sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Yhtä juhlaa!

Rakkaan pikkusiskon lakkiaiset. Kunnon helle. Liian vähän aurinkovarjoja ja tummissa puvuissaan hikoilevia miehiä. Ehta kesäjuhlameininki! Sintti kolusi uusissa vaaleissa pellavahousuissaan ja valkoisessa paidassaan patiota ympäri, kaateli parit kukkaruukut ja oli juhlien likaisin vieras. Koira kävi nuolemassa sintin korvat ja naaman moneen otteeseen ja sintin sormenkynnet oli taas ihan mustina. Ehta kesäjuhlameininki!

Vanhempien puutarhassa ei kasva vuohenputkia. Ei kasva ei. Ei ole levinnyt vielä tänne. Parempi varmaan, että me ei koskaan kärrätä mitään kasvillisuutta mökiltä tänne. Se pirullinen vuohenputki kun leviää melkein ajatuksenkin voimalla...

Tein sintin ristiäisiin joulun alla mainiota "Pere e Gorgonzola"-piirakkaa. Piirakka on saanut innoituksensa piskuisen Feriolon kylän supersuositun ravintola Mirafiorin pizzan mukaan (no siis saa sitä muualtakin tietysti, mutta Mirafiorin on paras). Kyseinen lätty on koko perheemme (ei siis vain minun ja siipan, vaan myös vanhempieni, enoni ja sisarusteni) suurta herkkua.
Ei tomaattisoosia, ei kikkailuja, vain mozzarellaa, homejuustoa ja tuoretta päärynää. Taivaallisen hyvää! Ja joka siunaaman kerta kun Ferioloon mennään, pitää ensimmäisenä iltana mennä järven rannalle Mirafiorin terassille syömään ko. pizza.

Nyt pikkusiskon tilaus kuului, että myös lakkiaisiin täytyy saada tätä hyvin helppotekoista ja hyvää piirakkaa.



Nopeaa herkkua: Painele yksi sulanut Sunnuntain ruisperunataikina piirakkavuokaan. Pura mahdollinen juhlastressi piirakkapohjaan tikittämällä siihen haarukalla reikiä. Paista noin 10 minuuttia pohjaa uunissa (jää pohja muuten aika helposti raa'aksi, täytteet kun kypsyy nopeammin kuin pohja). Murentele vajaa paketillinen Aurajuustoa esipaistetun pohjan päälle, lisää 1 tai 2 viipaloitua päärynää ja lorottele päälle kahdesta kermaviilistä, 2 kananmunasta, puolikkaasta pussista mozzarellaraastetta ja noin teelusikallisesta mustapippuria sekoitettu kastike. Koristele piirakka ripottelemalla loput Aurapaketin sisällöstä täytteiden päälle, lisää vähän mozzarellaa ja avot, tyrkkää uuniin. Sitten vaan paistelet kunnes pinta on kauniin värinen. Kaveriksi piirakalle vähän vihersalaattia. Hyvää on!

Tänään jatketaan juhlimista! Ja ensi viikonloppuna jatketaan taas! Meistä on tulossa juhlien koluamisten ammattilaisia. Ja sintti, tuo maanmainio vekara, jaksoi eilenkin juhlia ihan koko päivän. Välillä vähän unta ja sitten taas sosieteeraamaan! On se ihana piltti, ihan mielettömän kiltisti jaksoi koko päivän ja lungisti kiersi taas sylistä syliin.

Isän ja pojan juhlapaidat kuivumassa. Kohta taas silitys ja uudelle juhlapaikalle karautus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti