maanantai 24. helmikuuta 2014

Marttailunaksahdus

Moi, mun nimi on Minna ja olen piilomartta. Tänään roihahti oikein kunnolla ja kokkasin työpäivän jälkeen kolme erilaista ruokaa tulevaa viikkoa varten.

Kaverit perjantaina puhuivat ruokakaapin tyhjennysprojektista, tarkoituksena siis syödä ne kaikki epämääräiset kuivaruuat sieltä kaapista kuleksimasta. Tähän mennessä heillä on uponnut alas mm. puoli vuotta sitten vanhentuneita papuja ja teetä on tullut litkittyä kiitettäviä määriä raivaustyön merkeissä. Kun kaappi sitten on syöty tyhjäksi vanhentuneista outouksista, sinne ei ole tarkoituskaan enää ostaa mitään epämääräisyyksiä pölyttymään.

Niinpä sitten minäkin taas kerran päätin, että nyt aletaan meilläkin tämän ruokahuollon kanssa tsemppaamaan. Aika hyvin ollaankin viime aikoina syöty se mitä on sisään kannettu, mutta ei se priimaa se suoritus vieläkään ole. Ei lähimainkaan.

Joten kurkin jääkaappiin ja kuivatavarakaappiin ja rysäytin suunnitelmat ja toteutukset tiskiin niistä raaka-aineista mitä kaapeissa oli:
  • Sosekeitto kookosmaidolla (mukaan tuli bataattia, porkkanaa, perunaa, punasipulia, tuoretta inkivääriä, valkosipulia ja mausteita, lopuksi 2/3 purkillista kookosmaitoa)
  • Soija-makaronilaatikko (vähän vanhentunutta soijarouhetta kaapin perältä ja ei-niin-hyviä-gluteenittomia makaroneja, munamaito, sipulia & valkosipulia ja mausteita = siedettävän makuinen makaronilaatikko joka ajaa asiansa ketsuppihunnulla koristettuna. Jotenkin tuo soijarouheen maku... Se vaan aina leikkaa läpi, ihan sama miten mä sen maustan...Ylläri, että jäänyt se rouhepussi puolinaisena kaappiin...MUTTA nyt se on liki viimeistelty, enää yhdet perussoijabologneset niin voin olla tyytyväinen senkin nyssäkän tuhoamiseen)
  • ja illalliseksi tänään: sitruunakanaa ja basmatiriisiä (kovan koppuraisiksi nahistuneista sitruunoista irtoaa oikein makoisat mehut, sihisytin ensin pannulla raastettua inkivääriä, valkosipulia, suolaa, pippuria ja kanoja ronskihkossa määrässä voita ja öljyä, sitten puristelin sekaan turhankin reippaasti sitruunamehua, puolentoista sijaan ehkä yksi olisi riittänyt, hunajaa ja 1/3 purkillisen kookosmaitoa. Tuli tosi hyvää ja todella sitruunaista, vielä kun olis ollut vähän tuoretta chiliä antamaan potkua...)
Vielä pitäisi asap saada upotettua mahoihin kuusi avocadoa, neljä nakkia (!) ja puolikas vuohenjuustopötkö. Lämpimiä avocadoja nakkitäytteellä ja vuohenjuustokuorrutteella? Ehkei niitä nakkeja...

Yksi ihan loistava vakio marttailutapa meillä jo onkin joka säästää sekä ruokaa että hermoja: tapana on kuoria ja pilkkoa juureksia kaikki ostetut säkit kerralla tyhjiksi ja koostaa valmiita "sekajuuressäkkejä" pakastimeen. Siitä sitten vaan arjen raastaessa kaivetaan valmiit juuressekoitteet esiin, isketään kattilan tulille ja avot. Halpaa ja hyvää. Ja kotiruokaa. Ei mitään puolivalmisteita tässä kohtaa. Pthyi.


6 kommenttia:

  1. Tuota samanlaista kaappien puhdistusprojektia olen minäkin toteuttanut ja aika mielenkiintoisia aterioita on syntynyt. Mutta tuo vihannespussien kerralla esikäsittely ja sitten pakastaminen oli hyvä vinkki. Tuon otan käyttööni minäkin, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun jaksaisinkin ryhtyä samaan, meillä on kaapit täynnä kaikkea TODELLA epämääräistä, vaikka toki välillä yritetäänkin ryhdistäytyä. Pois heitettävän ruoan määrä on muutenkin juuri nyt kerrassaan häpeällinen. Viime viikolta olisi kuitenkin yksi vastaava suoritus sentään: kokonainen paketti kananmunia viikon vanhalla päiväyksellä, juustoraastepussin pohja, yksi (no joo, tuore) paprika ja luonnollisesti ne neljä (jo paistettua) nakkia -> uunimunakas!

    Ihan on Martta-ainesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Kake sä niiin oot kanssa salamarttojen sukua. Meilläkin löysi ne nakit muuten tiensä munakkaaseen... sinne päätyi myös iäisyyskauan auki ollut chorizon jämä ja osa siitä vuohenjuustopötköstä. Vielä on ne saakutin avocadot... (varmaan jo pilalla...hmph)

      Poista
  3. Tehokasta!
    Pitäisi tosiaan tehdä tuollainen kaappien suursiivous itsekin ja käyttää hyvät tarvikkeet kuleksimasta.

    Leppoisaa viikonvaihdetta täältä kukkivien mantelipuiden katveesta!

    VastaaPoista
  4. Tuon vihannespussien kerralla esikäsittelyn ja sitten pakastamisen otan kyllä minäkin käyttöön. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista