Kierrätyskeskus

Sintin syntymän jälkeen meillä on lisääntynyt kierrätettävän pahvin (maitokorvikepöntöt), lasin (pilttipurkit) ja metallin määrä räjähdysmäisesti. Vanhat systeemit eivät enää kertakaikkiaan riittäneet, joten hetken sormi suussa asiaa tuumailtuani virittelin Risto-Matti Ratian Saaristo-sarjan puuarkun kierrätyskeskuksen rooliin. Tuo puuarkku on seilannut meillä parissakin eri paikassa ja kulkenut minun matkassani jo viitisentoista vuotta, mutta nyt se oli jo hetkeksi haudattu ullakolle odottamaan siirtoa mökille, kunnes keksin tuoda sen tuohon keittiöön "lajittelukeskukseksi".
Vanha pullokori siirtyi pesun kautta sintille lelukoriksi ja keitiöjakkara sai väistyä makuuhuoneen puolelle, niin mahtui uusi uljas kierrätyskeskus keittiöön.
Tänään sain myös vihdoinkin tartuttua toimeen ja vahasin arkun uudelleen. Kuultovalkoinen pinta on saanut vuosien saatossa snadisti osumaa, joten vahaus todellakin teki terää, nyt on arkku taas kuin uusi.
Mutta täytyy sanoa, että on se kyllä kummallista miten kauan taas tuonkin homman hoitamiseen meni, vaikka todellinen työaika oli lopulta vajaa tunti kun vain tarttui toimeen...

Työvälineet. Pari vanhoja sukkia vahan levittämiseen, käsiin suojaksi kumihanskat.

Osmo colorin vaha on parhaaksi havaittu. Tällä samalla purkilla on käsitelty myös mökin keittiön työtaso ja avohyllyt. Riittoisaa tavaraa!

Tadaa! Sehän on kuin uusi, ihan silmiä häikäisee!

Kyllä on muuten pistämätön kierrätyskeskus! Arkku on nyt ihan elementissään. Ostin sen sisälle Ikeasta setin kapeita muoviroskiksia (3 kpl/ 9,90 €) pahveja, lasi- ja metalliroskaa varten. Loppuosa arkusta on pyhitetty lehtiroskille ja pullokassille. Ja kas vain, hyvin ja sopuisasti mahtuvat kaikki paikoilleen. Samalla rytäkällä lähti siis myös epäsiisti lehtiroskiskori eteisen feng shuita pilaamasta.

Kaksi muoviastiaa mahtui hyvin tuohon pitkälle sivulle. Tyhjässä kohdassa on lehtien paikka. Tuohon pieneltä näyttävään koloseen mahtuu vajaan parin viikon paperijätteet.

Vähän on pataansa saanut poloinen...

Arkku paikallansa, mutta tässä vielä nuhruisena.

Hyvää syntymäpäivää 2x E ja 1x J!

Tänä viikonloppuna juhlitaan peräti kolmen rakkaan ihmisen syntymäpäiviä. Tänään iltasella hilpaisimme muutaman korttelin päähän ystäväpariskunnan kekkereille ja huomenna käymme rutistamassa 13-vuotiasta kummityttöäni. (Mihin se aika taas livahti? Miten minun pikkuinen kummityttäreni voi aloittaa jo yläkoulun?)

Leivoin päivällä mahtavan tuoksuisia kuppikakkuja kavereiden juhliin. Kun vauvauinnin jälkeen käväisimme ruokakaupassa niin nappasin mukaan vielä sellofaania ja lasilautasen niin saan ne nättinä pakettina vietyä perille. Lasilautanen on tosi perussiisti ratkaisu, se ei sekoita kenenkään kattauksia ja sen voi saaja hyvin pistää vaikka seuraavalle leipomusten saajalle kiertoon. Maksoi Tarjoustalossa 3,5 euroa, joten ei paha investointi...
(Monessa seuraamassani blogissa on muuten viime aikoina tehty aivan ihania kuppikakkuja, notta kiitos vaan heille leivontainnon sytyttämisestä, nam.)

Yhdistelin parista eri reseptistä tämänpäiväisen kokeilun ja hyvää tuli näillä vermeillä:
1 kypsä päärynä pieniksi kuutioiksi pilkottuna
2 banaania soseutettuna
1 kananmuna
noin desi sokeria
300 g jauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
100 g voisulaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kanelia
Sekoitetaan aineet kevyesti ja nostellaan muffarivuokiin. Paistetaan noin parikymmentä minuuttia ja jäähtymisen jälkeen levitetään pölysokerista, tipasta sitruunamehua ja maustamattomasta tuorejuustosta tehty tahna muffareiden päälle.

Isoja muffareita tuli tuosta taikinamäärästä 9. Olisi ehkä kannattanut laittaa pienempiin vuokiin, nyt ne oli kyllä aika massiivisia jötiköitä, mutta erittäin hyviä ja meheviä, täytyy sanoa!

Oli kyllä kivat juhlat, siippa ja muu juhlaväki lähti jatkamaan Kuudennelle linjalle, me lähdettiin sintin kanssa vaunuttelemaan kotiin. Huomenna jatketaan synttäröintiä, nyt vähän unta niin jaksaa taas!

Sintille riivittävää

Simpukoita? Mihin sä näitä...? kysyi terveellä epäluulolla varustettu siippa ostoskärryihin heittämästäni simpukkakorista. Onhan ne aika kliseisiä ja osa tosissaan aika rumiakin, mutta niillä sekä erilaisilla kivillä saa kivasti koristeltua kukkaruukkujen pintoja. Ennestään ruukuissa on jo ollut jotain noista edellä mainituista laitettuna, mutta koristeet tuppaavat vähän kasteluiden myötä uppoamaan multaan tai tummumaan, joten mullanvaihdon yhteydessä oli oiva tilaisuus vähän fiksata koristelujakin.
Nuo koristeet ovat myös erikäteviä kesällä, haihtuu vesi mullasta paljon hitaammin.
Ja ennen kaikkea, nyt kun koristelen ruukut oikein somiksi, niin on sitten lapsosella syötävää kun hän lähtee muutaman kuukauden kuluttua liikkeelle ja riipimään viherkasveja (ja koristeita) suuhunsa. Hivenaineita ja mineraaleja, nääs. 
Yleisön pyynnöstä (tai siis yhden kaverin pyynnöstä, noin tarkemmin ottaen :D) esittelyssä amatöörifloristin kevätkyhäilyt. Lisää näitä kyhäilyitä on tiedossa mökillä, mutta ne ovat tietysti paljon krouvimpia eikä mitään tällaisia hemskatin simpukkaviritelmiä varmaan kannata persiljapurkin multapintaan vääntää...
Mutta jos nyt näille kodin viherkasveille näyttäisi rakkauttaan edes kerran vuodessa...

Multien vaihdon jälkeen levittelin noita koristeita vapaalla kädellä mullan päälle. Samalla tietysti pyyhin kostealla rätillä kaikki lehdet ja leikkasin alakuvassa näkyvät ruskettuneet lehdet pois.
Vanhat koristeet keräsin mahdollisuuksien mukaan talteen vanhan mullan päältä, heitin pesuvatiin, huuhtelin ja lapoin märkinä uuden mullan päälle. Viimeistelin koko hoidon sumutinpullon avulla. Ruukun sisäreunat saa nätisti siistittyä kun vain sumuttaa irtomullat ruukkuun.

Lähtötilanne. Auts.

Viherkasviparat ovat ottaneet vähän takkiinsa talvella. Hämmästyttävää kyllä ovat kuitenkin hengissä, vaikka majailevat suoraan pattereiden edessä ja päivänvalokin on vähän kortilla tuossa kohdassa...

Nyt on taas olohuoneessa helkutillinen sotku. Kukkaruukut ovat nyt oikein hienot. Muu olohuone ei. Hmmm. Pitänee vielä tuohon yhteen ruukkuun laittaa uutta multaa niin sitten on tämä huone kasvien kohdalta niin sanotusti pulkassa. Siipan suureksi riemuksi täytyy kauppareissulla vielä ostaa pari pussia mustia ja valkoisia kiviä tuon viimeisenkin ruukun pintaan...

Löhöilyä

Tänään ollaan vaan oltu ja ihailtu ruukku"narsisteja" (ne on niitä turvallisia narsisteja ihailtavaksi, sano). Sintti on pulautellut tänään(kin) hurjasti. Onneksi huomenna päästään Lastenklinikalle ultraamaan pikkumiehen masu. Meillä on joka paikka pulautuksessa, mutta hittojakos sillä väliä, kaiken voi pestä! Ikävintä on se, että pikkumiehen olo on tukala.
Aloitin/jatkoin "kovat kuin kirkonpenkit"-projektia, mutta äh, ei jaksa. Olkoot, kattellaan ylihuomenna uudelleen... Ehkäpä me vaan sintin kanssa kerätään voimia huomiseen sairaalapäivään, mielestäni olemme ansainneet sen. Ja kaffet. Pulliin ei nyt pysty joustamaan kun pitää laihduttaa. Ja sitä paitsi viikonloppuna tulee kuitenkin herkuteltua kun on vanhimman kummilapsen syntymäpäivät...

Syrämiä suoraan lapsuudesta

Muistaako joku muu lapsuudesta ne sydänkuvioiset pussilakat joiden toinen puoli oli valkoisella pohjalla punaisia sydämiä ja toinen puoli punaisella pohjalla valkoisia sydämiä?
Voi liikkis sentään, Finlayson oli aloittanut uudelleen näiden Onni-pussilakanoiden valmistuksen! Paluu kotoisalle kahdeksankytluvulle! Meillä ei koskaan ollut niitä kotona, mutta varmaankin sitten jollain kaverilla olen yökylässä nukkunut sellaisen alla...
Tuossa viikolla postilaatikosta oli kopsahtanut Sellon sembaloiden mainoskataloogi ja siinä mainostettiin kyseisiä pussilakanasettejä 15€ kipale! Pakkohan ne oli saada mökille!

Hölmöä on niin helppo höynäyttää nostalgian varjolla, mutta hetkinen... olivatko nuo sydämet pienempiä silloin aikoinaan? Nykyään sitten pitää kaiken olla isompaa ja komeampaa... ;)

Tänään aamupäivällä fiilistelin hankintaa ihan tuoreeltaan myös keramiikkatunnilla ja oltiin naisten kanssa heti lapsuuden kesiä muistelemassa.
Kesä! Lapsuus! Vesisadetta paossa leikkimökissä! (Ja faija joka vetää hirsiä leikkimökin nurkassa kun ei tuoliinkaan mahdu.) Mehua ja korvapuusteja!

Ja ennen kaikkea leikkipaistinpannulla "paistumassa" olevat alkukesän pikkiriikkiset ja umpiraa'at omenat. Yksinkertainen ja lapsen mielestä superhauska juttu; pilkottujen omenoiden hedelmälihahan alkaa nopeasti tummua, joten se näyttää siltä kuin ne paistuisi.
(Täytyypä muistaa sintillekin näyttää tuo sitten kun hän on vähän isompi...)

Mutta täytyy sanoa, että kyllä alkaa jo tällä emännällä olla kovan luokan mökkikuumeet päällä, pitäis päästä jo laittamaan paikkoja kesäkuntoon. Pitäisi päästä mylläämään Pionipenkkejä ja tekemään suurisuuntaisia viljelysuunnitelmia kasvimaalle! Pitäisi istuttaa yrttejä ruukkuihin jo nyt täällä kotona, niin ehtisivät kasvaa vahvoiksi siihen mennessä kun kasvukausi mökillä alkaa. Pitäisi päästä lakkaamaan lattiaa ja noniin. Huoh. Niin paljon kaikkea kivaa pitäisi päästä tekemään. Mutta ensin pitäisi tuon lumisateen loppua! Eihän tästä peijooni vieköön tule muuten mitään tästä touhusta!

Sesongin lähestymisen huomaa myös siitä, että kaappeihin alkaa kertyä mökille vietävää tavaraa. Tänä keväänä ollaan jo hankittu astioita lisää (miksi, hyvä kysymys, siksi) pari isoa pyykkipussia, nuo Onni-pussilakanat, ihana 50-lukulainen liinavaatekaappi ja vielä mahtavan värikäs "karnevaaliroikka" tuvan kattolampuksi kieputettavaksi.

Väriä vallan mahottomasti. Siinä on nyt sitten nyhrättävää kun ensin jokaiseen palloon pitää leikata pieni viilto ja vasta sen jälkeen ne saa sujautettua tuohon valonauhaan kiinni. Äärikätsyä... Voi noita ranskalaisia...(kielen naksutusta ja silmän vinkkaus), mutta vitsit, että on makeannäköiset pallot!

Kovat kuin kirkonpenkit osa 1

Kirpputorilta ostetut nojatuolit ovat somat, mutta julmetun kovat. Joka kerta kun joku vieraista istuu niihin, tunnen säälin läikähdyksen sydänalassa. Ahteri parka on kirjaimellisesti kovilla. Muutama kesä sitten siipan äidin mökkikunnasta ostetut tuolit saivat tuolloin pikaparannuksena ylleen Ikean mustaa oksakangasta, mutta uusia fyllejä en joutanut laittamaan. Ennen sintin syntymää otin oikein asiakseni käydä syynäämässä Eurokankaasta sohvan sävyyn ja tekstuuriin sopivaa valkoista verhoilukangasta. Fyllit löytyivät omasta takaa, äitiyspakkauksen patjasta sai hyvät vaahtomuovit ja vanulevyä muistelin joskus jemmanneeni yhteen mökin tyynyistä. Ainekset olivat siis pääosin haalittu kasaan, mutta...

...pienistäkin projekteista saa kyllä mittavia, kun oikein onnistaa, ja tämä projektihan on sitten ollut juuri näitä onnekkaita...
Niittipyssyn olin ostanut joskus jonkun tavaratalon eurokorista (joista yleensä tekee mahtavia työkalulöytöjä), mutta onnettomuudekseni kyseinen kapistus nieli vain jotain ihan ihkaomaa kokoluokkaansa olevia niittejä, joita ei tietenkään mistään löydy, joten kivasti jäi kertakäyttöiseksi se pyssy. Eli uuden pyssyn ostoon, mars. Seuraavaksi huomasin, että unohdin ostaa Eurokankaasta tarranauhaa ja ennen kuin muistin asiaan uudelleen paneutua, oli sinttikin jo syntynyt ja hyvän tovin maailmaa seuraillut.

No nyt olen sitten tarttunut viimein toimeen ja tämän aamupäivän aikana olen riipinyt vanhat täytteet pois ja niitannut uudet täytteet tilalle. Sintti on tarkkaillut tilannetta lähituntumassa ja tehnyt samalla omia töitään. (Tarmokas lehtien lukeminen on tämän hetken ykkösjuttu.)

Ei ole mikään pula-ajan tuoli. Nauloja on ainakin käytetty ihan justiinsa niin paljon kuin tarve vaatinut. Ja varmuuden vuoksi vähän yli.

Pikkuapurin panos vanhojen fyllien ja naulojen repimiseen oli sukkien nyhräys jaloista.

Työmaalla on tunnelmaa. Sintti jaksaa yllättävän kauan leikkiä kun itse nyhräilee näitä omia juttujaan ihan vieressä.

Ja voi pojat! Kyllä me paiskittiinkin töitä! Sintti suikaloi ainakin yhden Option ja pari mainoslehteä. Kyytiä sai myös uusin Trendin numero. Tuore Wired näyttäisi olevan luisumassa sohvan alle turvaan (mistä muuten bongasin myös eilen tulleen Vanityn Fairin...)

Koeistuntoa vaille. Uudet kirkkahan kauniit fyllit. Edelliset, kuivalla heinällä täytetyt fyllaukset pölisivät kiitettävästi kun revin niitä irti. No, siippa imuroi.

Testasin äsken toista tuolia ja vaikkei noista ryhdikkäistä tuoleista koskaan voi mitä laiskanlinnoja luoda, niin täytyy sanoa, että kyllä tuo perstuntuma parani heti!
Seuraava vaihe onkin nyt sitten tuon verhoilukankaan kiinnitys. Koska uusi kangas on valkoista, olen ajatellut tehdä päällisistä irroitettavat. Tämä tietysti lisää työmäärääni, mutta uskon, että se on sen arvoista. Helpoimmalla tietysti pääsisi kun vain niittaisi päälliskankaan kiinni tuoliin, mutta hyvänen aika, sehän olisi ihan liian helppoa...
Jään jännityksellä odottamaan koska saan nuo päälliset pykerrettyä ja saan kirjoitettua tänne menestystarinan "Kovat kuin kirkonpenkit -päätösjakso"...

Ansaitut pullakahvit!

Uusi nimi, samat eväät! Kävipä tuossa ilmi, että eräs toinen blogi on käyttänyt samaa Pientä kivaa-nimeä jo jonkin aikaa, joskin se ei ole ollut virallinen nimi, joten en omaa blogiani nimetessäni harmillisesti tuota asiaa huomannut.
No, koska nuoret naiset -jotka tuota toista blogia pitävät- kauniisti pyysivät, vaihdoin oman blogini nimeksi Ansaitut pullakahvit!
Ja totta vieköön siinä onkin huumoria joka itse asiassa sopii minun blogilleni paljon entistä nimeä paremmin! Ansaitut pullakahvit! Sitä nimeä kun makustelee niin tulee hyvälle tuulelle. Eikös näiden suurten ja pienten projektien jälkeen olekin aina ansainnut pullat ja kaffet? Mikäs sen parempi nimi siis!

Ja vaikka ensin harmistukseni tästä kahden samannimisen blogin olemassaolosta olikin suuri, on tuo uusi nimi kyllä aika kiva! Taidan sen kunniaksi palkita itseni pullakaffeilla... :)

Kaikella on hintansa -tarkastelussa Hänen Vauvuutensa pikku nurkkaus

Tuumasin tähän "kaikella on hintansa"-osioon pistää vähän ylös näitä kustannuspuolia eri kunnostus- ja sisustustöistä. Niitä on silmiini eri blogeissa osunut yllättävän vähän, vaikka monesti muutostyön tai sisustuksen hintalappu on hyvin kiinnostava (varsinkin tällaisen peruspersaukisen pikkulapsiperheen näkökulmasta katsottuna).
Rahallahan saa ja hevosella pääsee, mutta kyllä itse pidän eniten sisustuksista joissa on jouduttu näkemään vaivaa, kikkailemaan rajallisten rahojen kanssa ja miettimään tosissaan miten haluttuun lopputulokseen päästään. Kallilla ostetut sisustukset ovat toki komeita, mutta harmittavan usein myös kuolettavan tylsiä tai särmättömiä tai vähintäänkin kerroksettomia.

Joten siis, kaivelen kuittejani ja niitä muutamia (harvoja, voi, niin kovin harvoja) penninvenytystapoja mitä olemme omaksuneet. Ja tiedän toki, että ihan varmasti näitä saa tehtyä halvemmalla ja löytää saman tuotteen edullisemmin, mutta näillä olemme siis me menneet ja olemme yrittäneet ajatella asian niin, että kunhan hinta on kohtuullinen meidän omasta mielestä, niin kaikki on hyvin!
Aikakin on rahaa, joten juokseminen sinne tänne aina halvimman perässä ei ole tarkoituksenmukaista...
Aloitetaan vauvanurkkauksen kustannuksista, se kun on viimeisin isompi proggis ja hinnat varsin hyvin muistissa:

• mittatilausliukuovet & kiskot: noin 300 €
• kakkosneloset, gyprocit, ruuvit ja muut releet seinän kotelointiin: noin 100 €
• maalit & pakkeli: kaapista kaivettuja
• tasoitetapetti: kaapista kaivettu
• styroksit & päälliskankaat & liima: styroksit saatiin kavereilta ilmaiseksi, kankaat ja liiman kaivoin kaappien kätköistä.
• kaapinovi, vetokoreja vauvan vaatekaappiin: ovi 9 €, korit muistaakseni noin 10 €
• matto & liukuestematto: yht. 38 €
• pinnasänky & patja & pinnasuojus & vuodevaatteet: pinnari 123 € (postikuluineen), patja 40 €, pinnasuojus 19 €, vuodevaatteet tein häissä pöytäliinoina käytetyistä halvoista lakanakankaista.
• taulukehyksiä: yht. 6 €
• Peppi sekä Eemeli ja Iida julisteet Tukholmalaisesta lelukaupasta yht. 16 €

Yhteensä rahaa meni siis tuohon pieneen nurkkaan noin 660 euroa.
Säästöä syntyi ainakin siitä, että työkalut, maalit, pakkelit ja tasoitetapetit olivat ennestään olemassa.

Miten tehdään isosta vauvasta taas pieni? No vaihdetaan Vaavi-ensisänky oikeaan isoon pinnasänkyyn ja kas! Vauveli on taas pikkuruinen!

Kavereilta lainassa oleva leikkimatto on loistava, parhaalla mätkintäpaikalla on sintin saama sammakko, joka on vähintäänkin häiriintyneen näköinen, mutta ah, miten mahtava sitä onkaan repiä!

Pari hyvää kikkaa maalien säilömiseen ja ylipäätään maalaamiseen meillä on takataskussa. Minusta ne säästävät jonkin verran rahaa, mutta ennen kaikkea helpottavat todella paljon töihin tarttumista:

• Maalit saa säilymään todella hyvin ihan vaan sellaisella pienellä kikalla, että kääntää purkin sulkemisen jälkeen ylösalaisin. Maali tukkii pienet ilmareijät kannen ja purkin välissä ja näin maali on taas "umpiossa". 
• Pidän aina kaapissa oikean sävyistä seinämaalia. Meillä on seinäpinnat maalattu kahdella eri harmaan sävyllä. Koska tauluja, hyllyjä, kaappeja jne.. tulee silloin tällöin liikuteltua, on kananpaskaseinissämme yleensä siirtelyiden jälkeen reippaita reikiä, joita sitten täytyy valkoisella pakkelilla korjailla. Joten joka kerta kun pakkelipurkki avataan, avataan myös maalipurkki. Jos joka kerta pitäisi ensin lähteä hakemaan kaupasta oikean sävyistä seinämaalia olisi töihin tarttuminen HUOMATTAVAN paljon hankalampaa...
• Suosin vesiohenteisia maaleja. Töihin tarttuminen ja töiden jälkien siivoaminen on huomattavasti paljon helpompaa kuin liuotinpohjaisten maalien kanssa pelatessa. 
• Pesen työvälineet aina heti käytön jälkeen. Eipä tarvi kovin usein uusia maaliteloja tai -pensseleitä ostaa kun pesee ne huolellisesti ja tuoreeltaan.

Mökkikausi alkakoot!

Tosin ei ehkä ihan sillä perinteisimmällä tavalla alkanut mökkisesonki, sillä heitin siipan ja lumilapion mökille ja lähdin itse hakemaan sinttiä mummovaarilasta yökyläilyiltä. Lumenluonti mökin ympäriltä on vahva kevään merkki! Kohta voimme viedä lampaantaljat, sohvan pehmusteet ja lukuisat viltit mökille, pistää takkaan tuli, litkiä teetä kiikkustuolissa ja katsella ikkunasta kuinka lumi sulaa.
Tänään en saanut mökiltä kuvia, joten tunnelmointia sitten parin viikon takaa...

Hih, mikäs se siellä pilkottaa?

Kuva: Koti ja keittiö, erikoisliite 1-2 2011. S. 10.

Ostin pari irtonumeroa Koti ja keittiö lehteä kun työkaverin koti oli toisessa niistä kuvattuna. Tammikuun numeron mukana oli jonkinlainen erikoisliite teemalla "yhdistä uutta ja vanhaa".
Tuijottelin tuon erikoisnumeron yhtä kuvaa hämmentyneenä. Mikäs tässä on niin samaa kuin meillä? Huonekalut ei, mutta kas vain, meillä on tuo sama taulu kuin mikä kuvassa pilkistelee ihan oikeassa reunassa! (Sama taulu vai samanlainen taulu? Meidän työssä ei näy vedosmäärää, joten en tiedä yhtään onko tuo työ yksittäiskappale vai onko taiteilijalla monta vedosta tästä?)

Hankimme teoksen itsellemme Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä toimivasta taidelainaamosta. Teos osui silmiini heti, mutta hieman tyyriin hinnan vuoksi jätin sen hetkeksi pois verkkokalvoiltani ja keskityin penkomaan lainaamon muita tauluja. Mutta tietäähän sen miten siinä oli jo käynyt... mikään muu työ ei vaan enää kolahtanut kun tuohon yhteen oli silmänsä kerran iskenyt...

Reetta Hiltunen, Prosperity, 2008.

Tuo taidelainaamon idea on aivan nerokas, töitä voi joko vuokrata itsellensä kuukausihintaan tai maksaa samaisia vuokraeriä niin kauan, että työlle määritelty ostohinta tulee täyteen. Tässä tapauksessa siis maksamme vuokraa/osamaksua työstä 60 €/kk tietyn laina-ajan ja voisimme palauttaa työn lainaamoon tuona ajanjaksona milloin haluamme. Rahoja ei tietenkään saa takaisin, joten nyt kun mekin investoimme tähän tauluun alkupääomaa 250 euron verran, (siipan työkavereilta saatu häälahjakortti) emme tietenkään ole ajatelleet ottaa tätä työtä vain vuokralle, vaan lunastaa se omaksi tässä parin vuoden aikana. Taulu on vaan niin ihana ja se haettiin ikimuistoisesti kotiin kun olin viimeisilläni raskaana.

Itse asiassa tämä on jo toinen iso työ jonka olemme hankkineet vastaavalla tavalla. Edellinen taulu hankittiin taidegraafikoiden liiton galleriasta. Olimme pitkään himoinneet taiteilijakaverin työtä seinällemme, mutta ne olivat järjestäen olleet aivan liian suuria. Mutta nyt oli vihdoin sen kokoinen taulu näyttelyssä, että se mahtui kaksion ovesta sisään. Joten kaupat tehtiin oitis! Viimeinen erä tuosta Dominik Wlodarekin työstä maksettiin samassa kuussa kuin tämä Hiltunen hankittiin.

Aika kätevä tapa hankkia taidetta kotiin tämä osamaksu! Olemmekin päättäneet, että tuo noin 60 euroa/kk tulee olemaan aina budjetoituna taidehankintoja varten, joten reilun vuoden päästä voimme taas alkaa katsella ostomielessä ympärillemme... Summa ei myöskään tunnu siltä, että olisi jostain muusta pois, koska on jo niin "vakikulu".

Olohuoneen työpiste. Vielä kun saisi piuhahelvetin pöydän alta kesytettyä niin olisin tyytyväinen. Ja tauluakin pitää hivenen nostaa, uusi kone on pikkuisen edellistä isompi ja nyt se hivelee taulun alareunaa. Ei hyvä. (Kielen naksutusta ja pään pudistelua.)

Niin muuten... Koti ja keittiö -lehti yllätti positiivisesti! Olen joskus vuosia sitten ollut aviisin kestotilaaja, mutta lopetin tilauksen kun joka ikisessä lehdessä oli vain maalaisromanttisia, korskeita taloja, joissa sisustuksen "juju" oli vanhan näköisiksi käsitellyt valkoiset huonekalut, takorautaesineet ja viehkot pastellisävyt. Ei niissä kai mitään vikaa sinällänsä ole, mutta ei vaan natsaa minun sisustusmakuuni lainkaan...
Joka tapauksessa, nyt noissa kahdessa ostamassani lehdessä oli vain yksi maalaisromantiikkaa tihkuva juttu. (Joskin se olikin sitten ihan viimoisen päälle vaaleanpunainen unelma. Mm. makuuhuone oli kokonaan hempeän vaaleanpunainen perheen äidin unelman mukaisesti! Kylläpä varmaan houkuttelee viriiliin avioelämään vällyjen välissä tuollainen lapsuusaikojen barbieunelmaluola! Kääks...)
Mutta muut lehden jutut olivat varsin kivoja ja yllätin itseni lukemalla lehteä jopa oikein tarkkaan.

Kirjahyllyn aarteita ja viinimuisteloita

Helmi-maaliskuussa ovat suht innokas bloggaaminen, The Nationalin ja Cut Copyn keikat (huomenna! JEE!), ynnä muut arkisemmat riennot pitäneet touhukkaana, joten lukeminen on edennyt hitaanlaisesti vaikka Paul Austerin Näkymätön olikin koukuttava. Lukeminen on lähinnä ajoittunut sintin päiväuniin tai muutamiin lauseisiin illalla ennen nukahtamista.
Paul Austerin uusin tarina kertoo Adam Walkerista joka nuoruutensa vuosina on ajautunut kerta kaikkiaan outoihin tilanteisiin ja tapahtumiin ja osa niistä saattaa olla hänelle todella tapahtunut, mutta osa taitaa olla vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Takakannessa todettiin osuvasti, että haluat aloittaa heti tarinan lukemisen uudelleen kun olet sen saanut lopetettua, ja kyllä kieltämättä näin kävi. Sen verran vinksahtanut tuo romsku oli, että pitäisi oikein ajan kanssa se uudelleen lukea ja makustella, että mitkäköhän niistä Adam Walkerin tarinoista olikaan totta ja mitkä vain "kuolemansairaan miehen märkiä päiväunia"?

"Pöydässä oli myös limppu italialaista leipää ja pullollinen jäähdytettyä Chiantia, olkikorin koristamaa (tuon ajan opiskelijoiden halpaa lempipunkkua)." (s. 137)
Tarina itse ei tuosta lainauksesta eteenpäin ole mitään heikkohermoisen luettavaa, mutta tämä kohta kyllä huvitti! Äitini kertoi vähän aikaa sitten kuinka he isän ja enoni kanssa olivat roudanneet 70-luvulla tyhjiä (kylläkin ansioituneesti itse tyhjennettyjä) viinipulloja Italiasta koristeeksi kotiin. Juurikin tuota samaa olkikori Chiantia, josta Paul Auster kirjoittaa kuvaillessaan 70-luvulle sijoittuvia tapahtumia. Eipä niin kovin erilaisia tapoja rapakon takana näköjään! Olkikori Chiantit olivat jossain vaiheessa kuulemma kuuminta hottia ja niiden ympärille kieputeltiin vielä muovisia viinirypäleterttuja.
Nythän tuollaisia asetelmia ei näe oikeastaan missään, paitsi Kansakoulunkadun Denniksessä!

Viinipullokori. Ei ehkä mikään ideaali tapa säilyttää viinejä, mutta hei, juotavaksi meillä nuo pullot kyllä ostetaan. Etualalla viimeinen pullollinen La Pesa:n nimikkokuohuviiniä jota ryskytimme viime kesänä Euroopan halki laatikkotolkulla. Auton jouset vaan natisi kun Italiasta tuotiin yhteensä 100 pulloa viiniä häihin. Saksasta matkaan tarttui vauvanvaunut ja turvaistuin. Ja viimeiseltä laivaetapilta ostettiin vielä olutlavoja. Niiden roudaamisen siippa koki lopulta ihan naurettavaksi ja kun koko kaljakeko sitten prakasi autokannella, tiuskahti hän kuumissaan että "helvetti, tällainen nöyryytys muutaman euron säästön takia!" Minä nauroin niin, että meinasi lapsivedet tulla. Mutta tottahan se oli, kaljalavat olisi saanut lähimarketistakin käytännössä samaan hintaan. Italialaisia pikkutilaviinejä ei.

Tapanani on pitää listaa lukemistani kirjoista. Aloitin listauksen vuoden 2008 kesälomalla Italiassa. Siipalla ja minulla oli tapana istua päivällä muutama tunti rannalla (aurinkovarjon alla tokikin, ettei nyt ihan kärvennytty) ja lukea lukea lukea, mennä kolmeksi kotiin laittamaan vähän lounasta ja lähteä sen jälkeen johonkin Lago Maggioren ihanista pikkukaupungeista.

Tosi pikkuinen juttu

Hakaniemen hallin Maustekeitaalla on pusseissaan hauskat etiketit.
Ne lähtevät hyvin irti pussista, joten olen siirtänyt tarrat omien purkkieni kylkiin.

Keittiön muodonmuutos

Aina pitää olla ennen ja jälkeen kuvia! Mitä mieltä täydellisissä remonteissa muuten olisi, jos muutos ei olisi nähtävissä? (No okei, arvokohteiden restaurointi on eri asia.) Nytpä aloitankin edellisen remonttiaiheisen postauksen innoittamana sarjan "ennen ja jälkeen". Näitä on kiva itsekin katsella ja aika hauska myös näitä kuvia penkoa tietokoneen uumenista. Siinä sivussa tulee katseltua opiskeluaikaisia bileitä ja kaikenmoisia juttuja ja reissuja mitä ollaan siipan kanssa vuosien saatossa puuhattu.
Ensimmäisenä kohteena on keittiö, edellisestä postauksesta saattoikin jo päätellä, että ei houkuttanut ei ruuan laittoon vanha kyökki... Kohtuuhintainen keittiö löytyi Kvik:n valikoimista ja se on ollut mielestäni laadukas hintaansa nähden. Ainakin jos mittarina on se, kuinka jämäkässä kunnossa kaapistot ovat pysyneet, ovet eivät repsota, laatikkomekanismit ovat priimakunnossa jne...

Nyt. Aamuauringon lempipaikka.

Ennen. Sininen katto ja lattia, keltaiset seinät ja rumat kaapit. Tässä kuvassa ei näy vasemmalla olevan tiskiallasseinän surkea tila romuluisine liesituuletinvirityksineen. Kuvassa ei myöskään näy tahmeus, likaisuus ja haisu.

Ennen. Keittiöstä vedettiin kaikki alas ja tällainen hapero viritelmä paljastui tiskialtaan välitilan takaa. Putkiin ei juuri uskallettu koskea ja paikalle hälytetty kaverin kaveri, joka on putkimies, teki vain välttämättömimmät fiksaukset putkiin. Putkien haperuuden vuoksi välitilaan tehtiin ensin laudoista ja vesivanerista kehikko ja kaakeloinnit tehtiin vesivanerin päälle. Näin meidän ei tarvinnut rasittaa hentoisi putkia laastilla ja kaakeleilla, vaan ovat siellä nyt koteloituina odottamassa putkiremonttia. (En muuten muista onko tämä siipan tai minun ottama kuva? Saattaa olla nimittäin ystävämme A:n ottama, jos näin on, niin kaikki kunnia hänelle!)

Nyt. Sintin syöttötuoli odottaa pikkumiestä. Vielä pari kuukautta niin poju pääsee ruokapöydän ääreen muutenkin kuin sylissä. Kamera kohdistettu syöttötuolin taakse. Tämä kohta kyökistä repäistään alas putkiremontin myötä. Välitilan kaakelit ovat vanhempieni kylpyhuoneen ylijäämiä. Budjettiratkaisu, nyt kaakeli & vesivaneriviritelmän repiminen alas ei taloudellisesti kirpaise. Itse asiassa olemme tykänneet noista isoista kaakeleista sen verran paljon, että uudet laatat tulevat olemaan samankaltaisia, mutta jopa vielä kookkaampia.

Nyt. Jääkaapinovi. Siinä on kaikki tärkeät menot koottuna yhdeksi sekamelskaksi. Enpä minä muuten mitään muistaisi.

Nyt. Ikkunalaudalla rehottavat vauhdikkaasti kasvavat kasvit ja New Yorkista tuodut martiniautot haalistuvat auringossa.

Nyt. Tein keramiikassa alustan mausteille ja öljyille. Alusta on lasitettu temmokulla ja nostin kuviot esiin vahan avulla. Onpahan vaan hellanvierus helpompi pitää siistinä.