maanantai 25. huhtikuuta 2011

Puutarhapuuhia

Tankkaus on tärkeintä. Ei aamut täälläkään lähde käyntiin ilman sumppia.

Siirtolapuutarhalla on parempi pitää mullassa möyrimisestä. Syksyllä oli viimeisilläni raskaana, joten siippa joutui hoitamaan lähes kaikki puutarhatyöt yksin. Sinnikkäästi siippa-armas kiikutti yhtenäkin viikonloppuna 15 (!!) kottikärryllistä märkiä lehtiä koko puutarhan yhteiselle kompostialueelle. Sinne on kuitenkin jonkin verran meidän mökiltä matkaakin, joten 15 kärryllistä ei ihan käden käänteessä kippaannu kompostiin. Siipan tavattomasta sinnikkyydestä huolimatta jotain siivottavaa oli jäänyt nyt myös keväälle ja nyt minä vuorostani olen sitten tarttunut haravan varteen.

Kotiloiden joukkohauta, olen murhaaja! Naapuri neuvoi hyvän konstin päästä näistä tuholaisista eroon. Ämpärin pohjalle vettä ja vähän Fairya ja kotilot hukkuvat. Elävinä niitä on turha laittaa kompostiin, ei paljon auta ongelmaan... Kotilot ovat valkoisessa ämpärissä ja aamuauringossa otettu kuva paloi tietysti täysin puhki, mutta aika hienon näköisesti!
Alapihalla on pieni vesiaihe jonka ympärillä on hyvät määrät kiviä (ja viidakkoa. Koko alapiha on yhtä hirveää viidakkoa. Yh.) Aion hiljalleen hankkiutua eroon altaasta, sillä se on lähinnä hyttyshautomo ja potentiaalinen pieneläinten hukkumispaikka. Allas on kerta kaikkiaan huonossa paikassa ja jokin maanpeittokasvi on vielä vallannut koko sen ympäristön, joten isot ja kalliit kivenmurikat voi hyvin siirtää paremmalle paikalle hyötykäyttöön.
Uuden osan ympärillä maa kaipailee täytettä. Koska koko tupa pitää tänä kesänä maalata, en näe mitään järkeä tuohon multakohtaan varsinaisesti istuttaa mitään. Sen sijaan kivet sopivat siihen mainiosti. Onhan tuo koko pihapolkukin liuskekiveä joka on vielä reunustettu pikkukivillä. Edelliset omistajat ovat laittaneet kyllä todella hyvällä maulla näitä juttuja. Ei tarvi kuin vain ylläpitää.
No niin! Sieltä se muotoutuu! Aikamoinen jumppahan tuo on raahata noita kivenmurikoita alapihalta kottikärryillä tähän portinpieleen, mutta kyllä siitä tulee siistin näköinen! Siksi toisekseen, kivien kantelu on mainiota treeniä!

Tänään ollaan mökillä viimeistä päivää pääsiäisen vietossa. Huomenna siippa menee töihin ja minulla alkaa/jatkuu viimeinen kotiviikko! Ensi viikolla on minun vuoroni mennä töihin ja siippa jää kotiin sintin kanssa. Kyllä aika menee nopeasti. Taitaa olla niin, että nuo 4 kuukautta jotka sintti ja siippa ovat kotona, tulevat hujahtamaan tupla tai triplatemmolla tuohon minun ja sintin talveen verrattuna. Kesällähän aika menee aina niin nopeasti.

Välipalaa kuistin portailla. Sintti nukkuu päiväunia, siippa leikkaa ruusupuskia ja minä päiväunelmoin kivien kanto treenin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti