sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Risusavotta

Olemme touhunneet mökillä jo todella paljon, lumien aikaan teimme valtavan savotan ja leikkasimme omenapuut sekä pienensimme ronskilla kädellä isoa salavaa. Risua ja oksaa onkin sitten kuukauden verran tässä selätelty. Sitä on nimittäin IHAN JÄRJETTÖMÄSTI. Siippa on pilkkonut meille polttopuuta piskuisella pistosahalla (loppumetreille saatiin onneksi naapurin moottorisaha lainaan...) ja minä survonut oksaa oksan perään piskuiseen hakettimeemme. Työ on todella tyydytysta tuottavaa, vaikka välineet ovatkin vähän pienemmille massoille suunnatut, heh. Meillä on nyt aikalailla kymmenkunta Ikeasäkillistä haketta odottamassa pääsyä kukkapenkkeihin ja se on jo silkkaa rahan säästöä! Katselin tuossa nimittäin juuri äsken, että 50 litran säkillinen haketta maksoi 6 euroa puutarhamyymälässä!

Tadaa! Siipan uroteko, koko komea keko on tämän kevään oksista! Ja ajatelkaas kun tätä polttopuukokoakin on näin paljon, että kuinka paljon sitä pikkuoksaa onkaan haketettu!
Turvallisuusterveisin. Pääasiallinen työkalu harvennuspuuhassa roikkuu tuossa oksassa. Aivan. Käsisaha...

Lisäksi salavan puolittaminen lisäsi merkittävästi valoa puutarhaan, joten nyt pääsemme yhteen ongelmakohtaan istuttamaan ruohoa ja ehkäpä vähän marjapuskaakin lisää (josko valo nyt riittäisi niille...) Ja iso kasvimaa saadaan viimein käyttöön tänä keväänä! Sehän on ollut kaksi vuotta pressuilla peitettynä, mutta nyt! Nyt saadaan istutettua sekin! Kova meno!

Ja ai, että kuinka kädet syyhyää päästä kääntelemään taimimyymälän perennavalikoimia... Helatorstaina meinaan mennä taimikaupoille oikein tosissani. Työrukkaset mukaan ja pojat saa jäädä mökille odottamaan kun minä koluan pieteetillä läpi kaikki mahdolliset eri perennavaihtoehdot. Ah, omaa aikaa ;)

Murto-osa ja silti niin paljon.

2 kommenttia:

  1. En laisinkaan kadehdi puutalkoitanne. Meillä kaadettiin kevättalvesta iso koivu ja siinä on riittänyt hommaa. Hake kyllä katoaa kummasti puutarhaan. Tässä vuosien varrella on tullut huomattua, että kunnon työvälineisiin kannattaa satsata. Tylsempikin työ sujuu huomattavasti joustavammin.

    VastaaPoista
  2. Ajateltiin vielä käydä vanhempienkin pihasta yksi talven myrskyissä kaatunut puu pilkkomassa... Siellä on takapihalla (siellä metsän puolella) pari koivua kaatuneena, saatais kunnon takkapuita, noissa salavan ja omppopuun oksista kun ei kaksisesti tuota lämpöä poltettaessa tule...
    Eli ei ole ainakaan vielä iskenyt ahdistus puutalkoiden kanssa, heh ;)

    VastaaPoista