sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Pullakori

Sain männä maanantaina jonkun superäitikohtauksen tarha- ja työpäivän jälkeen ja villitsin ensin sintin riehumaan ja tanssimaan, sitten tein meille taatelicouscousia ja korianterilla, chilillä ja kardemummalla maustettua kalkkunaa sekä jukurttikastiketta. Herkkuja mussutellessamme päätin vielä leipoa pullia valmiiksi pakastimeen odottamaan tätä sunnuntaita ja kaverien nappulan kaksivuotisjuhlia. Olipa hyvä, että intouduin, olipa helppo lähtö nyyttärihenkisiin juhliin kun oli leipomukset valmiina eikä tarvinnut kuin kivasti ne pakata.

Espoon mummu osti joululahjaksi uuden duffelin kun edellinen alkoi olla sintille auttamatta liian pieni. Vaasan mummi puolestaan kutoi joululahjaksi aivan ihanan pipon, kaulahuivin, tumput ja villasukat. Kyllä nyt kelpaa tepsutella kaupungilla.

Joululahjaksi saadun herkkukorin koriosa pääsi kätevästi uusiokäyttöön pullakorina. Kaverit voivat sillä viedä itse sitten taas seuraavaan paikkaan nyyttäriherkkuja. Passelin kokoinen kori.
Sintti oli onnellinen nuori mies kun vastuullinen pullakorin kantaminen annettiin hänen vastuulleen. No ainakin eteisessä olon ajan...

Taas on takana touhukas viikonloppu, eilen lähdettiin aamupäivällä sintin kummeille ja tultiin tänään takaisin siten, että ehdittiin synttäreille. Kotiuduttiin juuri ja kyllä oli kivaa. Pikkuihmiset leikkivät mahtavan kiltisti ja kaikki nassuttivat kuvut täyteen herkkuja. Ja sintin kummien luona oli niin kivaa. Elämä on kivaa! Noh, mennyt työviikko ei ehkä ollut ihan niin auvoisa, joten ehkä senkin takia viikonloppu tuntui niin mukavalta ja ah, miten rentouttavalta!

No niin, nyt mennään!

1 kommentti:

  1. Ihana murunen!! Täytyy kyllä piahkoin päästä kattomaan.. ainakin nyt ennen kevättä!!

    VastaaPoista