Tuntia myöhemmin

 ...he istuivat "ruokasalin" (tirsk) pöydän ääressä maistelemassa omenahyvettä...

Tehtiin äsken omenasosetta ensimmäisistä syötäväksi kelpaavista pudokkaista. Omppoja tuli kotiin tässä erässä 8 kg, joista kattilaan kiehumaan päätyi 5,5 kg ja biojätteisiin loput osat. Tarkkoja punnitustietoja innostuttiin keräämään matkalaukkupuntarin avulla. Puntariin pääsi myös sintti, samassa kasissa kuin missä ompotkin olivat. Sintti painoi 11,7 kg. Vaipat ja iso omena 480 grammaa...
Heh.

Mutta omenasose. Tuo maailman helpoin marttailu ikinä. Meillä meni tunti koko hommaan. Siis siihen, että ompot oli valmiina soseena purkeissa! Ja hommaan kuului siis myös sintin kantelut pitkin kämppää Clas Ohlsonin kassissa (toiset kantaa pikkukoiria laukussa, hei) ja omenahyveen teko. Tunti. Ei paha. Suositan! En tiedä miten ihmiset ruukaa sosetta tehdä, mutta meillä on sellainen äärimmäisen simppeli lähestymistapa soseen tekoon. Pakkaseen kun niitä laitetaan, niin ei tarvi sokereillakaan lotrata. Lohkon omenat kuorineen siemenkodan ympäriltä ja heitän kattilaan, lorautan vähän vettä sekaan ja kiehuttelen niin kauan, että lohkot on pehmeitä. Sitten surautan lohkot sauvasekoittimella soosiksi.
Kyllähän niistä kuorista tulee vähän hampaillekin töitä, ei siitä soosista jaksa mitään silkkistä pyreetä vääntää, mutta meidän pesuetta se ei kyllä ole häirinnyt
5,5 litraa omenasosetta jäähtyy nyt ikkunalaudalla. Säilöntäsesonki on nyt niin korkattu!

Sintti lajittelee. Ja ojentelee pönttöjä. Tavaramerkki KIELII keskittymisestä...

Nämä omppososeet eivät ole söpöissä lasitölkeissä ihanien japanilaisteippien kanssa koristeltuna. Ei, tämä on arkirealismia. Näitä pönttöjä menee maksimaalisen paljon pakastimeen. Meillä on tätä samaa kokoa olevia purkkeja varmaan 50. On muuten kätevää. Eri kokoiset ja malliset pöntöt eivät koskaan asetu pakkaseen mitenkään optimaalisesti. Nämä asettuvat. En mä kontrollifriikki ole, mutta tilanpuute johtaa ajattelemaan pieniä asioita järkeviksi ;D

Vertailun vuoksi...

Poimittiin omenoita omenapuiden alta...

Jotain saatiin myös syömäpuolelle...

Suhteet kohdallaan! Heh. Noooh, eiköhän tuo tuosta käänny toisinpäin kun alkaa omenat oikein kunnolla kypsyä. Nyt napsittiin omppoja kotiin mukaan puunravistustekniikalla, saatiin noiden kuvassa olevien kaveriksi vähän lisää soseomppoa.

Nyt omppososetalkoisiin! Kunhan nuo omenat tuosta kypsyvät vielä vähän, vaan ei liikaa, viemme 30 kilon satsin (tämä on tarkkaan laskettu etukäteen) mehuasemalla puristettavaksi. Löysin Tarjoustalosta aika käteviä mehupussejakin. Näyttävät samoilta kuin viinitonkkien pussit. Kuuden pussin setti maksoi tarjouksessa 10 euroa ja niihin menee 18 litraa mehua. Aika näppärän tuntuista, tokikin harmillisesti kertakäyttöisiä... Raportoin lisää kunhan päästään mehuasemalle... :)

Väriä pintaan!

Kaivelin taas vähän kellaria. Tai no tarkemmin sanottuna siippa kaiveli ja minä hiirihannari seisoin rappusten yläpäässä tarkkailemassa tilannetta. Vieläkään ei muuten hiiri hyökännyt kimppuun. Mutta jos sinne kellarinperälle joskus menen, niin sit on taatusti joku hiirilauma mussa kiinni. Arghargh. No niin...
Asiaan. Saimme ekana siirtolapuutarhakesänä Uolevi-naapurilta pari korituolia jotka hän oli joskus pelastanut joltain siirtolavalta ja nyt hän puolestaan halusi päästä niistä eroon. Tuolit olivat malliltaan kivannäköiset ja varustettu kammottavilla hiirenkusenhajuisilla pehmustetyynyillä. Ko. tyynyt unohtuivat meillä vielä klitsuun muutamaksi viikoksi ja hyi oksetus, kuinka ne haisivat, jos mahdollista, niin vieläkin hirveämmälle sen jälkeen. Olisiko niihin sitten käyneet kaikki kellarin miniasukit jättämässä omat hajumerkkinsä... No tyynyt lähtivät yllättäen roskikseen ja tuolit unohtuivat käyttökelvottomina kellariin kunnes tänään, tattadaa, päätin kaivaa ne esiin, pestä, hioa ja lakata.

Jotain pientä kyljessä. Nooo, toluvesi ja aurinko tepsii näihin ongelmiin!

Hiottuna tuoli näyttää ihan Disneylandtekovanhamuovituolilta.

Beibellä on uudet vaatteet.

Vintillä on edellisten jättämä vieraspatja, siitä saan leikattua uudet pehmusteet tuoleihin ja vielä kun kaivelen kätköistäni kivoja kankaita (tai sijoitan oikein uusiin kankaisiin) niin saadaan kivat nojatuolit. Vähän haaveilen, että laitettaisiin ne kotikodin olohuoneeseen, mutta siippa empii vielä, täytyy vähän pehmitellä sitä ja laittaa kunnon tyynyt niin ettei herran takamus yhtään kärsi tuolin tukirimoista. Josko se sitten...
Mä nään noi nojatuolit meidän "kirkonpenkkien" tilalla olohuoneessa. Ehkäpä vielä lampaantaljat molempiin nojatuoleihin tyynyjen päälle. Oijoi, siinäpä vasta olisi mukavat pesät istuskella. Kirkonpenkit kun eivät varsinaisesti mukavuudella pääse lesoilemaan...Sen sijaan noissa nojatuoleissa on potentiaalia kunnon löhöpaikoiksi, ovat tuolla lailla mainion kokoiset, lyhyet ja leveät.

Nojatuolit saivat kunnon käsittelyn. Ensin jynssäsin ne kunnolla reippaasti saippuavedellä lotraten ja huuhtelin kunnolla. En mitään piperrellyt vaan ihan ronskisti vaan puutarhaletkulla ja mäntytoluvedellä roiskin menemään. Sitten aurinkokuivatus ja maaninen jyräys hiomahiirellä. Kolme hiomapaperiarkkia siinä kului ja varmaan vähän turhankin kanssa niitä tuoleja hinkkailin, mutta pysyypä ainakin lakka!
Väriä tosiaan tuolit saivat viime kesänä ostamastani Unica Super (kuinkas ollakkaan...) lakasta, joka oli sävytetty mustaksi. Piti tuvan ovi sillä maalata, mutta taitaa mennä vaihtoon koko ovi, joten ihan hyvä vaan, että tuli lakka nyt käyttöön.
Olen taas huipputyytyväinen. Pirskatin komiat tuolit tuli!

Ihastus

En malta olla laittamatta tänne. Ostin Marimekko Converset. Nämä ne vaan ovat jotenkin niin tajuttoman söpöt tennarit. Voiko syksyksi olla mitään niin pirteää kuin keltaiset Converset? (Ja keltainen takki ja keltainen kello... Kas, huomaan, että minulla on keltainen kausi...) No onpa nyt höntyilyä ja pumpulin kevyttä, mutta olen niitä nyt koko illan ihaillut ja hipelöinyt, pakko jakaa :D HAH!
Ihastus!

Matto ihastuksieni alla on myös uusi. Sekin on mainio! Bongasin sen Lanternan Iskun jostain täystyhjennysmyynnistä puoleen hintaan. Kokoa on saman verran kuin edelliselläkin olohuoneen matolla eli 160 x 230. Ei tuo matto hinnalla ollut pilattu alunperinkään, mutta nyt sain sen alle 50 eurolla. Ei hassumpaa.

Pieni kaunotar

Yöpöytä on valmis! Jessus, että olen ylpeä siitä! Sain eilen lakattua pöydän pariin otteeseen ja nyt se on jo omalla paikallaan tuvassa. Siirsin vielä samanhenkisen peilin yöpöydän yläpuolelle. Sopivat yhteen kuin olisivat tehty olemaan tuolla lailla. Kaunottaret. Harmi, että tämä meidän tupa on niin pieni, että eivät oikein pääse nauttimaan ilmavasta olotilasta, vaan keinutuoli on siinä aivan yöpöydän ja peilin vieressä... ja keinutuolin vieressä on kaapit... ja kaappien vieressä halkokori... jnejne...

Kaunokainen saa nyt rauhassa kuivua muutaman viikon. Pintakuiva se toki on, mutta lopullinen kuivuminen ja lakan kovettuminen kestää viikkoja. Mitään roipetta ei siis sovi tuolle tasolle vielä laittaa, jää ikävät jäljet pehmeään lakkaan...

Linssilude. Linssiluteet.

Lähikuva kaunottaresta. Vielä lähempää jos tarkastelee niin huomaa, että ei se ihan täydellinen ole, mutta rinta rottingilla kuitenkin olen sitä mieltä, että erittäin hyvä. Lähtökohta on nähtävissä täällä.

Lakkasin yöpöydän kahteen kertaan puolikiiltävällä Unica Super venelakalla. Samaisella lakalla on vedetty meillä lisäsiiven lautalattia. Lakkasin sen nimenomaan tarkoituksella tuolla Unica Superilla koska muistin, että se ei ole täysin läpinäkyvää, vaan se hieman taittaa kellertävään. Koska kyseessä oli 50-lukulainen yöpöytä sen kuuluukin taittaa kellertävään. Valinta oli erittäin onnistunut. Yöpöytä on nyt hyvin lähelle samaa sävyä aikalaisensa (ja maalilla tuhoamattoman) liinavaatekaapin ja peilin puuosien kanssa. Hyvä hyvä! Ai, että kuinka olen tyytyväinen!

Mansikkasalaatti

Kaverit oli käymässä illalla ja tehtiin aikas erinomaiset sapuskat heidän kanssaan. Toivat lihat ja makkarat hallista tullessansa, me tehtiin alkupalaksi pitkästä aikaa lohitartaria, lihojen kanssa oli oikein hyvää lämmintä papusalaattia ja jälkiruoaksi tehtiin meidän vakio kesäherkkua: mansikoita basilikalla, ruokosokerilla, limettimehulla ja rommitujauksella.
Tuo mansikkaherkku on mahtava. Erittäin yksinkertainen valmistaa ja sitä parempi mitä pidempään ehtii marinoitumaan. Yleensä me tehdään se muutama tunti ennen ruokailua valmiiksi odottamaan. Resepti on vapaasti muistellen muokattu alunperin yksien kavereiden muutama vuosi sitten opastamasta mansikkasalaatista. Kai tuo suurinpiirtein samanlainen on kuin se alkuperäinen, mene ja tiedä, mutta hyvää on!

Meitä oli viisi syöjää ja pilkoimme salaattiin noin kolme litraa mansikoita ja 100 grammaa tuoretta basilikaa silputtuna. Nyrkkisääntönä pidän yleensä sitä, että mansikkalitraa kohti on noin 1-2 basilikaruukkua (ne kun on niin köppäsen pieniä, mutta nyt siippa löysi hallista kunnon nippuja, joista kukin painoi 100 grammaa, joten ei tarvittukaan kuin yksi nippu koko salaattiin, oh, mitä luksusta!)
Sekaan reipas loraus ruokosokeria, sellainen riuska "huntu" mansikoiden päälle, yhden limetin mehu ja tujaus vaaleaa rommia (lapselle otettiin ensin oma satsi marinoitumaan ilman rommia). Sekoitetaan ainekset ja annetaan mehustua. Erityisesti se runsaahko neste mikä aineksista muhiutuu salaattikulhon pohjalle on jumalaisen hyvää...
Herkkua herkkua...

Pikkaisen kesken...

Mutta voiton puolella! Ikuisuusprojektiksi venähtänyt yöpöydän kunnostus otti tänään rohkaisevan reippaan askeleen eteenpäin kun sisuunnuin rapsuttelemaan sitä oikein kunnolla.  Vielä pari kerrosta venelakkaa niin pöytä on valmis!

Kuopsuteltu yöpöytä. Sain jopa nupin kaivettua esiin valkoisesta maalista pahemmin tuota alkuperäismustaa vahingoittamatta. Olen aika tyytyväinen, vaikka ei tuo mikään täydellinen ole, vähän laikukas jnejne. MUTTA ei se uusi olekaan!

Kansilevyn kanssa meinasi käydä ohraisesti. Olisi ehkä voinut harjoitella sen kuumailmapuhaltimen käyttöä johonkin muuhun kuin kaikkein näkyvimpään osaan... Huoh. No mutta, sain siitä sentään ihan siistin, vaikka välillä jo vähän kyllä jännitti, että mitenköhän tässä käy...

Kaikki lähti tietysti liikkeelle ihan muusta, eli siitä, että kävin eilen ostamassa kuumailmapuhaltimen jonka avulla on tarkoitus aloittaa ikkunanpokien kunnostusprojekti. Huhhei. Siinäpä vasta hilpeä projekti! Totta kai tämäntyyppisen ei-niin-kivan proggiksen aloittaminen vaatii vähän venyttelyitä ja vanutteluita, kuten olettaa sopii. Niinpä kaivoin esiin yöpöydän. Ja voi jeemeli. Ei se nyt sekään ollut ihan nakkihomma. Muutama ärräpää saattoi ilmoille kajahtaa ja käryävän maalin haju oli kyllä sellainen, että epäilin jonkun vielä soittavan palokunnan paikalle, mutta itseppä päätin, että kunnostan pikku yöpöydän alkuperäiseen ulkomuotoonsa. Valkoista maalia saikin sitten ihan tosissaan rapsutella irti jokaisesta nurkasta. Mieleeni tuli monta kertaa, että tältäköhän suuhygienististä tuntuu rassata ihmisten hammasvälejä hammaskivestä...

Pikkuapulainen oli välillä hyvinkin keskeisesti läsnä. Tämä muuten ei ole se työvaihe jossa käytin kuumailmapuhallinta!

Sintin yöpöytä, joten omistajan elkeet. Tosin nyt yöpöytä kyllä jää vielä tänne mökille, mutta sitten joskus kun sintillä on oma kammari niin sinne sitten.

Näitä sitten seuraavaksi. Vaikka tupa on pieni, niin eiköhän noita ruutuja riitä ihan reippaasti rapsuteltavaksi näinkin...

Jotta sain pöydän puhtaaksi hilseilevästä valkoisesta maalista käytin siihen tasohiomakonetta, hiomahiirtä, lastaa ja lastaa kuumailmapuhaltimen kera. Näppärää? Ei toki, mutta harrastustoimintaa, harrastustoimintaa. Ei tässä tuntihintaa kannata alkaa laskeskella. Mutta hieno siitä tulee! Eiköhän tässä seuraavaksi päästä niiden ikkunanpokienkin kimppuun, kun niin komia on tuo puhtaaksi hiottu yöpöytäkin jo.