sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kivinen tie

Lauantaina aloitin suuren ponnistuksen ja aloitin portinpieluksen ja lisäsiiven sekä ruusupensaan välisen rajavyöhykkeen siistimisen. Kova homma. Yllättäen välikkö oli täynnä vuohenputkea. Maatakin siihen täytyi lanata lisää, siirtää kiviä pois alta ja laittaa maanpeittokangasta alle. Kärräsin, roijasin, huhkin ja otin turpaani ruusupuskilta, mutta sain kuin sainkin alueen raivattua. Erävoitto mulle! Vaikka eihän tuo nyt tokikaan valmis ole vieläkään :) Todellakin olisin kuitenkin pullakahvit ansainnut, mutta ei se mitään, paistettiin päivälliseksi tänään muurinpohjalettuja ja syötiin niitä ensin katkaravuilla ja savukalalla ja jälkiruuaksi hillolla ja rahkalla.
Apropoo, on muuten hyviä ja käteviä nuo uudet valmiit maustetut rahkat. Eri näppäriä täällä mökillä, vaikka kotona tietenkin tekisi moiset itse...
Kiviä meillä riittää vielä vähän alapihan jemmoissa. Erittäin hyvä juttu, niillä kyllä saa kivannäköisesti laitettua tuota nurkkaa siistiksi.
Tässä näkyy perattu seinän ja ruusupensaan välinen alue. Se on kapea kohta, eli aikas kettumainen siivottava.
Nyt alkaa näyttää paremmalta. Kuvan ottamisen jälkeen tuohon on vielä tullut vähän kiveä lisää peittämään tuota kangasta, mutta muutoin tässä on valmista!
Siinä nurkassa pyllistellessäni piti ottaa kuva myös valmiiseen suuntaan päin. Rakastan meidän pihapolkua, se vaan on niin ihana. Kuvasta muuten huomaa hyvin mikä on seuraava päänsärkyni aihe: tiskialue. Se näkyy aika hyvin portille asti, etten sanoisi... En halua bunkkeroida tiskaajaa mihinkään epämääräiseen paikkaan, mutta kauniimmaksi tuo tiskipaikka on ehdottomasti saatava. Sekin kuuluu näihin tämän kesän pakko-saada-valmiiksi-juttuihin...
Pikkuapulainen kulki herkullisesti mukana kottikärryissä. Tällä kertaa kyytiläisellä oli hoidettavanaan ämpäreitä, maanpeittokangasta ja työkaluja. 


Kotona oli kesäkurpitsat venähtäneet siemenestä oikeiksi taimiksi! Nyt pitää vain keksiä, että mihin ne oikein istutan kun lavakauluspenkit ovat täynnä naapurilta ylijääminä saatuja siemenperunoita. Iso kasvimaa alapihalla on vielä tämänkin kesän peitteissä. Luin jostain, että kärsivällisyys on tässä asiassa ihan hyve. Muhikoot siellä.

2 kommenttia:

  1. Tuo liuskekivipolku on tosiaan kerrassaan hieno.

    VastaaPoista
  2. Niin on! Ylipäätään meillä on edelliset omistajat tehneet todella hyvin pohjatyöt puutarhaan, me voidaan vain ylläpitää :)
    Tietysti näitä omia tuunauksia pitää tehdä jos jonkinlaisia, mutta perusasiat on todellakin kunnossa. Tänä kesänä minulla on mennyt rahaa noin 50 euroa kasveihin ja siemenpusseihin. Ja ostetuista taimistakin on vielä kolme varjossa odottamassa omaa paikkaansa... Eli erittäin omavaraisesti pystytään rakentelemaan uudetkin jutut. Huippu homma ja talous kiittää...

    VastaaPoista