Union Jack-kalsarit. Osta.

Matkaopas on ollut viime aikoina sohvan vakiovarusteena. Se on jo aika kalutun näköinen. Eikä vähiten sen takia, että sintin mielestä matkaoppaat ovat kuin luotuja puruleluiksi.

Löysin siipan aloittaman muistilistan. Siinä oli sintille mukaan otettavien tavaroiden joukossa myös muistiinpano tulevista ostoksista. Oletan, että siippa meinaa Union Jack kalsarit ihan itselleen. Tai ehkä ostetaan koko perhe sellaiset. Jää nähtäväksi. 
Huomenna suuntaamme kohti Lontoota. Sintin ensimmäiselle ulkomaanreissulle on etukäteen suunniteltu monta erilaista museokäyntiä, eväsretkeilyä Hyde Parkissa ja tietysti visiitti maailman suurimpaan lelukauppaan. Pikkumies täyttää reissussa 8 kuukautta.
Aikataulut täytyy tietysti sovittaa niin, että innokas pieni seisoskelija saa aina tarpeen vaatiessa ottaa kontaktia Lontoon maaperään. Hyvä puoli tuossa sintin seisoskelussa on se, että tyyppi nukkuu parit pitkät päikkärit ja yhtäjaksoiset yöunetkin ovat taas palautuneet 12 tuntiin. Seisominen on niin kovin raskasta työtä. Huono puoli tuossa sintin seisoskelussa on se, että seistä pitää saada ja jatkuvasti ja kunnon unilla virtaa tietysti riittää. Hyvä niin, tokikin.

Nyt pitää miettiä tarkkaan. Otetaanko legopalikoita mukaan kuinka monta? Ehdottomasti täytyy ottaa mukaan unipupu ja aamukaveri kenguru. Mutta legojen määrä, tavaton, ainakin joku tasaluku, että muistetaan sitten kaivaa hotellihuoneen sängyn alta kaikki mukaan kotimatkalle...

Paikka auringolle

Tein vuonna 2009 keramiikassa pari erilaista aurinkoa. Olin ajatellut, että ne voisi ripustaa vierekkäin tai allekkain. Ajatuksena oli vähän, että kaksi kiekkoa "säteineen" olisivat toistensa heijastuksia.
No eihän se taas mennyt niin kuin Strömsössä. Savi on siitä vekkuli aine, että se päättää itse minkälaiseksi haluaa tulla. Nyt aurinkokiekkojen lasitukset menivät vähintäänkin reisille alkuperäisestä ajatuksesta, ja oli jo hyvin hilkulla, etten heittänyt kiekkoja kokonaan pois. Vetkuttelin poisheittopäätöksen kanssa viimeiseen asti, mutta nyt taidekeskuksen muuton takia ratkaisuja oli pakko tehdä. Onneksi keramiikkakaveri puuttui peliin ja tiukasti käski kiikuttamaan kikkareet kotiin. Hyvä kun pakotti, joskus sitä on itse niin kriittinen, ettei oikein osaa nähdä työssä muuta kuin sen epäonnistumisen. Mietin jo tekeväni "väärän värisistä" töistä pannunalusia tai muuta vastaavaa...

Mutta nyt yht'äkkiä se sitten välähti, että mihin minä nuo kiekot sijoitan. Istuin ruokasalin (hhahah ja tsih, ruokasali...) pöydän ääressä ja tuijottelin lehtiä selatessani välillä vastapäistä seinää jossa on kaksi Totte Manneksen pientä öljyvärityötä ja yksi isompi Kaisa Kontion työ (Kaisan töitä voi ostaa/lainata esim. Rikhardinkadun taidelainaamosta sekä Galleria G:n yhteydessä toimivasta lainaamosta)

Tuumasin, että notta perhana, ripustanpa toisen aurinkokikkareistani ammattilaisten viereen. Eikös se oma harrastelijatyö pääse siinä oikeuksiinsa kun vieressä on kolme rakasta ja hienoa taulua? Oman aurinkoni verenpunaisen ja temmokun yhdistelmä sopii hienosti väreiltään noihin Manneksen töihin. Ja sitäpaitsi tuo aurinkoni myös kurottuu hauskasti Kontion työn kattojen päälle.

Toisen, vaaleamman kiekon ripustan mökille kuistille. Sinne se sopii kuin nenä päähän. Kuistille paistaa aamuaurinko kuumasti ja kaikki värit näyttävät haaleilta siinä paisteessa. Sinne siis sopii haalean kellertävä kiekko mainiosti! Erityisesti sen vaalean kiekon värit menivät ihan pieleen ja se on mielestäni ollut lähinnä kammottava, mutta oikea ympäristö pelastanee tilanteen...
Jotenkin pidän ajatuksesta, että meillä on kummassakin pikkukodissa omat aurinkonsa. Se on ajatuksena jotenkin lämmittävä.

Ps. Juhannus vietettiin ystävien kanssa saaristossa. Oli ihanaa. Huomenna pakkaamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme retkeilemään Lontooseen.

Kovat kuin kirkonpenkit -finaalijakso!

Kovat kuin kirkonpenkit saagan finaalijakso antoi odotuttaa itseään muutaman kuukauden, mutta nyt Vaasan läheltä Molpesta ostetut kirpparituolit ovat saaneet uudet päälliset. Edellisessä jaksossa näpertelin Kela-pakkauksen vauvanpatjasta sekä vanulevystä uudet ahteriystävällisemmät täytteet tuoleihin. Tuolloin enteellisesti vitsailin, että saa nähdä minä vuonna saan aikaiseksi myös uudet päälliset niihin. Toisen tuolin päällisen sain kuin sainkin niihin samoihin aikoihin tehtyä, mutta tuo toinen tuoli onkin sitten saanut odottaa pelkässä vanukuoressaan hyvän tovin.

Se mikä tässä nyt oikeasti viivästytti toimintaa oli päätös tehdä päällisistä irroitettavat. Homma oli vähintäänkin kuttumainen ja tarranauhoilla ynnä muilla leikkimisen riemu hyytyi yhteen tuoliin. Toisen tuolin päällystäminen jäi odottamaan - ei niinkään inspiraatiota - kuin velvollisuuden tunnetta... No tulihan se sieltä, mutta koska ompelukone on mökillä, naksautin päällisen kiinni niiteillä. Se siitä irroitettavuudesta sitten. Mutta aivan sama. Ne on hienot nyt!

Blogin sivupalkissa on kuva tuoleista niiden vanhassa formussa. On ne kyllä näillä valkoisilla päällisillä raikkaammat, vaikka ei tuo Ikean mustapohjainenkaan kangas ollut lainkaan hassumpi.

Hiio-hoi! Valmiina juhannukseen!

Sintti sai tänään pelastusliivit. Nyt on pikkumies valmis juhannuksen viettoon! Sintti ryhtyy saariston lapseksi.
Eteisessä on Ikean kassi täynnä kuohuviinilaseja pahvilaatikoissaan, ne palautuivat siskon ylioppilasjuhlista takaisin meille. Niitä laseja vasten tuo pikkuinen tänään hilasi itsensä ensimmäisen kerran pystyyn. Nyt pitäisi saada vain seistä tököttää, mutta itse ylös kömpiminen on tokikin niin vaivalloista, että helpompaa se on jos vanhemmat ensin vähän auttaa... Hassu vauva.

Heheheh. Taitaa naurattaa äitiä niin paljon, että sinttiäkin käkätyttää.

Pilli. Purulelu numero 1. Huiman ison näköiset nuo liivit on, vaikka kilojen puolesta pitäisi olla kunnossa.

Pyhä yksinkertaisuus!

Oli äänekäs huokaukseni eilen. Joskus ratkaisut vain ovat kirjaimellisesti silmien edessä.
Siitä saakka kun vauvanurkka valmistui, katsettani on häirinnyt eri sävyiset kaapinovet. Pienessä makuuhuoneessamme on yhden seinän mittainen kaapisto, jossa peililiukuovikaappien molemmin puolin on vielä tavalliset kaapit ovineen. No vauvanurkan teon yhteydessä palapeliin lisättiin vielä yksi kaappi & ovi ja tietysti tuo uusi ovi oli ihan eri valkoisen sävyä kuin kaksi vanhaa ovea.
Ja sekös minua on närästänyt.
Pariovikaappi yhdellä uudella ja yhdellä vanhalla ovella on ollut aika surkean näköinen yhdistelmä.
Nyt vasta tajusin, että hyvänen aika, minähän siirrän tietysti uuden oven sen yksinäisen kaapin oveksi jolloin saan vaihdettua päittäin pariovikaappiin saman sävyiset ovet. Eihän kukaan näe sitä silmiäni särkevää sävyeroa kaapinovissa silloin kun välissä on koko muu peililiukuovikaapisto...
Ja tämän neron leimauksen piti nyt sitten puoli vuotta hautua. Voi hyvänen aika...

Samalla siivosin vähän yöpöytääni ja kaivoin esiin kivoja laatikoita yöpöydän alahyllylle. Avoin alahylly tuppaa olemaan aina kaiken romun hautausmaa. Nyt hyllyllä olevat laatikot saavat kätkeä sisäänsä kaikki ne korut ja pinnit ja hiuskoristeet, joita on ajelehtinut siellä täällä. Tiedä sitten kuinka kätevää tuo pikkuruisillakin laatikoilla pelaaminen on todellisuudessa, mutta ainakin pinneille ja kavereille on nyt paikka määriteltynä.

Sain ihanan vinksahtaneen ja vekkulin Habitatin herätyskellon äitienpäivälahjaksi. Olen fanittanut tuota lintuvekkaria jo hyvän tovin ja nyt sen sitten sain! Linnun takana on Ikean hyvin edullinen pallolamppu. Ovat meillä yöpöydän valaisimina ja isosta koostaan huolimatta ovat olleet oikein mainio ja toimiva ratkaisu.

Ostin jo pari vuotta sitten meille nämä Readers Nest hyllyt, mutta harmikseni emme voineetkaan asentaa niitä yöpöytien yläpuolelle kuten olin ajatellut, sillä hyllyt taipuvat ikävästi kirjojen painosta. Taitaa olla suunniteltu kevyille pokkareille nämä hyllyt ja meillä kun on aina yöpöydällä näitä vähän järeämmän painoisia teoksia...

Yöpöydät ostettiin Helanderin huutokaupasta noin vuosi sitten. Ovat vähän vuosikymmenten saatossa rähjääntyneet ja myös siksi jotenkin tosi sympaattiset. Olemme jo saaneet omatkin merkkimme niihin. Huoh. Naarmua sun muuta...

Kotona käymässä

Sadepäivät ajavat meidät välillä kotiin. Ihan hyvä näin, alkaakin jo olla aika niin kutsutulle "huoltoviikolle" ja puutarhakin nauttii vesisateesta. Olemme nyt majailleet mökillä, mitä, puolitoista viikkoa? Vai kauemmin? Ei kai... Joku sitä minulta eilen kysyi ja hämmennyin yrittäessäni asiaa kalkuloida. Ei mitään käsitystä...
Pari kertaa olemme piipahtaneet kotona hakemassa lisää vaatteita tai laittautumassa juhlakuntoon, mutta muuten tukikohta on ollut mökillä.
Nyt pesukone laulaa. Pyykkiä on taas kertynyt aika paljon. Lakanapyykkiäkin pari koneellista. Kesävierasaika :)

Toin kotiin mökiltä vähän vihreää. Betonimaljakko on Italiasta, vakio visiteerauskohteena olevasta sisustuskaupasta Intran kaupungista. Sarpanevan Orkidea-maljakko on upea häälahja. Takana pilkottaa Bremerin Laatokka valokuva.

On muuten aika kätevää tämä vieraiden majoittaminen "kaupunkikotiin" ja olla itse mökillä. Yöksi kaikki saavat oman rauhan ja kunnon sängyt. Siipan siskon perhe on ollut käymässä pari päivää. Vilske on ollut ihana kun kolme minikokoista serkusta touhuaa. Maanantaina koko porukka oli Sea Lifessa ja meidän seitsenkuinen sinttikin oli ollut aivan liekeissä. Puolentoista tunnin kierros oli ollut yhtä hihkuntaa ja pompintaa. Minä yhytin koko köörin töiden jälkeen keskustasta ja siinä vaiheessa ukot istuivat viinilasit kädessä Stokkan ravintolassa, siipan siskot olivat shoppailemassa ja kaikki kolme pikkupentua pilkkoi hirsiä rivissä. Mikäs oli siinä ukkojen nauttiessa viinistään! Tiistaina valokuvia alkoi tipahdella sähköpostiin työpäivää piristämään Korkeasaaresta. Illalla koko porukka, lapset ja aikuiset, olivat posket punaisina väsymyksestä.

Tänään kuultiin surullisia uutisia. Anopin koira liiteli tänään autuaammille haukuntamaille. Koiranroikale on ollut melkoinen persoona rastaantuvine turkkeineen ja höpsöine puuhineen. Kaikille tulee sitä iso ikävä. Eniten surettaa anopin puolesta joka joutui tekemään raskaita päätöksiä ja hyvästelemään pitkäaikaisen ystävän.

Malja koiruudelle! Elämäsi oli hyvä ja toi paljon iloa.

Keramiikkaa seinälle, tulevaisuudessa

Joskus, oi joskus vielä opettelen järjestelmälliseksi. Jep. Niin teen. Mutta sillä välillä kun "heti ensi maanantaina" aloitan järjestelmällisen elämäni, voin korjailla huolimattomuuteni seurauksia ihan heti. No nyt tämä kuulostaa kovin vakavalta, mutta ei, ei tässä nyt olla missään kriisissä. Komposiittiliimaa kehiin ja homma on taas hoidossa. Tällä kertaa piti fiksata muutamaan tekemääni keramiikkalaattaan kantokoukut. En ollut tekovaiheessa muistanut tehdä laattojen taakse rautalankakouruja. (Niinpä niin, olin kyllä aloittanut kourujen teon, mutta puolitiehen oli näköjään jäänyt, niistä mikään rautalanka läpi mennyt.... Hienosti, sanoisi systeri.) Eihän tuo nyt mitään, mutta kun kaikki tietää, että kun kerralla tekisi kunnolla ja loppuun niin ei tarvitsisi alvariinsa aina fiksailla... Joten en voi kuin huokailla itselleni ja sekoittaa komposiittiliimaa...

Laatat ovat parin vuoden takaa ja ylimmän laatan ukkospilvien lasitukset ja lasitussekoitukset onnistuivat mielestäni aika nappiin. Myös turkoosi lasite on kaunis, mutta tämän alimman laatan alaosan lasitteista ei tullut ihan sitä mitä hain. Mutta sellaista se on. Savi on siitä vekkuli aine, että se vähän itse päättää miltä näyttää uunin jälkeen... Ammattilaiset on erikseen, me amatöörit aina jännätään...

Nyt väkertelin rautalangasta ja metallisesta reikänauhasta (ei aavistustakaan sen oikeasta nimestä) ensin kantosysteemejä, joita sitten liimasin laattojen taakse. Työhön tarvittiin avuksi jopa myös siippa, sen verran paksua se reikänauha oli, ettei hennot habani (tsih...) riittäneet sen taltuttamiseen.
Seuraavaksi sitten tallustelin ympäri valtaisaa mökkitupaamme ja tuumailin mihin laatat laittaisi kiinni.
Löysin lopulta sopivan paikan kuistilta, mutta yksi PIKKU juttu täytyy ensin fiksata... Se täydellinen seinä on pakko maalata ennen kuin laatat voi siihen laittaa... Nääääin...

Mangoldia, vesimelonia ja kurkkuyrttiä!

Sain tänään ihanalta työkaverilta mangoldin taimia sekä vähän aina niin somaa kurkkuyrttiä. Kurkkuyrttiin tulee pieniä sinisiä kukkia joita voi käyttää kakuissa ja drinkuissa tai vaikka syödä rouskutella ihan sellaisenaan.
Olin jo ihan unohtanut koko kasvin, mutta nyt kun sitä käsiini sain, muistin kuinka lapsuudessa teimme kesäjuhlia varten jääpaloja joihin jäädytettiin mukaan kurkkuyrtin kukintoja...
Noiden mangoldien kanssa en vielä oikein tiedä miten toimia, työkaverikin myönsi, ettei oikein ole vielä perehtynyt siihen, että mitä kaikkea niistä voisi tehdä. Mutta hätiäkös tässä, pikkutaimet saavat nyt hetken kasvaa kaikessa rauhassa ja minä voin sillä välin vähän googletella mangoldireseptejä...

Muutenkin taimirintamalla tapahtuu! Lavakauluskasvimaasta puskee valkoisen suojaverhon alla pikkutaimia lähes viivasuorissa riveissä (onpa myös yksi hyvinkin touhukkaasti kasvava vuohenputkikin mukana, perskeles).
Ja pieni ihme, vesimelonit ovat itäneet! Hahaa! Oikein terhakkaasti puskee taimea nuo kaksi ruukkua joihin toivorikkaana siemeniä kylvin. Vähän jännitin tätä itämisvaihetta sillä pussin mukaan siemenet vaativat 25 - 30 astetta lämpöä itääkseen. Onhan tuo meidän kuisti todella lämmin auringon paistaessa, mutta samalla logiikalla myös melkoisen viileä, jos aurinko ei paista... No ilmat ovat suosineet, myös meidän ihmisten lisäksi siis vesimelonin taimia.

Pikkuapulainen kärkkyy vain mahdollisuutta päästä ovesta ulos...

Minun basilikapalleroiset! Ruukku näyttää aivan ihanalta, hipellän basilikoitani aina tilaisuuden tullen. Ne ovat tuossa kuin matto. Ihana! Juu, ja tiedän tiedän, pitäisi kaikkien kasvaa vähän väljemmin, mutta kun ne vaan ovat niin nättejä noissa ruukuissaan näin!

Taimien kierrätyksen nimissä pistin äsken ystäville mukaan muutaman vesimelonin taimen. Heidän olohuoneen ikkunalauta on niin kuumaa kamaa kesällä, että on kumma jos ei melonit siinä kasva! Aloimme myös heti suunnitella muotteja joilla melonit saisi Japanin tyyliin kasvatettua kuutioiksi... Tosin järjen ääni muistuttelee, että ehkä tässä on vielä turhan aikaista höntyillä niiden hedelmien perään kun taimetkin on muutaman sentin mittaisia...

Ps. kuistista on tullut yht'äkkiä ihan lempipaikkoja. Vielä alkukeväästä aprikoin, että mitä somalle rottiryhmälle kuistilla oikein pitäisi tehdä, kun ei siellä kukaan koskaan istu... No nyt istutaan! Olemme jotenkin löytäneet kuistin, kaappi joka sinne keväällä kannettiin, muutti koko kuistin olemuksen. Laitoin myös yhden lampaantaljoista toiseen rottinkituoliin sekä tietysti nuo vinot salusiinit ovat kaikki lisänneet viihtyisyyttä merkittävästi. Nyt kuistilla tulee istuttua pitkin päivää, mutta erityisesti jotenkin aamiainen maistuu makoisalta kuistilla...
Rottinkituolin lampaantaljalla istuessani olen maistellut mm. pikkuruisia basilikoitani suoraan kukkaruukusta. On muuten hyviä :)

Yhtä juhlaa!

Rakkaan pikkusiskon lakkiaiset. Kunnon helle. Liian vähän aurinkovarjoja ja tummissa puvuissaan hikoilevia miehiä. Ehta kesäjuhlameininki! Sintti kolusi uusissa vaaleissa pellavahousuissaan ja valkoisessa paidassaan patiota ympäri, kaateli parit kukkaruukut ja oli juhlien likaisin vieras. Koira kävi nuolemassa sintin korvat ja naaman moneen otteeseen ja sintin sormenkynnet oli taas ihan mustina. Ehta kesäjuhlameininki!

Vanhempien puutarhassa ei kasva vuohenputkia. Ei kasva ei. Ei ole levinnyt vielä tänne. Parempi varmaan, että me ei koskaan kärrätä mitään kasvillisuutta mökiltä tänne. Se pirullinen vuohenputki kun leviää melkein ajatuksenkin voimalla...

Tein sintin ristiäisiin joulun alla mainiota "Pere e Gorgonzola"-piirakkaa. Piirakka on saanut innoituksensa piskuisen Feriolon kylän supersuositun ravintola Mirafiorin pizzan mukaan (no siis saa sitä muualtakin tietysti, mutta Mirafiorin on paras). Kyseinen lätty on koko perheemme (ei siis vain minun ja siipan, vaan myös vanhempieni, enoni ja sisarusteni) suurta herkkua.
Ei tomaattisoosia, ei kikkailuja, vain mozzarellaa, homejuustoa ja tuoretta päärynää. Taivaallisen hyvää! Ja joka siunaaman kerta kun Ferioloon mennään, pitää ensimmäisenä iltana mennä järven rannalle Mirafiorin terassille syömään ko. pizza.

Nyt pikkusiskon tilaus kuului, että myös lakkiaisiin täytyy saada tätä hyvin helppotekoista ja hyvää piirakkaa.

Nopeaa herkkua: Painele yksi sulanut Sunnuntain ruisperunataikina piirakkavuokaan. Pura mahdollinen juhlastressi piirakkapohjaan tikittämällä siihen haarukalla reikiä. Paista noin 10 minuuttia pohjaa uunissa (jää pohja muuten aika helposti raa'aksi, täytteet kun kypsyy nopeammin kuin pohja). Murentele vajaa paketillinen Aurajuustoa esipaistetun pohjan päälle, lisää 1 tai 2 viipaloitua päärynää ja lorottele päälle kahdesta kermaviilistä, 2 kananmunasta, puolikkaasta pussista mozzarellaraastetta ja noin teelusikallisesta mustapippuria sekoitettu kastike. Koristele piirakka ripottelemalla loput Aurapaketin sisällöstä täytteiden päälle, lisää vähän mozzarellaa ja avot, tyrkkää uuniin. Sitten vaan paistelet kunnes pinta on kauniin värinen. Kaveriksi piirakalle vähän vihersalaattia. Hyvää on!

Tänään jatketaan juhlimista! Ja ensi viikonloppuna jatketaan taas! Meistä on tulossa juhlien koluamisten ammattilaisia. Ja sintti, tuo maanmainio vekara, jaksoi eilenkin juhlia ihan koko päivän. Välillä vähän unta ja sitten taas sosieteeraamaan! On se ihana piltti, ihan mielettömän kiltisti jaksoi koko päivän ja lungisti kiersi taas sylistä syliin.

Isän ja pojan juhlapaidat kuivumassa. Kohta taas silitys ja uudelle juhlapaikalle karautus.

Se on kesä, baby!

Mansikan lumoissa.

Oi nam nam!

Meille vanhemmille mansikoita ja vaniljarahkaa. Jälkiruoka tällä kertaa teemukeista tarjoiltuna.

Paras salaatti. Mansikoista, kurkusta, salaatista, päärynästä, homejuustosta ja vuohenjuustosta. Kaveriksi korianterilla maustettua grillattua kanaa ja uusia perunoita. Täydellistä!

Mansikkaliinan olen ostanut Tiimarista muutamalla eurolla. Liina ja kuistilla olevat Indiskan lyhdyt olivat ensimmäiset hankinnat mökille.

Kaapin paikka

 Edellisten mökkiläisten jättämä herttainen fiftarikaapisto kaipasi kipeästi freesausta. Koska en jaksanut nyt lähteä uusimaan sitä siten, että se menisi jatkossa vaikka museoviraston ohjeista läpi, tyydyin korjaamaan kaappia vain hyvin pienesti. 

Aavistuksen on räjähtäneessä kunnossa kansilevy...

Pyörittelin päässäni ties mitä ratkaisuja ja maalausvaihtoehtoja, kunnes törmäsin tuoreimmassa Kamera-lehdessä Claire Ahon kuviin. Ja kas, sielläpä olikin samanlaiset kaapistot kuvattuna kuin nuo joiden kanssa itse nyt aprikoin ja pohdin ja käännän ja väännän korjaustarpeita. Ahon kuvista katsottuna meidän kaappi on aika ajalle tyypillisellä tavalla joskus lähimenneisyydessä uudelleen maalattu. Joten pois kikkailu ja liian kova yrittäminen. Lopulta ainoat parannukset mitä kaapeille tein oli uusi pinta alakaapin kansilevylle. Lisäksi pyöräytin kansilevyn repsahtaneet puuosat hiomapaperilla.

Kamera 5/2011, s. 22-23. Kuvat Claire Aho

Kaappien kahvat näyttävät siltä, että ovat käsittelemätöntä puuta. Hyvä on, näin siis olkoon myös meidän vastaavassa kaapistossa.  Kuva Claire Aho

Samalla seinällä tuon kaapin kanssa on sekä takka että keittiönurkkaus, joten kansilevyn freesaus teki ihmeitä koko tuolle osalle mökkiä. Nyt tuo hailakankeltainen pikku kaappi sopii paljon paremmin paikallensa. Jotenkin ihan uskomaton ero tuli yhdellä tapetin palalla...
Selvästi olisi taas pullakahvien paikka!

Melkoisen punaiselta näyttää, mutta todellisuudessa se tasoittuu hyvin, kun vieressä on valkoinen takka.

Tuikkukynttiläpurkki seilaa paikasta toiseen, josko jo tässä olisi hyvä...

Koska taannoinen ikkunalautaprojektini meni niin hyvin, päätin toteuttaa alakaapin kansilevyn korjauksen suht samoilla eväillä. Hyväksi havaittu on parempi kuin huonoksi havaittu. Pettämätön logiikka. Tällä kertaa liimasin kankaan sijaan lopulta kaapin takaseinällä olevaa marjapuuronpunaista tapettia kansilevylle. Jäi vähän ilmakuplia, mutta lopputulos on tosi siisti aikaisempaan verrattuna!

Hyvä puoli tuossa tapetissa on se, että se on vinyylitapettia ja helppo siis pitää puhtaana, huono puoli mökin kannalta tapetissa on se, että se on vinyylitapettia. Huomasimme mokan vasta kun kalliit ranskalaiset tapetit oli jo tilattu, maksettu ja mökille kannettu... Toisaalta ikkunat ja ovet kyllä falskaa joka nurkasta sen verran, että noiden vinyylitapettien hengittämättömyyteen tämä mökki ei kyllä happane...

Vaihtoehdot levitettynä nurmikolle. Kangasta vai tapettia. Mitä kangasta? Ruutua vai kukkaa? Valkoista tapettia, raidallista tapettia vai marjapuurotapettia?