sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Paikka auringolle

Tein vuonna 2009 keramiikassa pari erilaista aurinkoa. Olin ajatellut, että ne voisi ripustaa vierekkäin tai allekkain. Ajatuksena oli vähän, että kaksi kiekkoa "säteineen" olisivat toistensa heijastuksia.
No eihän se taas mennyt niin kuin Strömsössä. Savi on siitä vekkuli aine, että se päättää itse minkälaiseksi haluaa tulla. Nyt aurinkokiekkojen lasitukset menivät vähintäänkin reisille alkuperäisestä ajatuksesta, ja oli jo hyvin hilkulla, etten heittänyt kiekkoja kokonaan pois. Vetkuttelin poisheittopäätöksen kanssa viimeiseen asti, mutta nyt taidekeskuksen muuton takia ratkaisuja oli pakko tehdä. Onneksi keramiikkakaveri puuttui peliin ja tiukasti käski kiikuttamaan kikkareet kotiin. Hyvä kun pakotti, joskus sitä on itse niin kriittinen, ettei oikein osaa nähdä työssä muuta kuin sen epäonnistumisen. Mietin jo tekeväni "väärän värisistä" töistä pannunalusia tai muuta vastaavaa...

Mutta nyt yht'äkkiä se sitten välähti, että mihin minä nuo kiekot sijoitan. Istuin ruokasalin (hhahah ja tsih, ruokasali...) pöydän ääressä ja tuijottelin lehtiä selatessani välillä vastapäistä seinää jossa on kaksi Totte Manneksen pientä öljyvärityötä ja yksi isompi Kaisa Kontion työ (Kaisan töitä voi ostaa/lainata esim. Rikhardinkadun taidelainaamosta sekä Galleria G:n yhteydessä toimivasta lainaamosta)

Tuumasin, että notta perhana, ripustanpa toisen aurinkokikkareistani ammattilaisten viereen. Eikös se oma harrastelijatyö pääse siinä oikeuksiinsa kun vieressä on kolme rakasta ja hienoa taulua? Oman aurinkoni verenpunaisen ja temmokun yhdistelmä sopii hienosti väreiltään noihin Manneksen töihin. Ja sitäpaitsi tuo aurinkoni myös kurottuu hauskasti Kontion työn kattojen päälle.


Toisen, vaaleamman kiekon ripustan mökille kuistille. Sinne se sopii kuin nenä päähän. Kuistille paistaa aamuaurinko kuumasti ja kaikki värit näyttävät haaleilta siinä paisteessa. Sinne siis sopii haalean kellertävä kiekko mainiosti! Erityisesti sen vaalean kiekon värit menivät ihan pieleen ja se on mielestäni ollut lähinnä kammottava, mutta oikea ympäristö pelastanee tilanteen...
Jotenkin pidän ajatuksesta, että meillä on kummassakin pikkukodissa omat aurinkonsa. Se on ajatuksena jotenkin lämmittävä.

Ps. Juhannus vietettiin ystävien kanssa saaristossa. Oli ihanaa. Huomenna pakkaamme kimpsut ja kampsut ja lähdemme retkeilemään Lontooseen.

4 kommenttia:

  1. Minusta keramiikka-aurinko on hieno ja sijoitus olemassa olevien teosten yhteyteen nappiratkaisu. Ehkä niitä mielestäsi epäonnistuneitakin teoksia kannattaisi säilyttää jonkin aikaa; saattaa olla, että ne avautuvat vasta myöhemmin ja löytävät paikkansa. Eiköhän kaikilla taiteilijoilla ole maanantaityönsä. Onko ylipäätään mahdollista tehdä aina onnistuneita töitä? Kenties ne hyvät työt näyttävät siksikin hyviltä, kun on olemassa vertailukohtia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näin on! Jokaisen onnistuneen keramiikkakikkareen takana on kymmenen ei-ihan-nyt-kyllä-tullut-mitä-tilasin- työtä. Onneksi sitä on vuosien saatossa oppinut sietämään moista epätäydellisyyttä :D

    VastaaPoista
  3. Hieno työ ja sopii kuin piste ii:n päähän tuohon taideasetelmaan! Itseasiassa tekee siitä paljon moniuloitteisemman! Hyvää Lontoon reissua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Molempiin asioihin siis. Tunnin päästä lähdetään änkeämään itseämme ja lasta vaunuineen lentokenttäbussiin. Siitä tulee vekkulia, ne kun ei juuri koskaan ole täynnä, eheh! :D

    VastaaPoista