keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kauppakassialma

Kampissa on söpö pikkuliike nimeltään Lande. Kävin siellä tänään bussia odotellessa. Kuulun juuri siihen porukkaan jonka ei missään tapauksessa pitäisi mennä tällaisiin somiin pikkuputiikkeihin. Landesta löytyi välttämättömyyksiä eli avaimenperä ja kassi. Pieni, taiteltava kassi. Jostain syystä olen hyvin viehtynyt pieniin taiteltaviin kauppakasseihin (vähän samaan tapaan kuin olen ihastunut 50-lukulaisiin liinavaatekaappeihin). Ne kauppakassit vain ovat niin käteviä (kuten myös liinavaatekaapit). Paras pussukka on ehdottomasti äitini pikkujoululahjaksi antama nyssäkkä. Unicefin kassissa on tarpeeksi pitkät kantokahvat, että sen saa heitettyä olalle ja kokoa on reilusti. Huono puoli siinä on se, että se ei ole mikään esteetikon unelma.
Lontoosta löysin mahtavan kukallisen kassin ja nyt löysin tämän zetor-kassin Landesta.

Zetor!
 Mikä tahansa puuvillanyssäkkä ei siis kelpaa, vaan kauppakassin täytyy mahtua kokoon sullottuna nyrkkini sisään. Onhan noita toki myynnissä, mutta yllättävän vähän mitään kivoja on silmiin osunut. Lontoon nyssäkän merkki on envirosax, joita tottahan toki saa ostettua myös ihan täältä peräpohjolastakin. Voin suositella, itse ostin Bloom sarjan ruskean kassin. Ajattelin vähän hamsteroida näitä pieniksi joululahjoiksikin, ovat niin kätsyjä ja kauniita (anteeksi juonipaljastus).

Jotenkin vaan niin kiva avaimenperä.
Tämän siippa varmaan kelpuuttaa omaan laukkuunsa kauppakassiksi. Kukkakassia en ole edes viitsinyt tyrkyttää, onhan se aika söpö, vähän liian söpö siipan olkapäälle...

Sintillä on alkanut toinen tarhaviikko suht jouhevasti. Maanantai oli yhtä riemukulkuetta, eilen vähän jätkä oli kiristellyt kahta alahammastaan, mutta tänään oli taas jo reippaampana. Pikkumies tarvitsee aikaa sopeutua, näin se vaan on. Tänään olisi ollut Habitaren yhteydessä toimivien nykytaidemessujen, ArtHelsingin kutsuvierasilta. Olisi hinguttanut kyllä mennä kun kaveri liputkin meille postitti, mutta ei hitsi, nyt ei henno. Sintti vetelee hirsiä turvakaukalossaan eteisessä ja kun se tuosta herää, pitääkin antaa ruokaa ja vähän helliä pikkuista. Habitaressa varmasti käydään tässä jonain päivänä, joten pääsen silloin katsastamaan tuon taideosankin.

3 kommenttia:

  1. Laukkuun menevä pussukka on tosi hyvä lahjaidea. Ja vielä, jos ulkoasu on kaunis. Itselläni on pari tusinatuotetta, mutta olen tykästynyt niiden keveyteen ja käytännöllisyyteen. Vältän muovikasseja viimeiseen saakka, mutta silti niitä tuppaa kertymään liiaksi. Yllättävän vähän ihmiset edelleenkään kantavat mukanaan omaa kassia. Muovikasseja riivitään kassalla jopa enemmän kuin olisi edes tarpeen. Jokaiselle tuotteelle oma kassi.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä mekin aika paljon vielä ostetaan muovisia kauppakasseja, harmillista kyllä, mutta pikkuhiljaa kun saan hankittua lisää näitä tällaisia kasseja, niin eiköhän se siitä vähene.
    Mua rasittaa kun S-marketissa ne kassat on käsketty kysymään joka pakastehernepussin kohdalla, että "laitetaanko pieneen kassiin?" Musta se on täysin järjetöntä muovipussien tuhlausta ja voisivat lopettaa tuon kaltaisen "asiakaspalvelun" ihan ekologisuuden nimissä...

    VastaaPoista
  3. Mistähän niitä unicefin olalle meneviä kauppakasseja sais?? Omat menossa jo rikki. Ehottomasti parhaita!!!

    VastaaPoista