Kummilapsen kummitus

Kävin iltasella sintin kanssa moikkailemassa ystävää ja vanhinta kummilastani (sniiiif, minun pikkuinen kummityttöni, hänellä alkaa tiistaina yläkoulu... Siis oikeasti, nykyään puhutaan alakoulusta ja yläkoulusta. Omaan korvaan se särähtää jotenkin tosi vanhanaikaisena, mutta epäilemättä niin myös näille teineille särähtää jos erehtyy utelemaan, että mitäs ylä-asteelle kuuluu...?)

Kummityttöni oli tehnyt sintille käsinuken. Niiiiin söpöä! Sintti oli ihan huuli pyöreänä nukesta joka kiemurteli äidin kädessä. Mahoton meininki! Oli niillä muutenkin mahoton meininki, kummilapsi vei sintin ulos keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Siellä ne huiteli yhdessä muiden kummitytön sisarusten kanssa melkein tunnin.
Pihapuuhailujen jälkeen sintti kiipesi ihan itse läähättäen ja KUKKKUUU huutoja huudelle kaikki rappukäytävän portaat toiseen kerrokseen saakka. Oli kyllä muikean näköinen pikkumies sen suoritteen jälkeen!

Kummitus pötköttelee sohvalla. Se oli heti kuin kotonaan.

No vähän ujostuttaa. Hei, pliis, älä ota nyt niitä kuvia...!

KUKKKUUUUU!

Huomenna lähdetään moikkailemaan saaristoon sintin kummeja ja osallistutaan Inkoon taiteiden yöhön. Saas nähdä kuinka paljon sintti syö sepeliä tämän taidealtistuksen aikana. Kummitädin näyttelyn avajaisissa viikko sitten sintti rouskutti varmaan kilon verran pikkukiviä sisuksiinsa. On se niin maanläheinen jätkä.
Kyllä näillä eväillä hyvä viikonloppu saadaan. Koko viikko onkin ollut aika... moinen... Ollaan niin ansaittu ei vain pullakahveja vaan myös rentoilua, löhöilyä... Ymmm...