Pieni kaunotar

Yöpöytä on valmis! Jessus, että olen ylpeä siitä! Sain eilen lakattua pöydän pariin otteeseen ja nyt se on jo omalla paikallaan tuvassa. Siirsin vielä samanhenkisen peilin yöpöydän yläpuolelle. Sopivat yhteen kuin olisivat tehty olemaan tuolla lailla. Kaunottaret. Harmi, että tämä meidän tupa on niin pieni, että eivät oikein pääse nauttimaan ilmavasta olotilasta, vaan keinutuoli on siinä aivan yöpöydän ja peilin vieressä... ja keinutuolin vieressä on kaapit... ja kaappien vieressä halkokori... jnejne...

Kaunokainen saa nyt rauhassa kuivua muutaman viikon. Pintakuiva se toki on, mutta lopullinen kuivuminen ja lakan kovettuminen kestää viikkoja. Mitään roipetta ei siis sovi tuolle tasolle vielä laittaa, jää ikävät jäljet pehmeään lakkaan...

Linssilude. Linssiluteet.

Lähikuva kaunottaresta. Vielä lähempää jos tarkastelee niin huomaa, että ei se ihan täydellinen ole, mutta rinta rottingilla kuitenkin olen sitä mieltä, että erittäin hyvä. Lähtökohta on nähtävissä täällä.

Lakkasin yöpöydän kahteen kertaan puolikiiltävällä Unica Super venelakalla. Samaisella lakalla on vedetty meillä lisäsiiven lautalattia. Lakkasin sen nimenomaan tarkoituksella tuolla Unica Superilla koska muistin, että se ei ole täysin läpinäkyvää, vaan se hieman taittaa kellertävään. Koska kyseessä oli 50-lukulainen yöpöytä sen kuuluukin taittaa kellertävään. Valinta oli erittäin onnistunut. Yöpöytä on nyt hyvin lähelle samaa sävyä aikalaisensa (ja maalilla tuhoamattoman) liinavaatekaapin ja peilin puuosien kanssa. Hyvä hyvä! Ai, että kuinka olen tyytyväinen!

Nyhräys

Viime kesänä ähersin koko ompelutaitokapasiteettini äärirajoilla sängyn jalkojen eteen verhot jotka ovat tarranauhoilla kiinni sängyssä. No arvata saattaa ettei se proggis nyt kerralla kunnolla mennyt vaan verhojen ja patjojen väliin jäi ärsyttävästi muutaman sentin kaistale josta paistaa sekä sängyn runkoon käytetty puu että sängyn sälepohjat. Molemmat luonnollisestikin eri väristä puuta. Nyt "vähän fiksasin" koska silmiähän moinen hirveys on tässä kirvellyt.

Niittasin kankaan ensin tarranauhan yläpuolelta kiinni ja käänsin sitten kankaan koko puuhöskän yli ja niittasin säleikköönkin kiinni. Tämä ei ole irroitettava. Ja se on valkoinen. Mökillä. Elän vaarallisesti.

Enää ei näy enää erivärisiä puupaloja, mutta kuten siippa totesi; nyt näyttää siltä, että meillä on kolme patjaa päällekkäin sängyssä. Miten se meni; korjaamalla paranee?

NOjaa. Mutta EI NÄY enää puu...

Pinnasänky isolle pojalle

Vähän jälkijättöisesti ostettiin sintille pinnis mökille. Syy miksi ostimme nimenomaan pinnasängyn on yksinkertainen: isompaa sänkyä pikkuriikkiseen makuuhuoneeseemme ei mahdu. Jo lisäsiiven rakennusvaiheessa eri osaset mitattiin jämptisti niin, että minitilaan mahtui meidän sänky, sintin sänky ja oma vessa. Se oli senttipeliä.

Jossain vaiheessa tässä tänä vuonna muotoilemme tuon pinnasängyn pinnasohvaksi, pituuden puolesta nimittäin tuo 120 cm menee vielä pitkään. Ajatuksenamme on siis ihan yksinkertaisesti sahata pinnoja pois toiselta pitkältä sivulta niin saadaan pinnis muutettua ison pojan sängyksi. Sitten kun sintti ei enää tuohon sänkyyn pituuden puolesta mahdu, meidän täytyy kehitellä uudet ratkaisut. Mutta, oh, siihenhän on vielä aikaa (sanoo hän ja sormet napsahtaa ja on kulunut pari vuotta ja tilanne on päällä...)

Sintti näyttää hyvin sen kuinka pienestä tilasta tosiaan on kysymys. Hyyyyvin pienestä tilasta...

Ikkuna on ihan ehdoton. Ilman ikkunaa tuo makuusoppi olisi kyllä melkoinen bunkkeri.

3 litraa massaa

meni niin, että hujahti. Vakio remontointi/viilaus/väkertelykohde on tuo sintin nurkkaus meidän makkarissa. Se on jotenkin musta AINA kesken, vaikka siihen on uhrattu aivan tolkuttomasti työaikaa vuosien saatossa. Nyt se oli taas saanut vähän osumaa, tällä kertaa putkirempan myötä (yhteinen seinä kylppärin kanssa jota oli aika vauhdikkaasti kuitenkin lekalla murjottu purkuvaiheessa).
Innostuin korjaamaan nurkkauksen seiniä ihan kunnolla, me ollaan vähän laiskasti jaksettu korjata niitä kohtia jotka ei oikeasti näy mihinkään. Kolot näkyy vain jos menee nurkkaukseen seisomaan, mitä ei koskaan tapahdu koska siinä on sintin sänky. No mua on tietysti häirinnyt vaikka kuinka kauan tällainen valheellinen meininki ja tänään raivattiin sintin nurkka tyhjäksi ja lotrasin koko 3 litran purkillisen täyttömassaa noihin koloihin. AH! Se teki hyvää! Nyt saa mössöt kuivua vuorokauden verran, sitten kevyt hionta ja reippaasti maalia päälle. Siitä tulee niin hieno. Taas. Kunnes keksin jonkun uuden ongelman siinä nurkassa...

Tää räkänokka puuronaama meinas, että hauskaa täyttömassaa vois vaikka syödä. Me ei oltu samaa mieltä. Tyhmät aikuiset.

Pakkelointi hyvässä vauhdissa. Hyvin näkee mihin on massaa laitettu... Tuo nurkkaus on ollut aina siksi hieman ongelmallinen, että se on suht pieni, sen lattia on muuta makuuhuonetta pikkaisen korkeammalla ja kantavat rakenteet rajaavat sitä myös katosta päin. Ihme sopukka, jota olemme sitten pyrkineet hyödyntämään parhain päin. Ja todella hyötykäytössähän se on ollutkin sintin nukkumanurkkauksena.

Niin. Koloja. Ei mitään söpöjä pikkuisia naulan reikiä, vaan ihan kunnon aukkoja seinässä.

Seuraavaksi siirryn eteisen kaapin kimppuun, josta tännekin laitoin kuvia taannoin. Olen jo päättänyt miten hyödynnän kaapin tilat, mutta nyt ennen reissua ei ole rahaa ostaa mitään. Täytyy vähän himmailla näissä hankinnoissa. Teen siis vain pohjatyöt valmiiksi. Maalaan koko kaapin tänään. Onpahan sitten sekin tehty. Ugh.

Hei me rempataan!

Nonnih. Taas on täysi työmaa käynnissä. Olohuone on täynnä laatikoita ja nyssäköitä ja makkarissa on sängyt kaadettuina ja kaiken kuorrutteena muoviharso. Pidän etätyöpäivää kotona ja kävin äsken napsaisemassa remonttimiehen silmän välttäessä muutaman kuvan makkarista. Se on taas varsin absurdin näköinen...

Villin näköistä. Verhot ja taulut on paikoillaan muovihunnutettuina. Kätevää "huntua" tuo suojamuovi siinä oli valmiiksi teippireuna, joten asennus kävi sutjakasti.

Iloinen ropina kuului aamupäivällä olohuoneen puolelle kun remonttimies rapsutteli irtoilevaa kattomaalia... Nyt on ensimmäinen kerros pakkelia laitettu, vielä toinen kiekka samaa tavaraa ja huomenna (toivottavasti jo huomenna) katon maalaus.

Ja just kun oltiin siivottu... Mistä tätä tavaraa oikein sikiää? Ihan reilusti saatiin kantaa noita erilaisia laatikoita ja nyssäköitä pois makuuhuoneesta, että saatiin tilaa työskentelylle... Täytyy sanoa, että pelottavia määriä tavaraa sitä saadaan upotettua yhteen makkariin jemmaan.

Onneksi ukko on huomiseen asti Tukholmassa työmatkalla, eipä tarvi kaivella kuin yhdet vuodevaatteet esiin tuolta läjistä. Tämä emäntä nukkuukin ensi yön sohvalla, en kyllä ala laittamaan illalla makkaria nukkumiskuntoon, kun aamulla työt taas jatkuu siellä...
Onneksi sintin nurkkaus makuuhuoneessa on koskemattomana, ei siis tarvitse siirtää lapsosen sänkyä olohuoneeseen. Se olisi aika nihkeää se. Vieläpä kun sintin täti tulee lapsenvahdiksi (että tämä mama pääsee työkaveriporukan tapaamiseen Shanghai Cowboyhin, hei vaan "avokkaat" ihana nähdä K sinua taas moneen kuukauteen, muiskis).
Nihkeää olisi sitten tädin parkkeerata sintin nukkumaan menon jälkeen koko illaksi joko keittiöön tai vaihtoehtoisesti hissuttelemaan telkkari äänettömällä olohuoneen puolelle... Ei hyvänen aika...

No se siitä pohdinnasta ja takaisin töiden kimppuun... Sieltä se remppamieskin tuli taas lisäämään tasoitetta. Hyvin tää etenee, jos nyt ei mun lähdekirjallisuuden lukeminen, niin ainakin remontti...

Tolkuton tauluseinä

Makkarin seinä sai uuden tapetin. Entistä tummempi, entistä dramaattisempi. Tai no. Edellisessä tapetissa ei ollut kyllä mitään dramaattista, tämä uusi taas on suorastaan hyökkäävä. Johtuu varmaan tuosta "raidoituksesta" jossa on seassa vähän kiiltoa. Ei ollut tuo tapetti kyllä lainkaan paras valinta, täytyy ihan rehellisyyden nimissä myöntää, mutta saa nyt kyllä kelvata hetken aikaa... Se ihme kiilto tapetin pinnassa ei oikein mielestäni sovi tänne meille, jotenkin eri maailmaa. Väri itsessänsä on oikein mainio, muttamutta... Hmm. Hmm.

Asemoitiin tuolle seinälle vähän uudella tavalla tauluja. Tulos on aika villi. Tykkään ja en tykkää. Päättämättömyys tykkäämisestä johtunee siitä, että makuuhuone kokonaisuudessaan kaipaa uudistuneen seinän myötä selvästi vaaleampaa päiväpeittoa ja hillitympiä verhoviritelmiä.

Huomasin myös, että valokuvien ottaminen makuuhuoneesta oli suorastaan tuskastuttavan vaikeaa. Värkkäsin ja värkkäsin kameran kanssa, oli liian tummaa kuvaa, liian valoisaa kuvaa, liian sitä ja tätä, rajaukset hakoteillä ja yleistä neuvottomuutta. Blahblah. Sekin on selvä merkki siitä, että tää mittelö ei ole vielä ohi! Tämä makkarin pieni seinäuudistus tulee johtamaan mullistuksiin ainakin tekstiilirintamalla. Vahva epäilys on mulla nyt siitä, että tässä on kuulkaa tämän asunnon ensimmäinen potentiaalinen lumipalloefekti muotoutumassa...

Saattaa olla, että testaan nyt ensimmäisenä hätäapuna miten nuo tällä hetkellä olohuoneessa roikkuvat vaaleat varaverhot tuohon kokonaisuuteen makkarissa uppoaisivat. Ja päiväpeitto-ongelmalle täytyy sukkelasti tehdä jotain. Tosin lohdullista on se, että tilanne näytti minusta tunkkaisemmalta näissä kuvissa kuin mitä se todellisuudessa on...

Romanttista rypytystä

Voi morjens, no onpa maalaisromanttista, ei ihan mun makuun. Niin, sitä ihminen helposti kuvittelisi, että jos itse ompelee jotain, niin tekisi siitä edes sitten oman maun mukaisen. Helposti kuvittelisi, juu-u. Käytäntö on sitten ihan toista...
Mä alan jotenkin ymmärtämään ala-asteen kässänmaikkaa kun se oli aina ihan turhautunut mun tekeleisiin. Touhotus oli kovaa, valmistakin tuli, mutta laatu ei nyt sitten aina ollut ihan priimaa eikä välttämättä lopputuloskaan sitä mitä alunperin piti... Ja kas, mihin sitä nyt ihminen muuttuisi. Touhotus on edelleen kovaa ja laadussa on edelleen toivomisen varaa. Hupsista keikkaa! Oho ja no olkoon, tää on hyvä näin. Siinäpä mun vakiokarjaisut aina kun olen kaivanut äiteeltä ikuisuuslainassa olevan ompelukoneen esille.
Tällä kertaa ompelin suojaverhoja joiden tekemistä olen uhonnut jo monta viikkoa. Omansa sai sekä eteisen hyllykkö että sänkymme.

Vastoin tapojani tein ompelustöitä oikein nuppineulojen kera! Promeiningistä huolimatta rypytykset kärsivät vähän vaurioita ompeluvaiheessa.

Nyt on rypytystä! Päiväpeitoksi olin ajatellut kelpaavan kauniin vanhan verhon. Mutta niks naks. Ei se sovi, liian plitku, tuo rypytys vaatii kaverikseen mehevän värisen ja paksuhkon päiväpeitteen.

Suojaverhot olivat oikein pihistelyn mestarinäyte. Ne tulivat maksamaan kokonaista kolme euroa. Sen hintaisiksi nimittäin tinkasin Ikean poistolaarista ilman hintalappua löytämäni valkoiset paksut verhot. Kiinnitysvermeet löytyivät omasta takaa. Joskin molemmat suojaverhot piti viritellä eri kiinnitysmekanismeilla. Sängynalusen suojaverhon kiinnitin tarranauhalla ja eteisen hyllyköihin laitoin perus verhovaijeria. Kyllä ne varmaan toimii ihan hyvin. Mutta voi taivas tuota rypytyksen määrää jonka sain (hyyyyvin helposti) aikaiseksi noihin paksuihin verhoihin.  Kotona ei tulisi kyseeseenkään, että olisin laittanut vastaavaan paikkaan tuollaisia suojaverhoja, mutta mökillä ne jotenkin... kuitenkin menee... Eikä ne nyt edes oikeastaan särje silmää pahasti. On se jännä. Erivapauksien villa Raimo!

Psstt... Nyt on niin kotoisaa... Espressokeitin löysi tiensä mökille. Vanha, kolmisen vuotta pajalle pääsyä odottanut francis francis-keitin pääsi vihdoinkin korjattavaksi. Pieniä ihmeitä tapahtuu ihmisen arjessa. Siippa oli jostain saanut innoituksen hoitaa asian kuntoon, joten kotona ollut Krupsin (oikein toimiva ja hyvä) peruskeitin pääsi mökille. Ihanaa! Arjen pientä luksusta!

Minikokoinen työllistäjä

Kellarista löytyi söpö yöpöytä joka on aika kehnossa kunnossa. Olen sen jo ties kuinka monta kertaa nostanut pihalle maalien poisrapsutusta varten, mutta jotenkin siinä on lopulta aina käynyt niin, että illalla pikkuinen on palautunut takaisin kellariin odottamaan emännän aikaansaavuutta. No nyt. Nyt murahdin ja tartuin toimeen. Ja tartuinpa sitten vähän isompaan hommaan kuin alunperin naivisti ajattelin. Meinasin näet vain "hieman pyöräyttää hiomapaperilla" yöpöytää, sillä samalla tekniikalla kuin kaikkia muitakin korjausmaalaamiani mööpeleitä, mutta ehei. Tällä kertaa en päässytkään helpolla. Pöytää rapsutellessani alta paljastui kaunis vanha koivupuu. Suunnitelmat muuttuivat kertaheitolla. En maalaakaan pöytää valkoiseksi uudelleen, vaan nyt hion kärsivällisesti pöydän puhtaaksi tuosta hilseilevästä valkoisesta maalista ja laitan tilalle alkuperäistä olomuotoa kunnioittavan lakkakerroksen.

 Innostuin mahdottomasti ajatuksesta kunnostaa tuo pieni kaunismuotoinen yöpöytä menneeseen loistoonsa. Näen sen jo tulevaisuudessa sintin huoneessa yhdessä alkuperäisen 50-lukulaisen string-hyllykön kanssa, jossa on niin ikään koivuiset hyllyt. Vielä kun saan sitten joko tuon mökin kuistilla olevan koivuisen liinavaatekaapin tai jonkun vastaavan noille kavereiksi, niin on aivan ihanat mööpelit muksun huoneessa. No juu. Vielähän tuo yöpöytä on aivan vaiheessa, eikä sintillä ole edes huonetta...

Ensin harjasin yöpöytää teräsharjalla, sillä sain suurimmat hilseilyt pois. Sitten siirryin tasohiomakoneeseen. Oi kesäillan rauhaa kun jyristelin sillä menemään tuossa pihamaalla. No naapurille asiaa pahoitellessani, totesin hän juuri kokoavansa uutta ruohonleikkuria jota meinaa vielä testata, että eiköhän nämä möykkäykset tasoihin mene. Tuumasin, että juu, hyvä, että pysyy metelin määrä vakiona ja kysyin, että onko kakslitranen bensamoottori, johon naapuri väitti, että on turboahdettu kuusisylinterinen. Rohkenin epäillä. Mutta komea oli ruohonleikkuri. Ei sen puoleen.

Tästä näkee vähän tuota alkuperäistä pintaa. Täytyy yrittää varovaisesti rapsutella tuo laatikon reuna, niin säilyy tuo kaunis puun kuvio.

(Apropoo, minähän lotraan valkoista Helmi-kalustemaalia aina ja joka paikkaan. Talvella vielä kirjoittelin tänne yhdestä toisestakin kalustemaalista jolla maalasin parit klaffituolit mustiksi ja joka vaikutti oikein hyvältä myös, mutta täytyy sanoa, että huonosti on se maali pysynyt kiinni. Joka kolaus pyyhkäisee maalia irti tuoleista. Hippasen ikävä ominaisuus kalustemaalille... Hmph. Sen siitä saa kun on uskoton. Tästä eteenpäin vannonkin siis vieläkin uskollisemmin Helmen nimeen. Ei ole maalit irronneet yhdestäkään sillä maalaamastani tuolista ja täällä mökillä mööpelit ovat vielä aika paljon reippaammalla kulutuksella kuin olisivat kotona. Mökillähän esim. pelkästään jo ilman kosteus tuvan sisällä vaihtelee dramaattisesti milloin vuodenajan, milloin asukkaiden lämmitystarpeiden mukaan.)

Pyhä yksinkertaisuus!

Oli äänekäs huokaukseni eilen. Joskus ratkaisut vain ovat kirjaimellisesti silmien edessä.
Siitä saakka kun vauvanurkka valmistui, katsettani on häirinnyt eri sävyiset kaapinovet. Pienessä makuuhuoneessamme on yhden seinän mittainen kaapisto, jossa peililiukuovikaappien molemmin puolin on vielä tavalliset kaapit ovineen. No vauvanurkan teon yhteydessä palapeliin lisättiin vielä yksi kaappi & ovi ja tietysti tuo uusi ovi oli ihan eri valkoisen sävyä kuin kaksi vanhaa ovea.
Ja sekös minua on närästänyt.
Pariovikaappi yhdellä uudella ja yhdellä vanhalla ovella on ollut aika surkean näköinen yhdistelmä.
Nyt vasta tajusin, että hyvänen aika, minähän siirrän tietysti uuden oven sen yksinäisen kaapin oveksi jolloin saan vaihdettua päittäin pariovikaappiin saman sävyiset ovet. Eihän kukaan näe sitä silmiäni särkevää sävyeroa kaapinovissa silloin kun välissä on koko muu peililiukuovikaapisto...
Ja tämän neron leimauksen piti nyt sitten puoli vuotta hautua. Voi hyvänen aika...

Samalla siivosin vähän yöpöytääni ja kaivoin esiin kivoja laatikoita yöpöydän alahyllylle. Avoin alahylly tuppaa olemaan aina kaiken romun hautausmaa. Nyt hyllyllä olevat laatikot saavat kätkeä sisäänsä kaikki ne korut ja pinnit ja hiuskoristeet, joita on ajelehtinut siellä täällä. Tiedä sitten kuinka kätevää tuo pikkuruisillakin laatikoilla pelaaminen on todellisuudessa, mutta ainakin pinneille ja kavereille on nyt paikka määriteltynä.

Sain ihanan vinksahtaneen ja vekkulin Habitatin herätyskellon äitienpäivälahjaksi. Olen fanittanut tuota lintuvekkaria jo hyvän tovin ja nyt sen sitten sain! Linnun takana on Ikean hyvin edullinen pallolamppu. Ovat meillä yöpöydän valaisimina ja isosta koostaan huolimatta ovat olleet oikein mainio ja toimiva ratkaisu.

Ostin jo pari vuotta sitten meille nämä Readers Nest hyllyt, mutta harmikseni emme voineetkaan asentaa niitä yöpöytien yläpuolelle kuten olin ajatellut, sillä hyllyt taipuvat ikävästi kirjojen painosta. Taitaa olla suunniteltu kevyille pokkareille nämä hyllyt ja meillä kun on aina yöpöydällä näitä vähän järeämmän painoisia teoksia...

Yöpöydät ostettiin Helanderin huutokaupasta noin vuosi sitten. Ovat vähän vuosikymmenten saatossa rähjääntyneet ja myös siksi jotenkin tosi sympaattiset. Olemme jo saaneet omatkin merkkimme niihin. Huoh. Naarmua sun muuta...

Aviomies teki sängyn

Kätevä mies pyöräytti iltasella meille sängyn. Päästiin erinnäisten nyssäköiden (kuinka yllättävää) kanssa eilen illalla mökille ja siippa alkoi heti rakentaa meille makuunurkkaukseen sänkyä.
Sängyn tekemisen edellytyksenä oli se, että lattia on saatu lakattua ja jalkalistat asennettua. Nämä ehdot täyttyivät viime viikon lattianlakkaus uurastuksen ansiosta. Ja kyllä muuten kannatti kärsiä ne lakkahuurut! On se lattia sen verran hieno nyt. Sen värikin shiftaa yllättävän hyvin tuvan lautalattian sävyyn.

Tähän tulee sänky! Pienessä mökissä ei neliöillä kerskuta, mutta neliöiden hyötykäytöllä kyllä...

Heeetkinen... Onpa harvinaisen epäselvät kokoamisohjeet...

Sänky rakennettiin normaalia korkeammaksi jotta saamme sängyn alle kipeästi kaivattua säilytystilaa. Sängyn jaloilla on korkeutta 50 cm, joten nyt voidaan sitten hankkia tosi reippaan kokoisia muovisia pyörillä varustettuja laatikoita. Vielä täytyy tehdä kaapinovet sängyn jalkojen eteen, nyt se näyttää vähän hassulta, ihan kuin sänky olisi vahingossa venähtänyt liian korkealle. Uskon, että kun saamme jonkinmoiset kaapinovet asennettua niin kokonaisuus näyttää huomattavan paljon järkevämmältä.

Nurkkaus toisesta suunnasta, oviaukko vasemmalla vie tupaan ja suoraan edessä on huussin ovi. Kuten kuvasta huomaa, sängyn kehikko tulee todella kiinni oviaukkoon ja tuohon pieneen tilaan, jossa kuvassa on nyt sälepohjapinkat pystyssä, on pystytetty sintin matkasänky. Eli napakkaa on, mutta mahdutaan!

Siippa viiltelee patjoja kuistilla.

Ai että! Tässä kello huitelee puolta yötä ja sänky alkaa olla sillä mallilla, että voidaan koenukkua se yön yli! Tänään viimeisteltiin sänky ja kattolistat. On hieno! Olispa kotonakin yhtä viimeisteltyjä ja pedantteja jiirejä..

Kustannuksiahan näistä aina kertyy, vaikka pienellä budjetilla tehdäänkin.
Makuunurkkauksen viimeistelyyn on uponnut jos jonkinlaista tilpehööriä ja euroja sen mukaisesti:
- venelakka ja tärpätti yht. n. 60 €
- patjat Ikeasta yht. 78 €, makuunurkkaus on epästandardin levyinen joten patjoja piti hieman kaventaa, jotta ne sopivat paikoilleen. Etolastahan saa valmiiksi mittaan leikattuja vaahtomuovipaloja, mutta heidän vastaava 10 cm paksu vaahtomuovi olisi maksanut tuossa tarvittavassa 135 x 200 koossa piirun vajaa 200 euroa! Säästimme siis todellakin pitkän pennin sillä, että leikkasimme itse noista valmispatjoista ylimääräiset pois...
-sijauspatja on vanha. Ostettiin talvella kotiin uudet sijarit ja säästettiin tuo vanha ihan hyvässä kunnossa oleva sijari tänne mökille.
- sälepohjat Ikeasta yht. 30 €, näitäkin jouduttiin tietysti tuunaamaan oikean levyisiksi.
- lautatavara ja ruuvit "köyhien stokkalta" n. 20 €
- listat, uusi (entistäkin kömpelömmän näköinen) jiirisaha, nauloja jne... n. 100 €

Viime yö nukuttiin uudessa upeassa sängyssä ja täytyy sanoa, että voittaa kyllä tuon puusohvan lätyskäisen patjan päällä kärvistelyn mennen tullen. (Sori vaan Ristomatti, sun sohvas on ollut loisto-ostos ja kestänyt käytössä jo liki 15 vuotta ja varmasti pötkii ainakin toisen mokoman vielä, mutta parivuoteeksi levitettäessä patja on kyllä kolottavan ohkainen, ei siitä mihinkään pääse...)

Aamusella. Sintti ja siippa mornaantumassa. Sintti tuli tarkastamaan onko sängyssä hyvä köllötellä. Kyllä oli ja ikkunasta oli mukava tuijotella ulos pitkänperjantain aamuun.

Etsi kuvasta vauva!

Aamut sintin kanssa on parhautta. Tapanani on nostaa poika omasta sängystänsä meidän sänkyyn niin voidaan yhdessä "mornaantua" eli rauhassa heräillä. Tänä aamuna sintin kanssa leikittiin "missä sintti? Äiti ei nyt yhtään ymmärrä mihin sintti katosi"-leikkiä. Löydätkö sinä sintin?

Tyylitietoinen enoni osti nuo kuvassa näkyvät Marimekon Hetkiä-pussilakanat meille joululahjaksi. Hän oli tuuminut, että nyt kun vietämme paljon päivisin aikaa kotona sintin kanssa, on pussilakanoiden syytä olla tyylikkäät ja muuhun sisustukseen sopivat, jos vaikka ei jaksa joka aamu pedantista sänkyä pedata. Ja näin se on, makuuhuone on noilla lakanoilla kauniin ja levollisen näköinen myös petaamattomana. Olin huomattavan iloinen tuosta kauniista ja käytännöllisestä lahjasta.
Ylipäätään täytyy kyllä kehua meidän läheisten makua, viime jouluna saatiin ihanien Siirtolapuutarha-astioiden lisäksi myös mm. Artekin Kanto-lehtikori ja eilen anoppi toi tullessaan Finlaysonin Arabian myymälästä nappaamansa tummanharmaalla raidoitetun keittiöpyyhkeen.
Miten nuo osaakin noin hyvin? Ilmeisesti meidän tyyli alkaa olla läheisille aika selvää kauraa kun osaavat noin hyvin meitä lahjoa! :)

No siellä se sintti on!

Hyvää viikonloppua ja erityisesti sitä leppoisaa viikonloppua! Me lähdetään nyt sintti-haisulin kanssa vaipanvaihtoon ja sitten käymään postissa... Siitä sitten myöhemmin mitä kivaa postista haettiinkaan...