perjantai 27. toukokuuta 2011

Timanttisen hintainen porkkana

Ei ehkä kannata laskea oman maan tuotteille kilohintoja. Ei ole nimittäin porkkanakilon hinta todellakaan kilpailukykyinen S-marketin kanssa...
Käytiin ostamassa yläpihan lavakauluskasvimaalle erilaisia siemeniä ja samalla sain pari hinkuamaani pensasmustikkaa sekä kunnon isokokoisen raparperin taimen. 
Meillä on kuistilla kasvamassa raparperia ihan siemenestä saakka, mutta nuo pikkutaimet ei kyllä vielä pariin vuoteen tuota satoa, joten vauhditimme raparperikiisselin tekoa kunnon isolla taimella suoraan kukkakaupasta. 

Toinen mustikka on kotimainen Aino, toinen on joku vähän halvempi puska. Satuin tässä päivänä muutamana avaamaan telkkarin juuri kun jossain mökki/tuunaus/piha kuntoon-ohjelmassa kerrottiin kuinka mustikkapensaita kannattaa aina olla vähintään kaksi ja eri lajia jotta pölyttävät toisiaan ja jotta sato olisi sitten parempi. Öm. Nerokasta. Enpä ollut tuotakaan ajatellut...  Pitäisi varmaan perehtyä vähän paremmin näihin kasvatusasioihin, voisi näiden rehujen kasvattaminen olla vähän helpompaa...
Mustikka kukkii.
Rahaa paloi taas melkein 70 euroa noihin muutamaan rehuun ja siemeniin ja siihen päälle vielä puolitusinaa multasäkkejä, niin johan taas satanen meni rikki. Ei ole halapaa tämä maanviljelijän elämä. Mutta mikäs nyt olisi sen mahtavampaa kuin omien mustikoiden hellävarainen ropsauttelu pakastepurkin pohjalle syksyllä? Niin justiinsa, ei mikään. Ja eihän sitä siinä vaiheessa enää muista, että tuo yksi kitukasvuinen porkkana jonka juuri kaivoit kasvimaasta maksoi muuten palttiarallaa euron verran... Ei muista, sitä on vaan niin polleena siitä muotopuolesta porkkanastaan.


Jokin aika sitten istuttamani, ja nyt jo terhakat yrttitaimet kuistilla saavat muuten kohta väistyä ikkunalaudalta ulkoilemaan. Ostimme nimittäin vesimelonin siemeniä ja nyt alkaa kuistilla niiden kasvattelu, saas nähdä kuinka käy, tämä onkin hauska koe! Kuisti on hyvin aurinkoinen ja lämmin, joten periaatteessa homman pitäisi onnistua... Siis jos lähdetään siitä oletuksesta, että tänä kesänä aurinko paistaa suht kivasti... Mutta katsellaan, katsellaan, kasvaa jos on kasvaakseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti