nerokas. Sain tehtyä ison päätöksen oikeastaan sen avulla, että lueskelin tuota Tracyn Eat That Frog-kirjaa, jossa kehoitetaan ytimekkäästi lopettamaan kiertely ja kaartelu turhien puuhasteluiden keskellä ja syömään se rumin ja etovin sammakko heti aamutuimaan. Edellyttäen tietysti, että on tehnyt sen verran itsetutkiskelua, että tietää mikä se sammakko oikein on...
Minä olen nyt sitten tehnyt työtä käskettynä eli pohtinut ankarasti (näkyy muuten myös blogihiljaisuutena, tajusin juuri...) ja nöyrästi olen joutunut myöntämään, että häkellyttävän vähän sitä käyttää aikaa siihen, että ihan aidosti pohtisi työasioita jotka täyttävät työpäivän ja sitä miten nuo tehtävät oikeastaan siihen tärkeimpään työtehtävään kontribuoivat. Yleensä nimittäin todella vähän ja tämä on se Tracyn kirjan suurin ravistelu joka kyllä kolahti myös allekirjoittaneelle.
Olen siis päässäni järjestellyt ja tutkaillut viileän analyyttisesti (kröhöm...) työtehtäviäni ja palastellut niitä tärkeysjärjestykseen. Ja olen jopa rustaillut itselleni tavoitelappusta. Se tuntuu tosi nololta, mutta samaan aikaan perhanan hienolta.

Olen tehnyt aika paljon etäpäiviä viime viikkoina. Siinä on monta hyvää puolta. Töiden rytmityskin menee näppärästi  pesukoneellisten mukaan... Pölypallot kaapin alla todistavat, että en todellakaan siivoa kotipäivinä...

Etäpäivinä linnottaudun sohvalle. Otan kirjan syliin, läppärin ikkunalaudalle ja alan miettiä. Luen montaa kirjaa yhtä aikaa ja innostuessani ravaan pitkin olkkarin mattoa niin, että siihen epäilemättä jää kohta kulumakohdat kurvailuistani.

Sohvatyöpisteen hyvä puoli on myös maisema. Se on avara ja kattojen yllä. Tekee hyvää ajattelulle...

Pieni kaunotar

Yöpöytä on valmis! Jessus, että olen ylpeä siitä! Sain eilen lakattua pöydän pariin otteeseen ja nyt se on jo omalla paikallaan tuvassa. Siirsin vielä samanhenkisen peilin yöpöydän yläpuolelle. Sopivat yhteen kuin olisivat tehty olemaan tuolla lailla. Kaunottaret. Harmi, että tämä meidän tupa on niin pieni, että eivät oikein pääse nauttimaan ilmavasta olotilasta, vaan keinutuoli on siinä aivan yöpöydän ja peilin vieressä... ja keinutuolin vieressä on kaapit... ja kaappien vieressä halkokori... jnejne...

Kaunokainen saa nyt rauhassa kuivua muutaman viikon. Pintakuiva se toki on, mutta lopullinen kuivuminen ja lakan kovettuminen kestää viikkoja. Mitään roipetta ei siis sovi tuolle tasolle vielä laittaa, jää ikävät jäljet pehmeään lakkaan...

Linssilude. Linssiluteet.

Lähikuva kaunottaresta. Vielä lähempää jos tarkastelee niin huomaa, että ei se ihan täydellinen ole, mutta rinta rottingilla kuitenkin olen sitä mieltä, että erittäin hyvä. Lähtökohta on nähtävissä täällä.

Lakkasin yöpöydän kahteen kertaan puolikiiltävällä Unica Super venelakalla. Samaisella lakalla on vedetty meillä lisäsiiven lautalattia. Lakkasin sen nimenomaan tarkoituksella tuolla Unica Superilla koska muistin, että se ei ole täysin läpinäkyvää, vaan se hieman taittaa kellertävään. Koska kyseessä oli 50-lukulainen yöpöytä sen kuuluukin taittaa kellertävään. Valinta oli erittäin onnistunut. Yöpöytä on nyt hyvin lähelle samaa sävyä aikalaisensa (ja maalilla tuhoamattoman) liinavaatekaapin ja peilin puuosien kanssa. Hyvä hyvä! Ai, että kuinka olen tyytyväinen!

Pikkaisen kesken...

Mutta voiton puolella! Ikuisuusprojektiksi venähtänyt yöpöydän kunnostus otti tänään rohkaisevan reippaan askeleen eteenpäin kun sisuunnuin rapsuttelemaan sitä oikein kunnolla.  Vielä pari kerrosta venelakkaa niin pöytä on valmis!

Kuopsuteltu yöpöytä. Sain jopa nupin kaivettua esiin valkoisesta maalista pahemmin tuota alkuperäismustaa vahingoittamatta. Olen aika tyytyväinen, vaikka ei tuo mikään täydellinen ole, vähän laikukas jnejne. MUTTA ei se uusi olekaan!

Kansilevyn kanssa meinasi käydä ohraisesti. Olisi ehkä voinut harjoitella sen kuumailmapuhaltimen käyttöä johonkin muuhun kuin kaikkein näkyvimpään osaan... Huoh. No mutta, sain siitä sentään ihan siistin, vaikka välillä jo vähän kyllä jännitti, että mitenköhän tässä käy...

Kaikki lähti tietysti liikkeelle ihan muusta, eli siitä, että kävin eilen ostamassa kuumailmapuhaltimen jonka avulla on tarkoitus aloittaa ikkunanpokien kunnostusprojekti. Huhhei. Siinäpä vasta hilpeä projekti! Totta kai tämäntyyppisen ei-niin-kivan proggiksen aloittaminen vaatii vähän venyttelyitä ja vanutteluita, kuten olettaa sopii. Niinpä kaivoin esiin yöpöydän. Ja voi jeemeli. Ei se nyt sekään ollut ihan nakkihomma. Muutama ärräpää saattoi ilmoille kajahtaa ja käryävän maalin haju oli kyllä sellainen, että epäilin jonkun vielä soittavan palokunnan paikalle, mutta itseppä päätin, että kunnostan pikku yöpöydän alkuperäiseen ulkomuotoonsa. Valkoista maalia saikin sitten ihan tosissaan rapsutella irti jokaisesta nurkasta. Mieleeni tuli monta kertaa, että tältäköhän suuhygienististä tuntuu rassata ihmisten hammasvälejä hammaskivestä...

Pikkuapulainen oli välillä hyvinkin keskeisesti läsnä. Tämä muuten ei ole se työvaihe jossa käytin kuumailmapuhallinta!

Sintin yöpöytä, joten omistajan elkeet. Tosin nyt yöpöytä kyllä jää vielä tänne mökille, mutta sitten joskus kun sintillä on oma kammari niin sinne sitten.

Näitä sitten seuraavaksi. Vaikka tupa on pieni, niin eiköhän noita ruutuja riitä ihan reippaasti rapsuteltavaksi näinkin...

Jotta sain pöydän puhtaaksi hilseilevästä valkoisesta maalista käytin siihen tasohiomakonetta, hiomahiirtä, lastaa ja lastaa kuumailmapuhaltimen kera. Näppärää? Ei toki, mutta harrastustoimintaa, harrastustoimintaa. Ei tässä tuntihintaa kannata alkaa laskeskella. Mutta hieno siitä tulee! Eiköhän tässä seuraavaksi päästä niiden ikkunanpokienkin kimppuun, kun niin komia on tuo puhtaaksi hiottu yöpöytäkin jo.

Kivinen tie

Lauantaina aloitin suuren ponnistuksen ja aloitin portinpieluksen ja lisäsiiven sekä ruusupensaan välisen rajavyöhykkeen siistimisen. Kova homma. Yllättäen välikkö oli täynnä vuohenputkea. Maatakin siihen täytyi lanata lisää, siirtää kiviä pois alta ja laittaa maanpeittokangasta alle. Kärräsin, roijasin, huhkin ja otin turpaani ruusupuskilta, mutta sain kuin sainkin alueen raivattua. Erävoitto mulle! Vaikka eihän tuo nyt tokikaan valmis ole vieläkään :) Todellakin olisin kuitenkin pullakahvit ansainnut, mutta ei se mitään, paistettiin päivälliseksi tänään muurinpohjalettuja ja syötiin niitä ensin katkaravuilla ja savukalalla ja jälkiruuaksi hillolla ja rahkalla.
Apropoo, on muuten hyviä ja käteviä nuo uudet valmiit maustetut rahkat. Eri näppäriä täällä mökillä, vaikka kotona tietenkin tekisi moiset itse...

Kiviä meillä riittää vielä vähän alapihan jemmoissa. Erittäin hyvä juttu, niillä kyllä saa kivannäköisesti laitettua tuota nurkkaa siistiksi.

Tässä näkyy perattu seinän ja ruusupensaan välinen alue. Se on kapea kohta, eli aikas kettumainen siivottava.

Nyt alkaa näyttää paremmalta. Kuvan ottamisen jälkeen tuohon on vielä tullut vähän kiveä lisää peittämään tuota kangasta, mutta muutoin tässä on valmista!

Siinä nurkassa pyllistellessäni piti ottaa kuva myös valmiiseen suuntaan päin. Rakastan meidän pihapolkua, se vaan on niin ihana. Kuvasta muuten huomaa hyvin mikä on seuraava päänsärkyni aihe: tiskialue. Se näkyy aika hyvin portille asti, etten sanoisi... En halua bunkkeroida tiskaajaa mihinkään epämääräiseen paikkaan, mutta kauniimmaksi tuo tiskipaikka on ehdottomasti saatava. Sekin kuuluu näihin tämän kesän pakko-saada-valmiiksi-juttuihin...

Pikkuapulainen kulki herkullisesti mukana kottikärryissä. Tällä kertaa kyytiläisellä oli hoidettavanaan ämpäreitä, maanpeittokangasta ja työkaluja.

 

Kotona oli kesäkurpitsat venähtäneet siemenestä oikeiksi taimiksi! Nyt pitää vain keksiä, että mihin ne oikein istutan kun lavakauluspenkit ovat täynnä naapurilta ylijääminä saatuja siemenperunoita. Iso kasvimaa alapihalla on vielä tämänkin kesän peitteissä. Luin jostain, että kärsivällisyys on tässä asiassa ihan hyve. Muhikoot siellä.

Paperiläjä...

...joka vei yöunet ja aiheutti lievästi sanottuna "epämukavuusalueella" oloa. Viimeiset puolitoista viikkoa olen vimmatusti tehnyt tutkimussuunnitelmaa kollegan kanssa. Moinen aika kunnollisen hankehakemuksen tekemiseen on aivan naurettavan vähän joten totta kai olimme sitä mieltä, että KYLLÄHÄN TÄMÄ ONNISTUU. Ei puhettakaan, että ei muka ehdittäisi. Höpsis pöpsis. Siitä vaan työn touhuun.
Ja juu, ehdittiinhän me, mutta kyllä nyt alettiin vetää niin viime hilkulle tätä touhua, että päivääkin myöhemmin aloitettuna olisi kyllä jäänyt ihan aikuisten oikeasti tuo valmistumatta.

Siinä ne lepäilevät, kuusitoista kopionippua. Voi kun vielä toisivat sitä rahhootakin...