Alussa oli paljeovet...

Kahden vanhan huushollin omistaminen edellyttää sietämystä jatkuvalle remonteeramiselle. Onneksi satun rakastamaan remontointia (kuinka ollakkaan, miten sitä muuten edes päätyisi omistamaan tällaisia jatkuvaa nikkarointia vaativia kohteita?) ja kai tuo siippakin on vähän perso tällaiselle virittelemiselle (vaikka ei sitä kyllä ihan hevillä myönnä, mokoma ketku).

Kun ostimme neljä vuotta sitten nykyisen kotimme, se oli ollut myynnissä piiiiiitkän aikaa. Ymmärrän kyllä osittain miksi asunto ei ollut kenellekään kelvannut. Koko asunto haisi vanhalle pesemättömälle miehelle. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan; vähän hikeä & hilsettä & pissaa yhdessä ja katso! Eau de ukko on kasassa... Lisäksi asunto oli aika karussa kunnossa muutenkin. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan; vähän huonoa näköä ja heikkoa hajuaistia yhdistettynä kiinnostaviin sisustusratkaisuihin (mm. tuhottoman painavat tekonahkaiset paljeovet, hirveässä kunnossa oleva keittiö, ällöttävän likainen kylppäri ja oudosti rakennetut makuuhuoneen kaapistot) niin kokonaisuus ei tosiaankaan ollut mitään sisustuslehtitavaraa...
Mutta siitä huolimatta minun oli vaikea uskoa, ettei kukaan ollut nähnyt sen haisun yli! Asunnon pohja on erinomainen ja ylimmän kerroksen kulmahuoneistosta avautuu esteetön näkymä kattojen yli Vanhankaupunginlahdelle, Vallilaan ja aina Pasilaan asti.

Remonttibudjetti oli hyvin maltillinen, noin 13 000 euroa ja remontin kohteena kaikki muu paitsi kylpyhuone. Se sai jäädä sellaisekseen, sillä jo tuolloin oli tiedossa, että putkiremontti tulee ennemmin kuin myöhemmin.
Nythän se putkiremontti on päällä, tätä kirjoittaessa kellarissa on aloitettu asbestipurut ja ensimmäiset asunnot valmistautuvat linjastonsa saneeraukseen. Meidän kohdalle remontti ennättää kuluvan vuoden elokuussa ja loppuvuosi ollaankin evakossa mökillä ja kaverilta vuokratussa asunnossa. Mutta tästä tulevasta isosta remontista lisää sitten ajallansa. Vielä on aikaa näperrellä pikkujuttujen kanssa ja kertailla vanhoja remonttisankaritarinoita.

Olohuoneesta riivittiin noin sata kerrosta tapettia ja maalattiin "betonipinnat" harmaiksi (kananpaskaseiniksihän tämän aikakauden talojen seiniä ihan yleisesti kutsutaan).

Keittiö atomeiksi. Siipan isä tuli avuksi ja päivässä saatiin raivattua koko haiseva roska sorttiasemalle. Harmillista oli se, että kaapistot olivat kaiketi alkuperäiset viiskytlukulaiset, mutta joskus 90-luvun alussa niihin oli mm. uusittu kammottavat halpisovet. Muutoinkin keittiö oli siinä kunnossa, että sitä oli täysin turha yrittää enää pelastaa... Eli kaikki vaan poispoispois...

Maineikkaat paljeovet. Kuva jättää armollisesti huomioimatta lian ja pahan hajun. Erityisesti nuo tekonahkaiset ovet olivat vuosien saatossa imeneet muhevat tuoksupommit poimuihinsa.

13 000 euroa riitti tarpeellisten työkalujen ja tilpehöörien ostoon (esim. iskuporakone, tasohiomakone, lajitelma erilaisia pensseleitä, maaliteloja, ruuvareita, ämpäreitä, nauloja, ruuveja, saneerauslaastia, liisteriä, jnejne... loputon määrä erilaista pikkusälää), seinäpintojen uusimiseen joko maalilla tai tapeteilla, parketin ja uusien listojen asennuttamiseen koko huoneistoon, uuteen keittiöön ja keittiön asennuttamiseen. Viimeisillä euroilla ostettiin vielä uusi sänky ja kotitalousvähennysten kopsahdettua tilille keittiön ja parkettien asennuttamisesta (puoltatoista vuotta myöhemmin) Vepsäläiseltä kotimainen sohva.

Jotkut asiat olivat selviä alusta asti. Työkalut ostetaan itselle, silloin ne ovat olemassa myös tulevia remontteja varten. Työkaluista pidetään hyvää huolta, jolloin niiden käyttöikä on parhaimmillaan huima. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi kaikki mahdolliset maalit olivat meillä vesiohenteisia ja pensselit, telat, maalikipot jne. pestiin huolellisesti aina ja jokaisen käyttökerran jälkeen.
Suosin vesiohenteisia maaleja, sillä silloin ei tarvitse läträtä tärpätin kanssa, maalien ohentaminen on helppoa ja työvälineiden pesu on huomattavan paljon helpompaa kuin liuotinpohjaisissa maaleissa uitettujen välineiden.
(Mökiltä löytyi edellisten omistajien jäljiltä kellarista kippo, jossa oli ikuiseen tärpättiliotukseen unohtuneita pensseleitä. Minusta tuo on vain niin kovin tyypillistä, niitä tärpättikippoja ja suteja on vaan niiiiin rasittavaa puhdistaa, että tuppaavat jäämään odottamaan parempia aikoja.)

Jotkut asiat kirkastuivat vasta tehdessä, kuten case pohjamaali. En voi korostaa riittävästi tätä, ostakaa paljon, tolkuttomasti, poskettomia määriä pohjamaalia. Varmasti ei olisi esim. olohuoneen seinät imaisseet kallista sävytettyä maalia niin paljon jos seiniin olisi ensi sudittu tuhdisti edullista pohjamaalia. Virhe korjattiin makuuhuoneen kohdalla ja jotain seinien ja katon imusta kertoi se, että pohjamaalia meni melkein 10 litraa!