Kirjahyllyn aarteita osa 1

Kirjahyllyn aarteissa ajattelin vähän avata viimeaikojen lukemistoa. Vanhana kirjatoukkana olen ollut hieman harmissani siitä, että lukeminen on sintin syntymän jälkeen ollut jotenkin vaivalloisempaa kuin ennen. Mistä lie hormoneista johtuvaa, mutta en oikein tuppaa muistamaan mitä olen lukenut ja se on koooovin ikävää naiselle, jonka yksi rentoutumismuoto on tuijottaa kirjahyllyä rivi riviltä ja muistella eri teoksien juonia ja lukutunnelmia. Kuulostaa vähintäänkin hullulta, mutta toimii stressiin!

Schlink-viikolla ostettu tulppaanikimppu kesti ilahduttavasti koko viikon! Terälehdet alkoivat kopsahdella pöydälle muutama tunti ennen perjantain ruokakauppareissua. Mikä ajoitus!

Viime viikolla luin Bernhard Schlinkin Viikonlopun. WSOY:n naftaliinista kaivettu Aikamme kertojia-sarja ei ole vielä tuottanut pettymyksiä. Sarjassa on nyt julkaistu muutama teos jotka yhtä lukuunottamatta löytyvät kirjahyllystäni. Olen heikkona kustantamoiden tällaisiin sarjoihin. Mikään ei olisi niin upeata kuin omistaa Tammen koko Keltainen kirjasto. Tosin olen ymmärtänyt, että ei Tammen konttorissakaan sarja ole täydellisenä, mikä sääli! Olin vähintäänkin onnessani, kun tämä Aikamme kertojia -sarja aloitti ja onkin ainakin minusta aloittanut vahvasti ja olen kaikista siinä esitellyistä teoksista kovasti pitänyt.
(Ehkä minun pitää antaa Makinen Tuntemattoman miehen elämälle mahdollisuus, se puuttuu Aikamme kertojia -kokoelmastani. En ole sitä hankkinut, kun Makine ei ole oikein kolahtanut vaikka sinnikkäästi olen häntä kyllä lukenut. Hmm, hmmm.)

Bernhard Schlink tunnetaan varmaan parhaiten teoksestaan Lukija, mutta kyllä tämä Viikonloppukin on mitä mainioin pieni tarina. Schlink kuvaa taitavasti kaveriporukkaa joka kokoontuu yhteen vuosikymmenien jälkeen. Yhdistäviä tekijöitä ei lopulta kovinkaan paljon ole, mikä myös selittää sen, ettei porukka ole liiemmin nuoruuden jälkeen pitänyt yhteyttä. Huomasin hymähtäväni tätä kirjoittaessa. Niinpä. Harvoinpa sitä sattuman oikusta yhteen niputetulla ihmisryhmällä on kovinkaan paljon yhteistä. Aika sattumanvaraista touhuahan tämä koko elämä on ja tuon sattumanvaraisuuden Schlink hienosti tuo esille.

Schlinkin teokset ovat minusta aina hyviä. Niin myös tämä. Parhaimmillaan nautittuna kun pakkanen paukkuu ulkona, mutta itsellä on villasukat jalassa ja kuppi kahvia kädessä. Niin ja vauva päiväunilla...

Nyt luettava on Paul Austerin Näkymätön. Rajaniemen ylistetty romsku odottaa sitä, että rohkaistun. Scifiä varsin vähän lukeneelle Rajaniemi voi olla aika raskasta kamaa, varoitti asiaan paremmin vihkiytynyt siippa...