sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tärkeitä tekemisiä

Komeinta tässä päivässä oli se, että villa Raimo on kuulkaa nyt maalattu kertaalleen! Siippa viimeisteli tänään puitteet valkoisella maalilla ja kyllä siitä vaan hieno mökki kuoriutuu! Vielä täytyy syksyn aikana puristaa toinen kerros valkoista maalia puitteisiin ja vähän korjausmaalata punaisella muutamia kohtia, mutta Raimo on jo nyt kyllä oikein komeana.
Oli tänään kaikkea muutakin kivaa. Elomarkkinat yllättivät. Syötiin yhden naapurin itse tekemiä kuumia lihapiirakoita (taivaallisen hyviä), juotiin riihellä hyvät pullakahvit (luonnollisestikin), ostettiin herukkamehua ja oman puutarhan mehiläisten tekemää hunajaa!

Mökin maalaamisen myötä kasvaa tietysti taas to do-lista parilla uudella pykälällä... Ketjureaktio...
Ensi kesänä pitää rapsutella ja maalata ikkunanpokat, aika pahasti erottuvat nimittäin nyt hilseilevät pokat muuten niin valkoisena hohtavista reunapuista. Myös mökin ulko-ovi on aivan kamalassa kunnossa ja kellarin luukku vähintäänkin roisin näköinen, joten kyllä tässä näitä korjauskohteita riittää... Ai niin ja tokihan jo mainitsin, että katto on myös pakko uusia lähiaikoina? Puhumattakaan siitä, että kuistin maalithan ovat hilseilleet jo pari vuotta. Jajaja. No juu.
Niin ja, että tiskialue pitäisi rakentaa niin, että se olisi niin miellyttävä kuin nyt vain ulkona tiskaaminen voi olla?

Tässä siippa vasta aloittelemassa urakkaa. Kuvasta näkyy nuo oudon väriset puitelaudat aika hyvin. Sinänsä mökin maalihan ei ollut huonossa kunnossa, mutta vaati kerroksen ylleen sivusiiven rakentamisen myötä...
Meidän pihapolku on sellainen johon rakastuin päätä pahkaa kun kävimme ensimmäisen kerran villa Raimoa katsomassa. On se vähän kapoinen kuja, rattaillakin välillä vähän ikävä kulkea, mutta ihana, niin ihana, ei sitä voi suoristaa tai leventää, ei voi.
Ainoat pihalamput ovat kiinni Raimon sivuseinässä. Valaisevat kyllä tietysti hyvin tuon polun seinän vierellä portille, mutta täytyy jossain vaiheessa kyllä miettiä sitäkin, että asentaisi varsinaisen puutarhan puolelle myös lamppuja. Nyt se on todella pimeä iltaisin, eikä nämä lamput tietenkään auta nurkan takana mitään...

PS. Meillä jokainen tekee kykyjensä mukaan...
Samaan aikaan toisaalla:

Voiko ylipäätään olla mitään, mitä ei voisi testata suun kautta?

5 kommenttia:

  1. Kesämökki, omakotitalo, siirtolapuutarhamökki - sama juttu. Kun yhden paikan korjaa tai sitä kohentaa, seuraava jo odottaa vuoroaan. Ja kun on kaikki saanut kuntoon, voikin aloittaa alusta. Elämän pituinen projekti.
    Eikö teillä ole omia marjapensaita? Tuumin vain, kun joudutte ostamaan herukkamehua. Kannattaa istuttaa herukkapensaita. Helppoja, halpoja, sopivaan paikkaan sijoitettuna komeita ja tuottavat satoa aika varhain. Suorastaan ilmaista ravintolisää ja lapsille mehu korvaa limun vuosikausia.
    Fransilla on oikeat isännän elkeet: lökäpöksyt ja suu valmiina tankkaukseen.

    VastaaPoista
  2. Söpöt pöksyt Sintillä, mistä ne on?

    VastaaPoista
  3. Meillä on aika montakin pensasta, mutta heikossa hapessa ja tuottavat heikosti marjaa... Tarttis varmaan niitäkin ressukoita vähän hoitaa... ;)
    Niin ja sintin pökät ei ole lökäpöksyt (ai karmee) vaan tietenkin trendikkäät haaremihousut KappAhlista
    Housujen roikkuminenkin on nykyään oikein malliin ommeltua :D

    VastaaPoista
  4. Oonko (en ole tainnut...) koskaan sanoa, että sun kirjoituksia on tosi hauska lukea. Osaat niin osuvasti ilmaista - mitä nyt milloinkin. Laita korvantaakse muhimaan kirjankirjoitusprojekti ;) Hyvää, rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  5. Tsihi :D Kiitos ämpis! Rentouttava viikonloppu on suhteellinen käsite kun eilinen ilta ja yö oltiin keikalla ja tänään pitäis edistää ihan kunnolla kahta eriaiheista tutkimussuunnitelmaa. oooh. Aika hiljaista on ollut mulla blogirintamalla, mutta kyllä tämä taas tästä kohta rauhoittuu ja pääsee oikeasti tekemään kivoja ja rentouttavia hommia näiden rahoitushakemus stressailuiden jälkeen...
    Keikalla oli eilen ihan mahtavaa! Se fiilis mikä tulee kun kattoo sitä juhlaväkeä siinä lavan edessä joka joraa aivan liekeissä on kyllä ihan huima. ja pirullisen koukuttavaa :)

    VastaaPoista