Kirjahyllyn aarteita ja viinimuisteloita

Helmi-maaliskuussa ovat suht innokas bloggaaminen, The Nationalin ja Cut Copyn keikat (huomenna! JEE!), ynnä muut arkisemmat riennot pitäneet touhukkaana, joten lukeminen on edennyt hitaanlaisesti vaikka Paul Austerin Näkymätön olikin koukuttava. Lukeminen on lähinnä ajoittunut sintin päiväuniin tai muutamiin lauseisiin illalla ennen nukahtamista.
Paul Austerin uusin tarina kertoo Adam Walkerista joka nuoruutensa vuosina on ajautunut kerta kaikkiaan outoihin tilanteisiin ja tapahtumiin ja osa niistä saattaa olla hänelle todella tapahtunut, mutta osa taitaa olla vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Takakannessa todettiin osuvasti, että haluat aloittaa heti tarinan lukemisen uudelleen kun olet sen saanut lopetettua, ja kyllä kieltämättä näin kävi. Sen verran vinksahtanut tuo romsku oli, että pitäisi oikein ajan kanssa se uudelleen lukea ja makustella, että mitkäköhän niistä Adam Walkerin tarinoista olikaan totta ja mitkä vain "kuolemansairaan miehen märkiä päiväunia"?

"Pöydässä oli myös limppu italialaista leipää ja pullollinen jäähdytettyä Chiantia, olkikorin koristamaa (tuon ajan opiskelijoiden halpaa lempipunkkua)." (s. 137)
Tarina itse ei tuosta lainauksesta eteenpäin ole mitään heikkohermoisen luettavaa, mutta tämä kohta kyllä huvitti! Äitini kertoi vähän aikaa sitten kuinka he isän ja enoni kanssa olivat roudanneet 70-luvulla tyhjiä (kylläkin ansioituneesti itse tyhjennettyjä) viinipulloja Italiasta koristeeksi kotiin. Juurikin tuota samaa olkikori Chiantia, josta Paul Auster kirjoittaa kuvaillessaan 70-luvulle sijoittuvia tapahtumia. Eipä niin kovin erilaisia tapoja rapakon takana näköjään! Olkikori Chiantit olivat jossain vaiheessa kuulemma kuuminta hottia ja niiden ympärille kieputeltiin vielä muovisia viinirypäleterttuja.
Nythän tuollaisia asetelmia ei näe oikeastaan missään, paitsi Kansakoulunkadun Denniksessä!

Viinipullokori. Ei ehkä mikään ideaali tapa säilyttää viinejä, mutta hei, juotavaksi meillä nuo pullot kyllä ostetaan. Etualalla viimeinen pullollinen La Pesa:n nimikkokuohuviiniä jota ryskytimme viime kesänä Euroopan halki laatikkotolkulla. Auton jouset vaan natisi kun Italiasta tuotiin yhteensä 100 pulloa viiniä häihin. Saksasta matkaan tarttui vauvanvaunut ja turvaistuin. Ja viimeiseltä laivaetapilta ostettiin vielä olutlavoja. Niiden roudaamisen siippa koki lopulta ihan naurettavaksi ja kun koko kaljakeko sitten prakasi autokannella, tiuskahti hän kuumissaan että "helvetti, tällainen nöyryytys muutaman euron säästön takia!" Minä nauroin niin, että meinasi lapsivedet tulla. Mutta tottahan se oli, kaljalavat olisi saanut lähimarketistakin käytännössä samaan hintaan. Italialaisia pikkutilaviinejä ei.

Tapanani on pitää listaa lukemistani kirjoista. Aloitin listauksen vuoden 2008 kesälomalla Italiassa. Siipalla ja minulla oli tapana istua päivällä muutama tunti rannalla (aurinkovarjon alla tokikin, ettei nyt ihan kärvennytty) ja lukea lukea lukea, mennä kolmeksi kotiin laittamaan vähän lounasta ja lähteä sen jälkeen johonkin Lago Maggioren ihanista pikkukaupungeista.

Tosi pikkuinen juttu

Hakaniemen hallin Maustekeitaalla on pusseissaan hauskat etiketit.
Ne lähtevät hyvin irti pussista, joten olen siirtänyt tarrat omien purkkieni kylkiin.

Keittiön muodonmuutos

Aina pitää olla ennen ja jälkeen kuvia! Mitä mieltä täydellisissä remonteissa muuten olisi, jos muutos ei olisi nähtävissä? (No okei, arvokohteiden restaurointi on eri asia.) Nytpä aloitankin edellisen remonttiaiheisen postauksen innoittamana sarjan "ennen ja jälkeen". Näitä on kiva itsekin katsella ja aika hauska myös näitä kuvia penkoa tietokoneen uumenista. Siinä sivussa tulee katseltua opiskeluaikaisia bileitä ja kaikenmoisia juttuja ja reissuja mitä ollaan siipan kanssa vuosien saatossa puuhattu.
Ensimmäisenä kohteena on keittiö, edellisestä postauksesta saattoikin jo päätellä, että ei houkuttanut ei ruuan laittoon vanha kyökki... Kohtuuhintainen keittiö löytyi Kvik:n valikoimista ja se on ollut mielestäni laadukas hintaansa nähden. Ainakin jos mittarina on se, kuinka jämäkässä kunnossa kaapistot ovat pysyneet, ovet eivät repsota, laatikkomekanismit ovat priimakunnossa jne...

Nyt. Aamuauringon lempipaikka.

Ennen. Sininen katto ja lattia, keltaiset seinät ja rumat kaapit. Tässä kuvassa ei näy vasemmalla olevan tiskiallasseinän surkea tila romuluisine liesituuletinvirityksineen. Kuvassa ei myöskään näy tahmeus, likaisuus ja haisu.

Ennen. Keittiöstä vedettiin kaikki alas ja tällainen hapero viritelmä paljastui tiskialtaan välitilan takaa. Putkiin ei juuri uskallettu koskea ja paikalle hälytetty kaverin kaveri, joka on putkimies, teki vain välttämättömimmät fiksaukset putkiin. Putkien haperuuden vuoksi välitilaan tehtiin ensin laudoista ja vesivanerista kehikko ja kaakeloinnit tehtiin vesivanerin päälle. Näin meidän ei tarvinnut rasittaa hentoisi putkia laastilla ja kaakeleilla, vaan ovat siellä nyt koteloituina odottamassa putkiremonttia. (En muuten muista onko tämä siipan tai minun ottama kuva? Saattaa olla nimittäin ystävämme A:n ottama, jos näin on, niin kaikki kunnia hänelle!)

Nyt. Sintin syöttötuoli odottaa pikkumiestä. Vielä pari kuukautta niin poju pääsee ruokapöydän ääreen muutenkin kuin sylissä. Kamera kohdistettu syöttötuolin taakse. Tämä kohta kyökistä repäistään alas putkiremontin myötä. Välitilan kaakelit ovat vanhempieni kylpyhuoneen ylijäämiä. Budjettiratkaisu, nyt kaakeli & vesivaneriviritelmän repiminen alas ei taloudellisesti kirpaise. Itse asiassa olemme tykänneet noista isoista kaakeleista sen verran paljon, että uudet laatat tulevat olemaan samankaltaisia, mutta jopa vielä kookkaampia.

Nyt. Jääkaapinovi. Siinä on kaikki tärkeät menot koottuna yhdeksi sekamelskaksi. Enpä minä muuten mitään muistaisi.

Nyt. Ikkunalaudalla rehottavat vauhdikkaasti kasvavat kasvit ja New Yorkista tuodut martiniautot haalistuvat auringossa.

Nyt. Tein keramiikassa alustan mausteille ja öljyille. Alusta on lasitettu temmokulla ja nostin kuviot esiin vahan avulla. Onpahan vaan hellanvierus helpompi pitää siistinä.

Alussa oli paljeovet...

Kahden vanhan huushollin omistaminen edellyttää sietämystä jatkuvalle remonteeramiselle. Onneksi satun rakastamaan remontointia (kuinka ollakkaan, miten sitä muuten edes päätyisi omistamaan tällaisia jatkuvaa nikkarointia vaativia kohteita?) ja kai tuo siippakin on vähän perso tällaiselle virittelemiselle (vaikka ei sitä kyllä ihan hevillä myönnä, mokoma ketku).

Kun ostimme neljä vuotta sitten nykyisen kotimme, se oli ollut myynnissä piiiiiitkän aikaa. Ymmärrän kyllä osittain miksi asunto ei ollut kenellekään kelvannut. Koko asunto haisi vanhalle pesemättömälle miehelle. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan; vähän hikeä & hilsettä & pissaa yhdessä ja katso! Eau de ukko on kasassa... Lisäksi asunto oli aika karussa kunnossa muutenkin. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan; vähän huonoa näköä ja heikkoa hajuaistia yhdistettynä kiinnostaviin sisustusratkaisuihin (mm. tuhottoman painavat tekonahkaiset paljeovet, hirveässä kunnossa oleva keittiö, ällöttävän likainen kylppäri ja oudosti rakennetut makuuhuoneen kaapistot) niin kokonaisuus ei tosiaankaan ollut mitään sisustuslehtitavaraa...
Mutta siitä huolimatta minun oli vaikea uskoa, ettei kukaan ollut nähnyt sen haisun yli! Asunnon pohja on erinomainen ja ylimmän kerroksen kulmahuoneistosta avautuu esteetön näkymä kattojen yli Vanhankaupunginlahdelle, Vallilaan ja aina Pasilaan asti.

Remonttibudjetti oli hyvin maltillinen, noin 13 000 euroa ja remontin kohteena kaikki muu paitsi kylpyhuone. Se sai jäädä sellaisekseen, sillä jo tuolloin oli tiedossa, että putkiremontti tulee ennemmin kuin myöhemmin.
Nythän se putkiremontti on päällä, tätä kirjoittaessa kellarissa on aloitettu asbestipurut ja ensimmäiset asunnot valmistautuvat linjastonsa saneeraukseen. Meidän kohdalle remontti ennättää kuluvan vuoden elokuussa ja loppuvuosi ollaankin evakossa mökillä ja kaverilta vuokratussa asunnossa. Mutta tästä tulevasta isosta remontista lisää sitten ajallansa. Vielä on aikaa näperrellä pikkujuttujen kanssa ja kertailla vanhoja remonttisankaritarinoita.

Olohuoneesta riivittiin noin sata kerrosta tapettia ja maalattiin "betonipinnat" harmaiksi (kananpaskaseiniksihän tämän aikakauden talojen seiniä ihan yleisesti kutsutaan).

Keittiö atomeiksi. Siipan isä tuli avuksi ja päivässä saatiin raivattua koko haiseva roska sorttiasemalle. Harmillista oli se, että kaapistot olivat kaiketi alkuperäiset viiskytlukulaiset, mutta joskus 90-luvun alussa niihin oli mm. uusittu kammottavat halpisovet. Muutoinkin keittiö oli siinä kunnossa, että sitä oli täysin turha yrittää enää pelastaa... Eli kaikki vaan poispoispois...

Maineikkaat paljeovet. Kuva jättää armollisesti huomioimatta lian ja pahan hajun. Erityisesti nuo tekonahkaiset ovet olivat vuosien saatossa imeneet muhevat tuoksupommit poimuihinsa.

13 000 euroa riitti tarpeellisten työkalujen ja tilpehöörien ostoon (esim. iskuporakone, tasohiomakone, lajitelma erilaisia pensseleitä, maaliteloja, ruuvareita, ämpäreitä, nauloja, ruuveja, saneerauslaastia, liisteriä, jnejne... loputon määrä erilaista pikkusälää), seinäpintojen uusimiseen joko maalilla tai tapeteilla, parketin ja uusien listojen asennuttamiseen koko huoneistoon, uuteen keittiöön ja keittiön asennuttamiseen. Viimeisillä euroilla ostettiin vielä uusi sänky ja kotitalousvähennysten kopsahdettua tilille keittiön ja parkettien asennuttamisesta (puoltatoista vuotta myöhemmin) Vepsäläiseltä kotimainen sohva.

Jotkut asiat olivat selviä alusta asti. Työkalut ostetaan itselle, silloin ne ovat olemassa myös tulevia remontteja varten. Työkaluista pidetään hyvää huolta, jolloin niiden käyttöikä on parhaimmillaan huima. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi kaikki mahdolliset maalit olivat meillä vesiohenteisia ja pensselit, telat, maalikipot jne. pestiin huolellisesti aina ja jokaisen käyttökerran jälkeen.
Suosin vesiohenteisia maaleja, sillä silloin ei tarvitse läträtä tärpätin kanssa, maalien ohentaminen on helppoa ja työvälineiden pesu on huomattavan paljon helpompaa kuin liuotinpohjaisissa maaleissa uitettujen välineiden.
(Mökiltä löytyi edellisten omistajien jäljiltä kellarista kippo, jossa oli ikuiseen tärpättiliotukseen unohtuneita pensseleitä. Minusta tuo on vain niin kovin tyypillistä, niitä tärpättikippoja ja suteja on vaan niiiiin rasittavaa puhdistaa, että tuppaavat jäämään odottamaan parempia aikoja.)

Jotkut asiat kirkastuivat vasta tehdessä, kuten case pohjamaali. En voi korostaa riittävästi tätä, ostakaa paljon, tolkuttomasti, poskettomia määriä pohjamaalia. Varmasti ei olisi esim. olohuoneen seinät imaisseet kallista sävytettyä maalia niin paljon jos seiniin olisi ensi sudittu tuhdisti edullista pohjamaalia. Virhe korjattiin makuuhuoneen kohdalla ja jotain seinien ja katon imusta kertoi se, että pohjamaalia meni melkein 10 litraa!

Kirjahyllyn aarteita osa 2

Marsipaania... Paljon... Hmmm. En ole varaukseton marsipaanin ystävä, mutta eittämättä sillä saa aikaiseksi upean näköisiä kakkuja. Pääsiäinen lähestyy ja ensimmäinen äitienpäiväni myös, josko jompaan kumpaan juhlaan väkertelisi kakkusen...

Keittokirjat! Aah ja ooh! Ja erityisesti leivontakirjat! Tupla aah ja ooh. Nyt kun yritän vimmaisesti päästä eroon raskauskiloista, näyttävät Ulla Svenskin paakkelssit erityisen ja jumalaisen hyviltä ja varmaan siksi tuo kirja meille päätyikin... Jos edes sitten unelmoi herkuista...
Kakkukirja on kovin kaunis ja ensimmäisten selailujen perusteella siellä on myös kokeilemisen arvoisia reseptejä. Mutta tottavieköön täytyy kriittisesti tuumailla tuon marsipaanin kanssa... Moni kakku päältä kaunis, niinpä.
Olen myös huomannut, että vaikka keittiöstä löytyy keittokirjoja yli 60, on niiden käyttö määräänsä nähden hävettävän vähäistä... Mutta hamsteri, mikä hamsteri, käpäliä on vaikea uusista kirjoista erossa pitää...
Alimmassa kuvassa on kuitenkin pari viimeaikoina ahkerassa selailussa ja käytössä ollutta kirjasta tai lehteä. Muffinssikirja on tarttunut matkaan jostain alelaarista vuosia sitten, mutta sen ohjeet ovat kyllä kaikkea muuta kuin alelaaria. Erinomaisen simppeleitä ja hyviä ohjeita. Vai olisiko trendikkäämpää sanoa kuppikakkuja? Vai onko niillä joku ero? Saatan olla vähän yksinkertainen, mutta ihan justiinsa en sitä eroa tiedosta...
Glorian ruoka ja viini -lehden joulunumero 2010 puolestaan oli aivan nautinnollisen hyvä numero. Erityisesti sydämeni sulatti tuo kuvan taatelikakku. Korvasin ohjeessa mainitut omenapalat siirtolapuutarhan omenoista tehdyllä soseella ja lopputulos oli mehevä ja superherkullinen kaakku joka myös säilyy hyvin. Ajattelin, että tuota ohjetta voisi hyvin soveltaa hieman keveämmäksi ja tehdä sitä vierasvaraksi pakastimeen. Kyllä se niin hyvä kakku oli, että ansaitsee oman kevätversionsa!

Parfyymit paraatipaikalla

Soma hajuvesipulloasetelma osui silmiini jostain sisustuslehdestä vuosia, vuosia sitten ja poimin idean myös omaan kotiimme. Olen aina pitänyt hajuveteni poissa kylpyhuoneesta. Olen antanut itseni joskus ymmärtää, että kylppärin lämmönvaihtelut eivät tee hyvää tuoksuille.
Meillä hajuvesipullot ovat eteisessä vanhalla, jotenkin liikuttavalla, fammulta perityllä vadilla. Paikka on mitä käytännöllisin ja asetelma ihanine pulloineen ikikaunis.
Samalla vadilla säilytän myös rakasta vihkisormustani jota en halua hukuttaa vauvan kakkaan. Sitä paitsi nuo sormuksen dimangit painavat niin paljon, että pitää lepuuttaa kättä aina kotona ollessa... heheh ;)

Eteisessä oleva Ikean PS-kaappi on jo suorastaan klassikko ja toimii hyvin myös meillä. Kaapin ja seinälle nostetun peilin välissä on pieni tauluhylly. Idealistisesti ajattelin aikoinaan, että siinä voisi olla vaihtuva näyttely, mutta pöhpöh, samat kuvat  ja Afrikasta kiikutetut puuhahmot siinä ovat keikkuneet vuodesta toiseen...

Ponnekasta remonttisuunnittelua

Lista hetsilleen ja ihan justiinsa tehtävistä mökin kunnostustöistä on perinpohjainen. Aurinkoinen maaliskuun päivä linnunlauluineen sai sen aikaiseksi. Siippa on taatusti riemuissaan tästä tarmokkaasta listasta! Mutta mökki nyt vaan on tuollainen, että se vaatii osakseen joka kesä pientä fiksausta! ;)
Mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tänä keväänä listan tekemistä avittaa kevätauringon lisäksi myös jatkuva piikkauksen ääni, joka kaikuu ympäri taloyhtiötä... Putkiremontti on virallisesti alkanut ja meidän kohdalla tämä tarkoittaa pakenemista mökille mahdollisimman paljon.

Mökki ja piha kesällä 2009. Tämä oli se päivä jolloin näimme mökkimme ja sen puutarhan ensimmäistä kertaa. Se oli niin hykerryttävää ja puhdasta rakkautta ensi silmäyksellä, että ei meidän tarvinnut edes keskustella asiasta. Riitti, että katsoimme toisiimme siipan kanssa ja totesimme myyjälle, että "kyllä me tästä tarjous tehdään". Niin siinä sitten kävi, että kolmisen viikkoa puolihuolimattomasta tokaisusta "olis kyllä kiva saada siirtolapuutarhamökki..." olimme sellaisen omistajia.

Mökki piti heti saada omaksi myös sisältä, joten ensitöiksemme tapiseerasimme tuvan, maalasin huonekaluja ja kannoimme sisään oman sohvan. Kuva syyskuulta 2009, emäntä itse mittailemassa seuraavaa vuotaa.

Mökillä täytyy saada valmiiksi "ennen sesonkia" mm. meidän nukkumanurkkauksemme, jonka rakentamistyöt aloitettiin viime kesänä heti häiden jälkeen (häälahjaksi pyysimme vieraitamme kartuttamaan "huussirahastoa").
Nurkkauksen valmistuminen edellyttää erinäisiä nikkarointitoimenpiteitä ja suopeaa lapsenvahtia, jotta voimme molemmat urakoida tehokkaasti työmaalla ainakin yhden viikonlopun verran...

Uusi osa on jo saanut gyprocien päälle samaa tapettia kuin tupa, mutta kuten huomaatte; oviaukon karmit puuttuvat, listat puuttuvat, vuoteet puuttuvat, lattia on puupinnassa...

Täysverinen muutto pois kotoa tapahtuu heinä-elokuun vaihteessa kun putkisaneeraus etenee meidän linjastoon ja näin ollen meidän kotiimme asti. Olemme päättäneet asua elokuun mökillä ennen kuin siirrymme loppuajaksi evakkoon ystävän asuntoon. Tästä syystä mökillä täytyy tänä vuonna tosiaan tehdä vähän enemmän ja pakonomaisemmin kunnostustöitä. Minua se ei haittaa, päinvastoin, olen intoa täynnä!

Mutta siis, työmaapäivät täytyy suunnitella tehokkaiksi. Sintti täytyy saada hoitoon noiksi päiviksi, eikä meillä ole siis tunteja tuhlattavaksi.

Tähän päätyyn lisäsiipi rakennettiin. Tämä huurteinen kuva on otettu viime talvena.

Etukäteisvalmistelut:
ostoslista ja rautakauppareissu.
(Jes! Rautakaupat ovat ihan parhaita paikkoja, voisin koluta niitä tuntitolkulla ja vertailla eri työkaluja. Suorastaan himoitsen erilaisia työkaluja ja jos meillä olisi autotalli, tekisin siitä taatusti itselleni verstaan. Ja aaah, ruuvimeisselit ja poranterät suuruusjärjestyksessä omissa koukuissaan seinällä... No niin.)

Päivä 1:

• Nukkumanurkkauksen kattopaneleiden ja vessan maalaus (tällä hetkellä molemmissa on vasta ja vain huokoinen mattavalkoinen pohjamaali)
• Kuistin seinien hiominen. (Maalasimme kuistin valkoiseksi jo ensimmäisenä syksynä, mutta harmillisesti valkoinen maali reagoi vanhaan mintunvihreään maaliin ja keväällä osa seinistä hilseili ikävästi. Viime kesänä teimme niin monta muuta akuutimpaa asiaa mökille, että kuistin seinät saivat jäädä repsottamaan. Nyt vihdosta viimein täytyy tehdä koko homma pohjamutia myöten uusiksi. Joka tapauksessahan täytyy sitä kunnollista valkoista pintamaalia ostaa tuota uutta osaa varten. Hiomakone siis laulamaan...)
• Nukkumanurkkauksen katto-, ovi- ja jalkalistojen sahaus odottamaan viimeistelyvaihetta.

Päivä 2:

• Nukkumanurkkauksen ja vessan lattioiden hiominen, pesu ja lakkaus. Kuulemma venelakka on sopivan tuhtia ja kestävää tavaraa tähän puuhaan ja sitä saakin ensimmäisellä kierroksella lotrata ihan reilulla kädellä.
• Kuistin verhosysteemien parannus, nyt verhokiskojen edessä on isohkot laudat, jotka ansioituneesti kyllä peittävät rumat kiskot, mutta ovat samaan aikaan niin tukevasti kiinni naulatut, että verhojen kiinnittäminen on yhtä tuskaa. Nämä laudat siis alas ja takaisin kiinni uudella näppärällä avattavalla kiinnitystekniikalla.
• Kuistin maalaus.
• Kuistin ikkunalautojen maalaus. Keltaiset kaakelit ikkunalaudalla saavat päällensä otepohja (linkin takana Sadolinin versio jota olen käyttänyt, mutta myös mm. Tikkurilalla on omansa) maalikerroksen sekä kosteuden kestävää pintamaalia. Pitäisi kestää, kun kerta kotona kylpyhuoneessakin kestää. (Ainoat fiksaukset mitä teimme muuton yhteydessä kylpyhuoneeseen oli muutaman kuvioidun kaakelin peittäminen juurikin noilla maaleilla sekä keltaisen katon maalaus valkoiseksi.)

Nämä jos saadaan yhden viikonlopun aikana tehtyä, olemme aika hyvässä jamassa. Lisäkerrokset lakkaa jompikumpi meistä käy laittamassa arki-iltana ja jättää rauhassa kuivumaan. Tehtäväksi jää vielä sängyn rakentaminen ja listojen naulaaminen. Toivottavasti niille saataisiin vielä irroitettua yksi lapsi hoidossa-päivä...

Isäntä raivaamassa lumimassoja pois mökin ympäriltä viime talvena. Tiedä sitten johtuiko tuosta raivaustyöstä vai mistä, mutta lumet sulivat siististi pois, eikä vesivaurioita päässyt tulemaan. Tänä talvena meitä odottaa sama työ... jos tuossa kohtapuoliin aktivoituisi...