perjantai 2. syyskuuta 2011

No niin...

putkiremppaevakko alkaa nyt. Wiiiihuu. Meidän viikonlopun TO DO-listalla on lajitella maallinen omaisuus kotona:
  • niihin tavaroihin jotka lähtevät väliaikaiskotiin mukaan
  • niihin tavaroihin jotka lähtevät minun vanhempieni luokse turvaan evakkoajaksi
  • niihin tavaroihin jotka lähtevät siipan systerille turvaan evakkoajaksi
  • niihin tavaroihin jotka lähtevät kierrätykseen
  • niihin tavaroihin jotka menevät roskikseen (kuten noin kolme kiloa nuhjaantuneita tai rikkinäisiä sukkahousuja...Jestas, pitäiskö vähän useammin ratsata sukkalaatikko kuin neljän vuoden välein...)
  • niihin tavaroihin jotka jäävät kotiin, mutta vaativat todella hyvät suojaukset remonttipölyltä
  • niihin tavaroihin jotka täytyy viedä pesulaan
  • kiikuttaa kaikki edellä mainitut tavarat uusiin osoitteisiinsa.
No niin, ensin tyhjään viinakaapin... Eiku.
Tsemppiä meille! Mutta onneksi on talven varalle nelisen litraa luumumehua ja 10 litraa luumuhilloa. Joku voisi tietysti olla sitä mieltä, että tuohon hillomiseen käytetyn ajan olisi voinut esim. pakata laatikoita, mutta meidän perheessä ei ns. ole ollut tapana höntyillä näissä muuttoasioissa, kuten ystävämme ovat liian usein ja liian karvaasti saaneet huomata. (Pus, kiitos ja anteeksi!)


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä tosiaan! Positiivinen puoli tässä tietty on että teillä on nyt hyvä syy käydä tavarat läpi oikein ajatuksella ja pääsette eroon kaikesta turhasta :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, juuri näin! Nyt on joka kolkka käyty läpi todella tarkkaan. Kesällä raivasin vinttikomeron ja nyt on kaikki komerot, kaapit, nyssäkät ja epämääräiset lootat raivattu läpi. Melko hyvä fiilis!!

    VastaaPoista