Hilloviikko!

Aika monimerkityksellistä on, mutta näin on! Sitten viime blogipäivityksen on tapahtunut hyvin vähän kivajee-rintamalla. Olen istunut töissä, tullut kotiin, leikkinyt sintin kanssa hetken, laittanut sintin nukkumaan, herännyt kuudelta, ollut töissä ennen seitsemää, lähtenyt kuudelta illalla silmät risitissä kotiin... jnejne. aina tähän päivään asti. Puuuuh, nyt on pahin kiire takana. Tämä elokuun loppu on oikeaa tutkijoiden onnen aikaa, kaikkien rahoituslähteiden hakuajat nimittäin umpeutuvat nyt juuri näinä päivinä. Hieman on puuhailtavaa riittänyt, noin latteasti ilmaistuna. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että noilla hiellä ja tuskalla väännetyillä suunnitelmilla irtoaisi sitä hilloa...

Olen aivan järkyttävän väsynyt, mutta alettiin silti hilloamaan tänä iltana luumuja. Kannettiin eilen kotiin mökiltä 18 kiloa luumua. Meillä on vain yksi puu ja saalis oli tuollainen! Keittiössä leijuu hyvä tuoksu, mutta vähän kitkerän sorttista tuosta hillosta uhkaa tulla. Siellä on tänä vuonna kaikki kivet keittämisvaiheessa mukana. Viime vuonna nyhjättiin lähes kaikki kivet pois, mutta koska duuni oli niin älyttömän työläs niin päätettiin vähän oikaista tänä vuonna... No kitkerää on, mutta lorotetaan vähän sokeria sekaan, niin hyvä siitä tulee.

Tämä suurpiirteisyyteni alkaa olla ihan omaa luokkaansa näin väsyneenä. Äsken otin kuvia ja tuumasin siipalle, että "hitto kuinka rumia kuvia tulee, varmaan asetukset ihan pielessä" johon siippa: "no mitkä asetukset sulla on?" minä: "en tiedä, kun en jaksanut katsoa, varmaan jotkut huonot" siippa: "no varmasti jos tulee huonoja kuvia". Sen jälkeen ojensin veltolla ranneliikkeellä kameran siipalle, joka alkoi pontevasti analysoida sen hetkisiä asetuksia. Minä en ymmärtänyt, käsi sydämellä voin tunnustaa, hölkäsen pöläystä niistä selityksistä. Aivot ovat selvästi ylikuumentuneet kaikesta viime viikkojen ajattelutyöstä.

Kävin äsken katsomassa luumuhillon tekeytymistä keittiössä. Se on mehua. Ei se hilloa ole. No mutta mehu on ihan jees...