Hih, mikäs se siellä pilkottaa?

Kuva: Koti ja keittiö, erikoisliite 1-2 2011. S. 10.

Ostin pari irtonumeroa Koti ja keittiö lehteä kun työkaverin koti oli toisessa niistä kuvattuna. Tammikuun numeron mukana oli jonkinlainen erikoisliite teemalla "yhdistä uutta ja vanhaa".
Tuijottelin tuon erikoisnumeron yhtä kuvaa hämmentyneenä. Mikäs tässä on niin samaa kuin meillä? Huonekalut ei, mutta kas vain, meillä on tuo sama taulu kuin mikä kuvassa pilkistelee ihan oikeassa reunassa! (Sama taulu vai samanlainen taulu? Meidän työssä ei näy vedosmäärää, joten en tiedä yhtään onko tuo työ yksittäiskappale vai onko taiteilijalla monta vedosta tästä?)

Hankimme teoksen itsellemme Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä toimivasta taidelainaamosta. Teos osui silmiini heti, mutta hieman tyyriin hinnan vuoksi jätin sen hetkeksi pois verkkokalvoiltani ja keskityin penkomaan lainaamon muita tauluja. Mutta tietäähän sen miten siinä oli jo käynyt... mikään muu työ ei vaan enää kolahtanut kun tuohon yhteen oli silmänsä kerran iskenyt...

Reetta Hiltunen, Prosperity, 2008.

Tuo taidelainaamon idea on aivan nerokas, töitä voi joko vuokrata itsellensä kuukausihintaan tai maksaa samaisia vuokraeriä niin kauan, että työlle määritelty ostohinta tulee täyteen. Tässä tapauksessa siis maksamme vuokraa/osamaksua työstä 60 €/kk tietyn laina-ajan ja voisimme palauttaa työn lainaamoon tuona ajanjaksona milloin haluamme. Rahoja ei tietenkään saa takaisin, joten nyt kun mekin investoimme tähän tauluun alkupääomaa 250 euron verran, (siipan työkavereilta saatu häälahjakortti) emme tietenkään ole ajatelleet ottaa tätä työtä vain vuokralle, vaan lunastaa se omaksi tässä parin vuoden aikana. Taulu on vaan niin ihana ja se haettiin ikimuistoisesti kotiin kun olin viimeisilläni raskaana.

Itse asiassa tämä on jo toinen iso työ jonka olemme hankkineet vastaavalla tavalla. Edellinen taulu hankittiin taidegraafikoiden liiton galleriasta. Olimme pitkään himoinneet taiteilijakaverin työtä seinällemme, mutta ne olivat järjestäen olleet aivan liian suuria. Mutta nyt oli vihdoin sen kokoinen taulu näyttelyssä, että se mahtui kaksion ovesta sisään. Joten kaupat tehtiin oitis! Viimeinen erä tuosta Dominik Wlodarekin työstä maksettiin samassa kuussa kuin tämä Hiltunen hankittiin.

Aika kätevä tapa hankkia taidetta kotiin tämä osamaksu! Olemmekin päättäneet, että tuo noin 60 euroa/kk tulee olemaan aina budjetoituna taidehankintoja varten, joten reilun vuoden päästä voimme taas alkaa katsella ostomielessä ympärillemme... Summa ei myöskään tunnu siltä, että olisi jostain muusta pois, koska on jo niin "vakikulu".

Olohuoneen työpiste. Vielä kun saisi piuhahelvetin pöydän alta kesytettyä niin olisin tyytyväinen. Ja tauluakin pitää hivenen nostaa, uusi kone on pikkuisen edellistä isompi ja nyt se hivelee taulun alareunaa. Ei hyvä. (Kielen naksutusta ja pään pudistelua.)

Niin muuten... Koti ja keittiö -lehti yllätti positiivisesti! Olen joskus vuosia sitten ollut aviisin kestotilaaja, mutta lopetin tilauksen kun joka ikisessä lehdessä oli vain maalaisromanttisia, korskeita taloja, joissa sisustuksen "juju" oli vanhan näköisiksi käsitellyt valkoiset huonekalut, takorautaesineet ja viehkot pastellisävyt. Ei niissä kai mitään vikaa sinällänsä ole, mutta ei vaan natsaa minun sisustusmakuuni lainkaan...
Joka tapauksessa, nyt noissa kahdessa ostamassani lehdessä oli vain yksi maalaisromantiikkaa tihkuva juttu. (Joskin se olikin sitten ihan viimoisen päälle vaaleanpunainen unelma. Mm. makuuhuone oli kokonaan hempeän vaaleanpunainen perheen äidin unelman mukaisesti! Kylläpä varmaan houkuttelee viriiliin avioelämään vällyjen välissä tuollainen lapsuusaikojen barbieunelmaluola! Kääks...)
Mutta muut lehden jutut olivat varsin kivoja ja yllätin itseni lukemalla lehteä jopa oikein tarkkaan.