perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kevätmuutto

Vietettiin ilta mökillä. Edelleenkin sai vähän rämpiä poluilla, eikä vauvanvaunuilla kannattanut vielä mennä, mutta eroa parin viikon takaiseen eräjormailuun oli jo huomattavasti! Tietysti perinteitä kunnioittaen olimme taas lastanneet kinttupolkuretkellemme täydet kantamukset. Ei malteta näköjään odottaa sitä, että pääsisi kuormat tuomaan autolla portinpieleen...
Mökin pihamaalla oli enää murto-osa siitä lumesta joka oli vielä toissa viikonloppuna ja mökin tuvassa oli jo tullessa 10 astetta lämpöä, niin kivasti se aurinko jo lämmittää. Toissa viikonloppunahan saimme paiskia oikein töitä sen eteen, että saatiin mökkiin lämpöä edes hätäiset 15 astetta. Mutta nyt ei enää paleltanut! Se on kuulkaa kevät!

Miehet samoissa ulkoiluvarusteissa kuin pari viikkoa sitten. Raahattavat tavarat eivät sentään ole samoja. Pihalla alkaa olla jo maata näkyvissä, mutta kyllähän tuota lunta vielä riittää...
Muuttolintujen kevätkassit
Tänään kannoimme mökille mm. sohvan patjan ja tyynyt. Ne kulkevat kodin ja mökin väliä isoissa Ikean varastointisäkeissä. Harmillista kyllä noita kaikkein suurimpia säkkejä ei vissiin enää valmisteta, en ainakaan löytänyt nettisivuilta kuin astetta pienemmän mallin... Nuo säkit ovat olleet aivan älyttömän hyviä. Emme halua jättää talveksi mökille mitään muita tekstiilejä kuin verhot ikkunoihin (ja nekin avattuina), mökki näyttää ankealta ja lähes tyhjältä ilman tekstiilejä ja se on tarkoituskin. Hyvä vaan jos on ankean näköinen mökkipahanen, ehkä se ei houkuttele niin paljon pitkäkyntisiä silloin... Mene ja tiedä. Toinen hyvä puoli edestakaisessa roudauksessa on se, että tekstiilit tulee huollettua aina syksyllä eivätkä ne jää mökille keräämään kosteutta itseensä.
Oli ihana tänään levittää sohvalle patja ja tyynyt, joiden päälliset oli pesty syksyllä puhtoisen valkoisiksi odottamaan uutta kesää.

Sirkuksen valot. Ripustin viime mökkireissulla valopallot turvaan verhotankoon. Vaikka pallot ovat mahtavan riemukirjavat ja hienon näköiset, olen kyllä vähän pettynyt niihin. Ovat todella heiveröisen oloiset ja veden kanssa ei parane noiden läheisyydessä lotrata, pallot suorastaan sulavat kun tippakin vettä osuu niihin. Täydelliset mökille siis...MUTTA mitä siitä kun ovat vaan niin hienot!

Illan iloksi kokosin myös ihanan mobilen jonka sintti on saanut ystäviltämme joululahjaksi. Sintillä on kaksi tällaista huippuhienoa mobilea. Toinen, kummeilta saatu elefanttikuvioinen, sopii väreiltään "kaupunkikotiin" ja se on tarkoitus koota sintin sängyn yläpuolelle roikkumaan putkiremontin jälkeen. Tämä lintumobile puolestaan sopii kuin nenä päähän tänne meidän mökille!

Kyllä sai taas kaksi valtiotieteilijää pähkäillä mobilen osien kanssa. Tässä kuvassa vielä ihan vinksallaan koko höskä, mutta saatiin kuin saatiinkin se lopulta balanssiin. Kuinka vaikeeta voi olla...

Huomenna jatketaan taas mökkeilyä ja yritämme saada pienen makuunurkkauksemme lattian hiottua ja lakattua. Intoa taas pursuilee joka solusta, mutta osaa sitä mökillä vain ollakin. Mobilen kokoamisen ja ruoan jälkeen mökkiin laskeutui hiljaisuus kun sintti otti pienet välitorkut sohvalla retkottaen ja minä ja siippa luettiin lehtiä ja korjailtiin takkatulta.
Parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti