sunnuntai 7. elokuuta 2011

Elojuhla

Eilen pidimme villa Raimossa elojuhlat. Koko päivän oli satanut ja vähän jännitimme kuinka muurikkalettupohjaisen aterian oikein käy. Mutta hyvinhän siinä kävi! Vähän ennen kuutta sade loppui ja katoimme aterian ulos niin kuin oltiin suunniteltu. Läjä vilttejä vieraille ja sisäistä lämmikettä ruuan ja viinin muodossa, niin kyllähän siinä ihan hyvin tarkeni. Kun 11 aikuista ja yksi (kaikkein eniten tilaa vievä) vauva olivat ahtautuneet pöydän ääreen söimme lettuja savulohi-tuorejuustotäytteellä, kanalla, salaatilla. Ahdoimme napaamme erilaisia juustoja, keksejä, marjapiirakkaa, jäätelöä, rahkaa ja mansikoita, espressoa, valkoviiniä, Limoncelloa, patonkia... Puuh. Ei ihme, ettei mikään mahdoton vilu päässyt yllättämään.

Sintti valmiina juhlimaan.
Udumbaran keraaminen viinitönkkäteline on pistämätön. Ruukun pohjalle laitetaan vettä joka sitten haihtuessaan viilentää ruukkua ja pitää valkoviinipussin parahultaisen viileänä. Ruukun takana on yksi mökin aarteista. Edellisten omistajien jättämä kasarimankka on ollut tähän mennessä vain radiona, mutta sitten siippa muisti, että myynnissä on c-kasettiadaptereita. Sen avulla vanhaan mankkaan saatiin kiinnitettyä puhelin ja sitä myöten puolestaan saatiin Spotify raikaamaan kesäyöhön. Kerrassaan nerokasta! Aito kasettirohinakin tulee kaupanpäällisinä musiikkiin! Nostalgiaa!

Päädyimme ostamaan Ikeasta heidän ihan keittiönpöydän tuoleiksi tarkoittamiaan muovituoleja terassipöydän kaveriksi. Olimme varanneet Maskusta polyrottinkisia taittotuoleja, mutta ei ne oikein meitä kumpaakaan miellyttänyt loppuviimein niin paljoa, että oltaisiin haluttu ne lunastaa. Niinpä päädyimme noihin halpoihin, mutta oikein toimiviksi havaittuihin tuoleihin. Vielä kun saadaan rakennettua patio pöytäryhmän alle niin ei uppoa tuolinjalat savimaahan...
Ulkokalusteryhmä on nyt sitten kokoelma Ikean alennustuotteita tai muuten vain hyvin halpoja tuotteita. Iso ja mielestäni oikein hyvännäköinen pöytä oli tarjouksessa 59 euroa (ovh 159, joten oikein mojova alennus). Tuolit oli 9,95 kpl, eli vajaat 60 euroa yhteensä. Uusi pöytäliina maksoi vajaan 10 euroa. Päivänvarjojalka oli Ikeassa niin ikään tarjouksessa ja jykevä valurautajalka maksoi 19 € (ovh 59€)
Itse päivänvarjon siippa haki Etolasta ja se maksoi 40 €.
Pöytäryhmä sijaitsee mökin vieressä siten, että sen ympärillä on runsaasti puita ja muita istutuksia. Pöytäryhmä on lähes lehtimajassa ja varsinkin nyt kun siihen saatiin tuo päivänvarjo on tila jotenkin hyvin intiimi.

Kiinalaiset lyhdyt toimivat aurinkokennolla joka on hissattu päivänvarjon päälle. Valaistusteho on tokikin aivan mitätön ja vielä kun niissä on hämäräkytkin (jota ei saa poiskaan) tarkoittaa se käytännössä sitä, että lyhdyt syttyvät silloin kun kukaan ei ole niitä näkemässä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti