Tavallinen tilli ja sinnikäs ruohosipuli

Tänään sain multaa ja kun siippakulta vielä kaivoi kellarin uumenista esiin läjän terrakottaruukkuja, olin valmis tositoimiin. Tässä tapauksessa ja tänään ne tositoimet kylläkin rajoittuivat lähinnä herttaisiin yrtti-istutuksiin kuistille, mutta kuitenkin!

Tavallinen tilli. Niin siinä pussissa luki. Ei turhia kikkailuita ja selityksiä. Tavallinen tilli. Ytimekästä!

Keltaiset nimilaput saivat siemenien pussit hupuksi.

(Kellari on muuten minulle aika nounou-paikka, ties mitä siimahäntiä siellä vilistelee romuläjien keskellä. Tehdyn työnjaon mukaisesti siippa käy kaivelemassa kellaria ja minä odotan maksimissaan siinä yläportaalla seisten. Järjestely edistää meidän perheessä oman mielenterveyteni lisäksi myös siipan mielenterveyttä. Aina silloin tällöin käyn reippaana siedätyshoitamassa itseäni ja otan pari luontevan rentoa askelta portaiden jälkeen kohti haravia ja kuopsutusvälineitä, mutta tämä tapahtuu vain silloin kun tunnen itseni erityisen vahvaksi päihittämään esim. hiiren.)

Pitäisi laittaa vielä vähän kelmua päälle, jos auttaisi itämään vähän rivakammin. Muttamutta kun ne muovit on niin rumia, piipittää pehmohiiri...

Vinksahdus. Ensin mietin, että - jaha, täytyypä kääntää kuva, mutta äh, mitä turhia, vinksahtaneella kuistilla ei voi tulla suoria kuvia.

No mutta se kellarin viehätysvoimasta ja takaisin istutuspuuhiin. 
Meidän kasvimaa on aivan karmaisevassa kunnossa, sille pitää tehdä täysremontti ennen kuin voimme istuttaa sinne yhtään mitään. Viime keväänä teimme valtavan työn sen perkaamisessa, mutta sitten loppui aika kesken ja kasvimaan valtasi viivasuorien porkkanarivistöjen sijaan viheliäiset rikkakasvit. Sinnikkäinä sisseinä sieltä pinnistävät ylös tällä hetkellä vain valkosipulit ja ruohosipulit. Odotan sitä viikonloppua lähitulevaisuudessa kun pääsemme kasvimaan kimppuun, huoh. Siemenpusseja on vielä yrttiepisodinkin jälkeen jäljellä ja ainakin palsternakka, porkkana ja punajuurikas odottavat pääsyä kasvimaahan...
Mutta koska minussa asuu jossain kolossa pieni realisti, epäilen, että emme saa tänäkään kesänä vallattua kasvimaata takaisin kurin ja järjestyksen piiriin.
Tästä syystä siis laitoin nyt yrtit ruukkuihin ja kuistin ikkunalle, josko edes jotain alkaisi itää...

Kesävarpaat molemmilla. Rähjäiset ja likaiset, näin sen olla pitää!

Kuistin kohennus

Ikkunalaudoista tuli ihan hauskat. Ei ne nyt mitkään priimat ole kun kuistin kunto nyt muutenkin on vähän sinnepäin. Mutta kivat ne ovat ja sopivat kyllä kokonaisuudessaan paremmin mökin tunnelmaan kuin ne haaleat kaakelit.

Jatkoin torstaina kuistin perusparannusurakkaa muutenkin ja ompelin ikkunoihin lisää salusiineja. Osa niistä meni kyllä vähän sinnepäin. Tuli vähän vinoa saumaa ja eri korkuisia verhonpalasia, mutta ei se nyt ole niin nökönuukaa näin mökillä. Tänään mökillä kävi lauma kavereita, paistettiin munkkeja ja ihmeteltiin sintin uusia hienoja ilmeitä (kieli ulos suusta) ja möyrintää (mittarimato yhdistettynä omituiseen ja tehottoman näköiseen sätkintään).
Ja mitä niiden salusiinien vinouteen tuli, kukaan ei kyllä huomannut mitään. Eli kaikki hyvin salusiinirintamalla.

Viilailuja vapuksi

Olin tänään sintin kanssa kaksistaan mökillä ja lähti niin sanotusti lapasesta. Ompelin, maalasin, värkkäsin ja tuunasin niin maan hemmetinmoisella vimmalla, että ehkä on ihan hyvä juttu, että menen maanantaista alkaen töihin lepäilemään...
Töihin paluu myös tarkoittaa sitä, että vappuun mennessä pitää touhuta ne jutut pois päivänjärjestyksestä mitä meinaa touhuta. Väkisinkin tahti tästä nyt vähän hidastuu.

Nyt on ollut suurimpana vimmana laittaa tuota kuistia kuntoon. Kun sain sinne ihanan liinavaatekaapin, alkoi tuntua siltä, että kuistiparka olisi muutenkin ansainnut vähän rakkautta osakseen.
Niinpä sitten sintin ensimmäisten päiväunien aikana maalasin vihreät ullakon portaat valkoisiksi.
Sillä välillä kun sintti tappoi kuolalla pehmojänistä lattialla, minä ommella surauttelin valmiiksi verhokappoja joiden lakanakankaat olen ostanut jo pari vuotta sitten (!!). (Mikähän niidenkin tekemisessä on ollut niin vaikeaa, että on jäänyt noin roikkumaan?)
Sintin siirtyessä järsimään uutta ämpäriään minä siirryin kiikkumaan kuistin katonrajaan (no se ei ole korkealla se) ripustelemaan lakanakappojani.
Sitten suhasin makuunurkkaukseen asentamaan verhotankoa ja mallailemaan verhoja. Vroom. Sitten suhasin vessaan asentamaan liiketunnistimella varustettua (minikokoista) ledlamppua. Vroom.
Siinä välissä viihdytin sinttiä ja syötin sitä ja siinä kiikkustuolissa istuessani lapsi sylissä sen sitten keksin.
Silmääni on aina häirinnyt kuistin ikkunalaudat joihin on laitettu haaleankeltaiset kaakelilaatat. Olin ajatellut maalata ne, mutta se on aina vaan jäänyt muiden töiden jalkoihin. Mutta nyt se sitten välähti ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Vrooom.

Ikkunalauta niin kaljuna, niin ei tuunattuna. Ei varsinaisesti mikään silmänilo...

Strömsöratulapepitaruutua pintaan, niin kyllä siitä vielä soma saadaan!

Päällystin ikkunalaudat kankaalla ja sutaisin päälle makuunurkkauksen lattian lakkaamisesta ylijäänyttä venelakkaa.

Ostin pari viikkoa sitten Eurokankaasta erilaisia kangaspalasia joista nyt sitten valitsin yhden tuohon päälle. Leikkasin sopivia suikaleita kangasta, levitin Erikeeperiä kaakeleille ja muotoilin palat sopiviksi. Oli kyllä helppo asennus ja tuohon vielä kun laittaa pelargonioita päälle niin ai että on herttaista!
Huomenna on totuuden hetket käsillä kun pääsen näkemään miten kangaspalaseni ovat reagoineet tuohon supervenelakkaan... Onkohan ne höyrystyneet kokonaan pois?

Kaappi kuistille

Ostettiin Helanderin huutokaupasta ihana 50-lukulainen liinavaatekaappi mökille. Kaappi kökötti kodin vintillä reippaan kuukauden odottamassa, että tiet sulavat ja päästään autolla mökin oven eteen. Muutenkin tarvitsimme siihen kolmannen aikuisen apuriksi, oikein tuosta sintistä - vaikka riuska mies onkin - ei ole vielä kantopuuhiin. Eilen ystävä tuli auttamaan kaapin kantamisessa ja kaappi pääsi kuistille.

Olen heikkona 50-lukulaisiin liinavaatekaappeihin (ei, en tiedä miksi) ja tämä söpöläinen on nyt ensimmäinen ihanuus jonka olen voinut ostaa. Meillä ei kotona kerta kaikkiaan ole tilaa tällaisille kaapeille (huoh), joten en ole pystynyt perustelemaan edes itselleni (SE on jo huolestuttavaa), että miksi näitä pitäisi hamstrata.
Mutta nyt! Voi onnea ja autuutta, nyt meillä on yksi! Ehkä menen illalla istuskelemaan punkkulasin kanssa kuistille ihan vaan siksi, että voin samalla silitellä tuota hunajanväristä kaunotarta.

Viimeisteltyä kauneutta. Avainta myöten. Kuinkas muutenkaan.

Ensimmäisenä paikkansa löysivät tuosta kaapin päältä kynttilät.

Rottinkikalusteet ovat enoni vanhat ja hän on ne joskus maalannut harmaiksi. Ja hyvin tuo harmaa(n sininen) tänne sopiikin, ehkä vähän kylmä väri, mutta toisaalta sopii hyvin yhteen tuvan sohvan kanssa, jonka puuosat ovat sattumoisin petsattu hyvin samankaltaisella sävyllä.

Olin suunnitellut alunperin, että kaappi olisi ollut toisella puolella kuistia, mutta ei se sopinut siihen. Nyt on vähän ahdasta tuossa nurkassa, mutta toisaalta, kuten siippakin totesi, kuisti näyttää nyt kodikkaammalta kuin aikaisemmin... En ole vielä päättänyt, että mitä rottinkiryhmälle pitäisi tehdä. Se on söpö ryhmä, mutta tosiasia on se, että ei tuossa kuistilla kukaan koskaan istu niitä käyttämässä. Toisaalta tuolit ovat hyvät olla olemassa, koska säännöllisin väliajoin rottinkituolit kiikutetaan joko tupaan tai vaihtoehtoisesti ulkopöydän ympärille lisätuoleiksi. Joten, hmm. Ehkä ne nyt vaan ovat sitten tuossa kunnes keksin jonkun kuningasratkaisun...

Mutta tuoleista ja niiden tulevaisuudesta just nyt viis, kun nyt on emännällä kaappi! Mahtavaa!