maanantai 28. helmikuuta 2011

Astiafriikin onnenpäivä...

Sintti seurasi intensiivisellä tuijotuksella mamman kuvaussessiota. Ihana tuo meidän 4 kuukautta vanha poju kun se alkaa ottaa kontaktia ja seurailla tilanteita ihan toisella tavalla. Kutsutaan siipan kanssa sintin intensiivistä tarkkailua "jäätäväksi tuijotukseksi". Tiedä mitä sen pienen miehen päässä liikkuu kun se tutkailee meitäkin niin suurella hartaudella...

Viikonloppuna oli Marimekon kanta-asiakkaille -15 % päivä, joka oli tokikin pakko hyödyntää. Keräämme mökille Marimekon Siirtolapuutarhasarjaa (kuinkas sattuikaan!) jota on nyt kartutettu saamalla sitä kiitokseksi kaasoilusta, pyytämällä häälahjaksi ja saamalla joululahjaksi (alakuvassa on eilisten hankintojen lisäksi pari mukia joululahjapaketista). Kokoelma alkaa olla oikein mukava, mutta vielähän niitä herkkuja toki puuttuu...

Nyt matkaan tarttui tätä värikästä pallokuosia ja yksi puuttuva ruokalautanen, seuraavaksi hassaan vauvaperheen ruokarahat leipälautasiin. Mustapalloisia teemukejakin pitäisi ostaa vielä pari kappaletta... Ja mustapalloinen teekannu. (Aivan ehdoton! Taas eilen ihastelimme ystävän kanssa kuinka kaunis se teekannu onkaan.) Soppakulhojakin pitäisi vielä muutama hankkia... No niin. Tätä minä tarkoitan, astiafriikin investointilista on pitkä ja loputon. Onni on uusi muki! :) Kunhan Siirtolapuutarhasarja on valmis, pitää siirtyä Essencen maljojen hankintaan... Parantumaton tauti.


Tiskipöydällä. Alimmaisena Alessin tehtaanmyymälästä ostettu vati. Vakiopaikka Italiassa joka pitää joka kerta koluta hartaudella läpi. Kakkoslaatuiset astiat ovat siellä oikeasti poskettoman halpoja. Ihan toinen meininki kuin näissä meidän kotimaisissa tehtaanmyymälöissä...

perjantai 25. helmikuuta 2011

Sortumia...

Sintille on niin vaikea olla ostamatta herkullisia vaatteita. Ainoa toimiva taktiikka on pysyä poissa vauvanvaateosastojen vaikutusalueelta. Mutta nyt repesi nollatoleranssi ja sijoitin huimat (huomaa ironia) reilut 25 euroa piltin hipsterireleisiin. Välttämättömiä. Kertakaikkiaan. Mutta kun aletangossa oli mahtava ruudullinen kauluspaita alle 8 eurolla ja siihen täydellisesti sopiva raidallinen liivi 3 eurolla, niin mitä muuta ihminen voi tehdä kuin ostaa ne kaveriksi edellisestä liikkeestä löydetyille kaksille farkuille? Farkuille, joista toisissa on mukana pappahenkselit?

Kyllä nyt kehtaa mennä Siltaseen brunssille

torstai 24. helmikuuta 2011

Retrohenkareita


Äiti oli kaivellut kaappien kätköjä löytääkseen henkareita jotka on ostettu minun vauva-aikana. Hän arveli minun arvostavan niitä, eikä ollut väärässä. Pussycat- ja bambihenkarit ovat supersöpöjä. Vielä kun saisi sintille sellaisen pienikokoisen täyspuisen vaatekaapin (mieluiten ehdan viiskytlukulaisen tietysti, kiitos), jonka hyllyt ja henkaritangot ovat lapselle sopivalla korkeudella. Oih... mutta ei mahdu tähän kotiin, se on selvä. Sitten joskus kun väkisinkin joudutaan tästä meidän pienestä ja ihanasta kodista muuttamaan isompaan, voin lohduttaa itseäni tällaisilla kaappihankinnoilla.


keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Asfalttia ja auringonkukkia lämmitti pakkaspäivän

Kävimme vihdosta viimein ystävän ja sinttiemme kanssa katsomassa Hakasalmen huvilalla Asfalttia ja auringonkukkia valokuvanäyttelyn ja se oli kerta kaikkiaan valloittava!

Ostin molemmat näyttelyjulisteet muistoksi ihanasta ja nostalgiaa tihkuvasta näyttelystä. Aion kehystää ne mökin seinälle. Minnepä Helsingin elämänmenoa 1969 - 1979 taltioineen Simo ja Eeva Ristan näyttelyn pari julistekuvaa paremmin sopisivatkaan kuin siirtolapuutarhalle, joka on ollut osa helsinkiläisyyttä 30-luvulta asti?
Oma aivan ehdoton suosikkini oli tämä girl poweria tihkuva irvistelykuva. Aivan mahtava! Voi kun tämäkin olisi ollut saatavissa kunnon julisteena!

Näyttelyn kuvat muuten myydään hyväntekeväisyyshuutokaupassa 28.2.2011. Haluaisin kovasti huutaa jonkun kuvista itselleni, mutta pelkäänpä etten pääse paikan päälle tuolloin huutokauppailtana ja voipi olla, että kuvat menevät yllättävänkin korkeilla huudoilla. Kovasti kuulemma oli jo tehty ennakkotarjouksia, tiesi henkilökunta kertoa. Jokin noissa kuvissa vain vetoaa, jotenkin niin sydämeenkäypää. En ihmettele, että näyttelyn suosio on ollut valtava.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pieni, mutta suuritöinen vauvanurkka

Tarina siitä kuinka yksi asia johtaa toiseen. Ja kolmanteen.
Kaksiomme makuuhuoneessa on hassu pieni alkovi. Sen alkuperäinen käyttötarkoitus on ilmeisesti ollut olla tyhjänpanttina, sillä ainakin silloin kun ostimme asunnon, olivat komerot (vuodelta miekka ja kilpi) asemoitu niin oudosti, ettei alkovista ollut mitään iloa. No me laitoimme uudet vaatekaapit siten, että pienestä alkovista tuli oikein kelvollinen työnurkkaus. Mies pukersi sinne asetetun työpöydän ääressä gradunsa, mutta minä en oikein koskaan oppinut käyttämään tuota työtilaa ja omat työni olivat silloin ja ovat edelleen levällään joko keittiössä (aamuaurinko) tai olohuoneessa (iltapäiväaurinko).
Jossain vaiheessa työnurkkaus alkoi kuitenkin muistuttaa lähinnä romuläjää, eikä vähiten sen takia, että hankimme alkovia ja makuuhuoneen oviaukkoa varten liukuovet, jotka sitten hyvinkin vuoden verran nojailivat työpöytään asennusta odottaen.




Puhtia alkovin surkeaan tilaan tuli siinä vaiheessa kun vauva ilmoitti tulostansa. Alkovistahan tulisi mitä suurenmoisin vauvanurkka! Ja vielä kun saataisiin liukuovet asennettua, niin ne tarjoaisivat suojaa sekä vauvalle että meille (alkovin eteen vedettynä) ja yksityisyyttä olohuoneessa majaileville yövieraille (makuuhuoneen oviaukon eteen vedettynä).  Mikä erinomainen suunnitelma, ei muuta kuin toimeen.

Ensimmäisenä hankimme uuden työpöydän. Pieni ja siro vetolaatikolla varustettu pöytä löytyi Helanderin huutokaupasta sopuisaan hintaan. Pöytä sopii kuin nakutettu uudelle paikalleen olohuoneeseen. Tämä oli muutoksen helpoin osuus.
Seuraavaksi piti raivata vaatekaappien yhteydessä oleva pieni kirjahylly, jotta se voitaisiin muuttaa vauvan vaatekaapiksi. Tämäkin oli noin periaatteellisella tasolla ihan nakki homma. MUTTA tosiasiassa raivaus vaati sen, että taloutemme kaikki komerot, vintti ja kellari myllättiin uuteen uskoon jotta työnurkan tavarat saatiin pois vauvan tieltä.
Ison työn tein vatsa pystyssä olohuoneen kirjahyllyn kanssa, joka oli jo entuudestaan aivan täynnä, mutta tarve oli saada vielä parisataa kirjaa sinne upotettua. Mission impossible. Sain täydellisen uudelleenjärjestelyn jälkeen siirrettyä 100 kirjaa makuuhuoneesta olohuoneeseen. Tähän päästiin sillä, että siirsin 60 keittokirjaa keittiönkaappeihin (niinpä, ja kyllä, kyllä sielläkin piti siis uudelleen kaikki järjestellä) ja lyllersin Martelalle hakemaan lisää hyllylevyjä (joka oli myös kyllä yhden sortin episodi. Mies oli juuri mällännyt pyörällä, oli käsi kantositeessä ja kroppa täynnä ruhjeita ja minä kävelin kuin ankka valtavan vatsani kanssa. Puuttui vain mammalta musta silmä niin meidät olisi varmaan kiikutettu suoraan viranomaisten haltuun). Lopulta, kolmen eri hyllyjenhaku reissun ja noin tuhannen työtunnin jälkeen kirjahylly oli valmis ja ylijäämäkirjat oli tungettu laatikoihin vaatekaapin päälle.


Hieno musta pinnasänky löytyi netistä jostain vauvamaailmasta. Näin myös äskettäin Helsingin keskustan Stockmannilla näitä myynnissä, mutta en tiedä löytyykö sieltä sänkyä mustana vai vain valkoisena.
No voe veikkoset, eihän tässä pikku muutostyössä oltu siis päästy alkua pidemmälle kun koko kämppä oli jo ympäri myllätty. Ja tuleva äiti saanut lukuisia älähdyksiä osakseen siitä kuinka olisi pitänyt "nukkua nyt, kun myöhemmin et enää saa" tai "ottaa rauhallisesti ja levätä, kun myöhemmin et enää saa"...

Nurkkauksen tyhjentämisen jälkeen alkoivat rakennustyöt. Jotta liukuovet saatiin asennettua, piti seinää koteloida riittävän leveäksi kiskoja varten, vetää koteloinnin päälle gyprocia, gyprocin päälle tasoitustapettia, tapetin päälle alusmaali ja alusmaalin päälle harmaa pintamaali. Nooooin. Ja taas siis puskettiin töitä. Aloitin äitiyslomani kiikkumalla katonrajassa sutimassa maaleja (ja nautin joka hetkestä).
Nyt pienen miehen nurkkaus alkaa viimeinkin olla siinä kunnossa, että sitä kehtaa ihmisille näyttää. Takaseinälle tein vielä styroksista ja mustista kankaista "fyllejä". Vanhassa talossamme kyseinen seinä on näin talvisaikaan hyisen kylmä. Halusin styrokseilla vähän eristää pahinta hyhmää ja tuohan tuo nurkkaan myös oman esteettisenkin lämpönsä.
Styroksin hankkiminen olikin oma hommansa. Rautakaupat myyvät tavaraa vain paaleittain, ellei sitten satu käymään tuuri ja joku ole vetäissyt trukilla paaliin reikää, silloin saa myös yksittäiskappaleita. No en vatsani kanssa lähtenyt odottelemaan lastauslaitureille moista onnenkantamoista, joten laitoin Facebookiin kavereille kysymystä ylimääräisistä styroksilevyistä. En ollut kovinkaan toiveikas, mutta kas, niin vain löytyi ystävien kellarikomerosta juuri sopiva määrä levyjä! Tässäpä muuten rautakaupoille kuuma vinkki, styroksia voi ihmiset tarvita myös pienempiä määriä kuin omakotitalon eristyksen verran...

Ikean klaffituolit saivat mustan pinnan raskauden loppuviikoilla. Olen niiden alkuperäistä kirsikan sävyä aina inhonnut, mutta otti muutaman vuoden ja yhden raskauden verran, että sain asialle tehtyä jotain... Näinkin kauan kesti varmasti myös siksi, että nuo ovat aina olleet varatuoleja ja jossain nurkassa jemmassa.
Pikkumiehen Italiasta ostettu duffeli ja hassu pieni ukon mallinen naulakko. Sillä on myös akan mallinen kaveri vieressä.
Liukuovet sujahtavat siististi piiloon vaatekaapin viereen. Tuossa muuten huomaa hyvin, että toinen kaapinovi on tuore ja toinen ollut paikoillaan jo nelisen vuotta... Kyllä vain aurinko ja aika tekevät tehtävänsä pinnoille...

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kirjahyllyn aarteita osa 1

Kirjahyllyn aarteissa ajattelin vähän avata viimeaikojen lukemistoa. Vanhana kirjatoukkana olen ollut hieman harmissani siitä, että lukeminen on sintin syntymän jälkeen ollut jotenkin vaivalloisempaa kuin ennen. Mistä lie hormoneista johtuvaa, mutta en oikein tuppaa muistamaan mitä olen lukenut ja se on koooovin ikävää naiselle, jonka yksi rentoutumismuoto on tuijottaa kirjahyllyä rivi riviltä ja muistella eri teoksien juonia ja lukutunnelmia. Kuulostaa vähintäänkin hullulta, mutta toimii stressiin!

Schlink-viikolla ostettu tulppaanikimppu kesti ilahduttavasti koko viikon! Terälehdet alkoivat kopsahdella pöydälle muutama tunti ennen perjantain ruokakauppareissua. Mikä ajoitus!
Viime viikolla luin Bernhard Schlinkin Viikonlopun. WSOY:n naftaliinista kaivettu Aikamme kertojia-sarja ei ole vielä tuottanut pettymyksiä. Sarjassa on nyt julkaistu muutama teos jotka yhtä lukuunottamatta löytyvät kirjahyllystäni. Olen heikkona kustantamoiden tällaisiin sarjoihin. Mikään ei olisi niin upeata kuin omistaa Tammen koko Keltainen kirjasto. Tosin olen ymmärtänyt, että ei Tammen konttorissakaan sarja ole täydellisenä, mikä sääli! Olin vähintäänkin onnessani, kun tämä Aikamme kertojia -sarja aloitti ja onkin ainakin minusta aloittanut vahvasti ja olen kaikista siinä esitellyistä teoksista kovasti pitänyt.
(Ehkä minun pitää antaa Makinen Tuntemattoman miehen elämälle mahdollisuus, se puuttuu Aikamme kertojia -kokoelmastani. En ole sitä hankkinut, kun Makine ei ole oikein kolahtanut vaikka sinnikkäästi olen häntä kyllä lukenut. Hmm, hmmm.)

Bernhard Schlink tunnetaan varmaan parhaiten teoksestaan Lukija, mutta kyllä tämä Viikonloppukin on mitä mainioin pieni tarina. Schlink kuvaa taitavasti kaveriporukkaa joka kokoontuu yhteen vuosikymmenien jälkeen. Yhdistäviä tekijöitä ei lopulta kovinkaan paljon ole, mikä myös selittää sen, ettei porukka ole liiemmin nuoruuden jälkeen pitänyt yhteyttä. Huomasin hymähtäväni tätä kirjoittaessa. Niinpä. Harvoinpa sitä sattuman oikusta yhteen niputetulla ihmisryhmällä on kovinkaan paljon yhteistä. Aika sattumanvaraista touhuahan tämä koko elämä on ja tuon sattumanvaraisuuden Schlink hienosti tuo esille.

Schlinkin teokset ovat minusta aina hyviä. Niin myös tämä. Parhaimmillaan nautittuna kun pakkanen paukkuu ulkona, mutta itsellä on villasukat jalassa ja kuppi kahvia kädessä. Niin ja vauva päiväunilla...
Nyt luettava on Paul Austerin Näkymätön. Rajaniemen ylistetty romsku odottaa sitä, että rohkaistun. Scifiä varsin vähän lukeneelle Rajaniemi voi olla aika raskasta kamaa, varoitti asiaan paremmin vihkiytynyt siippa...

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kesäparatiisi talviteloilla

Kipakka pakkanen ja etäisesti kevättä enteilevä auringonpaiste innosti meidät visiitille mökillä. Lumimassat ovat kyllä valtavat! Puutarhalla ei talvisin aurata kulkuväyliä, joten kaikki talven aikana sataneet lumet ovat nostaneet kävelypolut metriä korkeammalle kuin kesällä. Portit ja aidat näyttivät hupaisilta lumen alta pilkottaessaan ja vielä hauskemmalta näyttivät ne muutamat portit ja pihatiet jotka oli lumen alta kaivettu esiin. Ne kun tosiaan olivat metrin alempana kuin tie!
Auringon valo ottaa jo tilansa kuistilla, kevät hiipii.
Talvella kaikki on niin riisuttua. Sintin koppa näyttää kovin orvolta sohvalla jonka tekstiilit ovat talvisäilössä kotona.

Kaakaota pahvimukeista ja villatumput takamuksen alla. Helmikuussa mökillä kukkii vain kerniliina.
Tuossa mökin nurkalla menee kesällä pihapolku.
Kesällä pikkuparatiisiamme odottaa taas uudet kunnostustyöt. Tänä kesänä pitäisi tupanen maalata, sillä viime kesänä rakensimme häälahjarahoilla pienen sivusiiven, jossa on sekä erillinen huussi että meille pieni nukkumanurkkaus. Lisäsiipi on ulkopuolelta maalaamatta, eikä meillä ole haisuakaan siitä millä maalilla -saatikka sävyllä- vanha osa mökkiä on maalattu, joten uusiksi menee koko tuvan maalipinta. Minua tosin on muutenkin koko ajan kiusannut nuo väriyhdistelmät. Miksi ikkunoiden puitelaudat ovat vauvan ripulin väriset? Ja mökin punainenkin on ihan väärää punaista... Olen siis tyytyväinen, että nyt asia täytyy korjata. Toinen iso työ odottaa lisäsiiven sisällä, lautalattia täytyy hioa ja lakata ja sen jälkeen rakentaa sinne meille sänky. Siinä onkin ihan tarpeeksi puuhaa tälle vauvaperheelle... Hiljalleen rakentelemme mökkiä mieleiseksi. Vaikka hinku nopeaan täydellisyyden tavoitteluun onkin vahvaa, realismi ja eritoten lompakko ovat hyviä hillitsijöitä...

Pientä kivaa

Pientä kivaa aloittaa tästä ja nyt! Minä, mieheni ja tätä kirjoittaessani lähes nelikuinen pojanpötkäleemme asumme Helsingissä kantakaupungin alueella kaksiossa. Pienessä asunnossa siis, joka on kovin tyypillistä tällä alueella, asunnot eivät paljon koolla pääse leveilemään. Mutta me viihdymme, viihdymme ihan mahdottoman hyvin! Kesäisin vietämme mahdollisimman paljon aikaa mökillä. Sekin lienee kovin tavallista. Mutta meillä kotiovelta mökin ovelle on matkaa nelisen kilometriä. Se ei kai ole ihan tavallisimmasta päästä? Niin, meillä on pieni siirtolapuutarhamökki, jonka ostimme kauniina elokuisena päivänä toissa kesänä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja suhde vain vahvistuu koko ajan!

Blogissa tarinat kertovatkin näiden kahden pienen söpöläisen loputtomasta kunnostamisesta ja sisustamisesta. Pientä kivaa siis - ja jatkuvaa pähkäilyä miten molempien residenssien minitilat saisi parhaiten käyttöön...