maanantai 10. joulukuuta 2012

Ovi, upea ovi.

Tulipa tuhruinen kuva, pahoitteluni. Tämä on Kukoistava kotipuutarha- kirjasta bongattu. Sivunumerosta en taida paha kyllä saada selvää tästä suhrusta ja kirja on tietenkin mökillä...
Kas tuossahan se on. Tuollaisen oven haluan mökille kun kunnostamme kuistin (kun ja sitten kun...) ja vaihdamme ulko-oven. Ensin ajattelin, että haluaisin mustaksi petsatun oven, mutta taidan alkaa kallistua tuohon kolmiväriseen kaunottareen. Voiko olla kauniinpaa? Aaah, vastahan tässä on talvisesonki startannut, kun minulla alkaa jo ensi kevään suunnittelu... Olen myös alkanut suunnitella uusia istutusryhmiä yläpihalle ja alapihan kunnostusta (ikuisuusprojekti, joka ottaa tulevana keväänä taas askeleen eteenpäin kun kaksi vuotta peiteltynä ollut kasvimaa pääsee vihdoin tositoimiin ja rikkakasvien tukahduttamispressu siirretään seuraavaan kohtaan...) NOH. Nyt riittää. Kaiken tämän mökkitohinoinnin sijaan voisin yrittää saada kukistettua tuon kotia koskevan TO DO-listan ennen joulua niin kuin olen uhitellut itselleni.
Listani on kamala:
  • Hyllyjen asennus eteisen "ikuisesti vaiheessa"-kaappiin
  • Vaatekaappien siivous ja uudet kahvat oviin (yksi kolmasosa valmis, sintin kaappi on raivattu, hyvä minä, enää karmeimmat, eli minun ja siipan kaapit jäljellä)
  • eteisen maalaus ja tapetointi (maalaus on melko hyvässä vaiheessa, siitä on tehty puolet, myös tapetointi näyttää lupaavalta, olen jo ostanut uudet tapetit, jotka ovat nyt tällä kertaa suoraan seinään liisteröitävää sorttia. Tapetointipöydän ja liisteri-imeytysten kanssa hyrrääminen ei nyt oikein iske...)
  • Ja hirvein urakka jonka olen itselleni sälyttänyt kerta-kaikkiaan-nyt-se-on-vaan-tehtävä-hitto työnä: ikkunoiden pesu. Suhtaudun tähän kaikkein skeptisimmin. Olen varma, että saan eteisen tapetoitua ja maalattua loppuun varmemmin kuin ikkunat pestyä...
  • Kiireetön joulu (HAHHHAHAHAHAHHAHAHA)

6 kommenttia:

  1. Kohtahan on taas kevät ja jälleen vuorossa ikkunoiden pesua, siirrä siis suosiolla ainakin se urakka odottamaan valoisempia aikoja.
    Kivoja nämä teen-sitten-kun-on-aikaa -projektit, jotka ovat koko ajan jossain takaraivossa. Ostin syyskuussa 9 litran pänikän maalia sisäseiniä varten. Ensin se odotti käyttöönottoa autotallissa, pakkasten tultua pänikkä siirtyi varastoon ja nyt se on jo kellarissa. Maalataan, maalataan - kunhan keritään. Eikös ole innostavaa, kun on koko ajan ideoita toteutettavana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin kovin tutulta :D Meillä on sängynalus täynnä erilaisia työvälineitä, maalipurkkeja ja tilpehööriä jos jonkinlaista odottamassa sitä hetkeä kun saan asioita oikein konkreettisella tasolla edistettyäkin...

      Apropoo, mistäs sitä hankkisi siemeniä tammikuussa, jolloin pitää jo aloittaa varsutautuminen kevätkylvöihin, hehe, onko sulla jotain hyvää nettikauppaa tiedossa?

      Poista
  2. Hei! Olen jo useamman kerran hmetellyt kun uusien julkaisujen listassa on löytynyt mielenkiintoisia kirjoituksia ja kun menen blogiin niin ei nitä sitten sieltä löydykään. Syy on se että sinun blogisi julkaisut näkyvät virrassa Pientä kivaa -blogin julkaisuina. Sinun blogisi ei ole tähän päivään mennessä kuulunut seuraamieni blogien listaan, mutta eipä haittaa mitään. Nyt kuuluu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Taasko se ongelma on alkanut! Tuo ihmeellinen ongelma ilmestyi noin vuosi sen jälkeen kun olin vaihtanut blogin nimen pullakahveiksi ja riivasi aika sinnikkäästi monta kuukautta meitä, siis sekä minua että pientä kivaa-blogin pitäjiä. Luulin ongelman jo poistuneen, mutta nyt se siis taas kummittelee :(
      Emme tähän päivään mennessä ole keksineet pientä kivaa-blogistien kanssa muuta keinoa päästä ongelmasta kuin ensin deletoida heidät omalta blogilistalta ja sen jälkeen liittää uudelleen.

      Mutta tosi kiva, että jutut kiinnostavat ja tulit lukijaksi! Minusta on kurjaa, että tahattomasti "ryöstän" pientä kivaa-blogin virtaa. Täytyy siis jatkaa tuota ongelman ratkomista, mutta miten? Minusta tuntuu, että meillä alkaa olla keinot aika käytetty :/

      Poista
  3. Näemmä mullakin näkyy, että tämä olisi julkaistu Pientä kivaa-blogissa. Mistähän moinen johtuu? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura, kokeile tuota "buuttausta" jos auttaisi? Tosiaan jotain epämääräistä häikkää joka juontaa aikaan jolloin pientä kivaa-blogi oli viralliselta osoitteeltaan aurinkoista (tai jotain sen suuntaista) eikä pientä kivaa ollut sillä hetkellä kellään käytössä ja otin sen käyttööni. No sitten tytöt laittoivat viestiä, että he käyttävät sitä nimeä omasta blogistansa ja pyysivät, että vaihtaisin oman blogini nimen, jotta he saisivat pientä kivaa-osoitteen käyttöönsä ihan virallisestikin. No näin tehtiin ja noin vuosi tuon vaihdoksen jälkeen alkoi tosiaan minun juttuni kummitella heidän syötteessään. Linkitysongelmaa ei tähän päivään mennessä ole saatu ratkottua, vaikka olemme yrittäneet jo ties mitä. Hetken se oli jo poissa ja nyt siis taas riesanamme. Harmillista ja outoa.

      Poista