Eat That Frog!

Olen tässä miettinyt syntyjä syviä viime aikoina ja päätynyt siihen, että otan ylikarseanepärealistisen tavoitteen jota kohti laukkaan loppusyksyn ajan. Tavoite on niin pöyristyttävä, että en kehtaa sitä tähän kirjoittaa, todetaan nyt vain häveliäästi, että siihen liittyy järjettömän paljon kirjoitustyötä, hirvittävästi analysointia, toivoton määrä lukemista, ynnä muuta mieltä ylentävää... hahaha. Hirvittää ja samalla puhkun uutta tarmoa. Kiitos Kirsi Pihan Optiossa suositteleman ajanhallintaoppaan! KYLLÄ. Kauppalehden Optiossa oli Kirsi Piha lueskellut läpi ja arvioinut kymmenkunta ajanhallintaopasta ja minä ostaa pamautin yhden Pihan suosittelemista kirjoista.

Hyvä kirja. Simppeli ja juuri siksi niin paljastavan tehokas. Brian Tracyn Eat That Frog. Ostin omani täältä eli Play.comista. Toimii muuten hyvin tuo Play.com ei postimaksuja ja kun suoraan töihin kaikki kirjat aina tilailen, niin ilmestyvät näppärästi omaan lötteröön ilman, että täytyy juosta Sturenkadun postiin (joka on jotenkin hirveän hankalassa kohdassa ja vain kuuteen asti iltaisin auki...) niitä haeskelemaan.

Ja kyllä Kirsi tietää. Kirja on yksinkertaisuudessaan Nerokas. Sain tehtyä ison päätöksen oikeastaan sen avulla, että lueskelin tuota Tracyn Eat That Frog-kirjaa, jossa kehoitetaan ytimekkäästi lopettamaan kiertely ja kaartelu turhien puuhasteluiden keskellä ja syömään se rumin ja etovin sammakko heti aamutuimaan. Edellyttäen tietysti, että on tehnyt sen verran itsetutkiskelua, että tietää mikä se sammakko oikein on...
Minä olen nyt sitten tehnyt työtä käskettynä eli pohtinut ankarasti (näkyy muuten myös blogihiljaisuutena, tajusin juuri...) ja nöyrästi olen joutunut myöntämään, että häkellyttävän vähän sitä käyttää aikaa siihen, että ihan aidosti pohtisi työasioita jotka täyttävät työpäivän ja sitä miten nuo tehtävät oikeastaan siihen tärkeimpään työtehtävään kontribuoivat. Yleensä nimittäin todella vähän ja tämä on se Tracyn kirjan suurin ravistelu joka kyllä kolahti myös allekirjoittaneelle.
Olen siis päässäni järjestellyt ja tutkaillut viileän analyyttisesti (kröhöm...) työtehtäviäni ja palastellut niitä tärkeysjärjestykseen. Ja olen jopa rustaillut itselleni tavoitelappusta. Se tuntuu tosi nololta, mutta samaan aikaan perhanan hienolta.

Olen tehnyt aika paljon etäpäiviä viime viikkoina. Siinä on monta hyvää puolta. Töiden rytmityskin menee näppärästi  pesukoneellisten mukaan... Pölypallot kaapin alla todistavat, että en todellakaan siivoa kotipäivinä...

Etäpäivinä linnottaudun sohvalle. Otan kirjan syliin, läppärin ikkunalaudalle ja alan miettiä. Luen montaa kirjaa yhtä aikaa ja innostuessani ravaan pitkin olkkarin mattoa niin, että siihen epäilemättä jää kohta kulumakohdat kurvailuistani.

Sohvatyöpisteen hyvä puoli on myös maisema. Se on avara ja kattojen yllä. Tekee hyvää ajattelulle...

Virtsapussit, eiku.

Kuin varkain livahti taas pari viikkoa niin etten päivityksiä tänne tehnyt. Se on muuten jännä kuinka se kynnys kirjoittamiselle kasvaa mitä kauemmin edellisestä merkinnästä on kulunut. Vielä kun tässä on kirjoitellut taas vaihteeksi ja henkensäpitimiksi erittäin työllistävää tutkimussuunnitelmaa niin on tuntunut siltä, että sellainen arjen luovuus on ollut aika hyvin imettynä viime viikkoina. No mutta selittelyt taas sikseen. Rankkaa oli ja sillä viisiin :)

Sain kummitädiltäni blogin ensimmäisen tunnustuksen. Kummitädistäni on tullut varsinainen himobloggaaja ja halusi kiittää minua siitä, että houkuttelin hänet aikoinaan mukaan touhuun. Kiitos itsellesi rakas kummitäti, on ollut ihana lukea sinun puutarhajuttuja ja oppia! (Meillähän ei ollut mitään käryä siirtolapuutarhapalstaamme ensimmäistä kertaa mittaillessamme, että mitä täällä pitäisi oikein tehdä. Paitsi leikata nurmikkoa.) Kummitätini oli saanut tunnustuksen itse blogikaveriltaan Katjalta. Kiitos kaunis!

Kuva blogista:Viherpiiperrystä sun muuta.

Mutta siis! Säilöntäpuuhia ollaan jatkettu ja omenoita lohkottu soseeksi niin, että pakkanen on sosetta turvoksissa. Veimme me tässä toissa viikonloppuna omenoita myös mehuasemalle. Siippa ronttasi Ikea-säkeissä 36 kg omenaa puristettavaksi. Minä ja sintti vain katsottiin päältä (joidenkin sekin homma täytyy tehdä).

Virtsapussit. Jatkamme esteettisellä säilöntälinjalla, tässä siis lähdössä pakastimeen noin 18 litraa tuorepuristettua omenamehua. Huom. vain YKSI laatikko pakastimesta tuolle määrälle mehua. Mitenköhän paljon 18 pulloa olisi vieneet tilaa...?

Se mehunpuristus oli kyllä näppärää puuhaa! Eihän siinä mehuaseman miehillä kestänyt kuin vartin verran ja koko ompposatsi oli mehuna tynnyrissä. Sitten meillä meni toinen vartti siihen, että pullotettiin ja pussitettiin mehut. Totesinkin jo joskus aikaisemmin, että löysin noita kuvissa näkyviä hanallisia mehupusseja Tarjoustalosta hintaan 10 euroa/6kpl. Tuossa googletellessani huomasin, että näitä samanlaisia hanapusseja saa myös kotiviinitarvikkeita myyvistä kaupoista.

Näitä oli ihan suht kätevä täyttää. Vielä hiomisen varaa on siinä, että saa pussin ihan kunnolla täyteen.

Mehupussit ovat suht käteviä täyttää, mutta vielä emme osaa sanoa, kuinka käteviä ne ovat käyttää... Tuollainen tuore omenamehu ei ainakaan nimittäin pullossa montaa päivää säilynyt, vaan kovin nopeasti alkoi käymään... (Oli muuten hauska yllätys yhtenä TYÖaamuna mehua hörpätessä huomata, että aika kipakasti potkaisee vastaan...) Pakkasessahan noita mehuja me säilömme, mutta tuon mehupussin potentiaalinen ongelma on se, että vetoisuus on 3 litraa ja mehun kulutus meidän perheessä nyt ei varsinaisesti ole tuollaisia määriä muutamassa päivässä...
Hmm, eli saa nähdä, oliko tämä pussitus nyt sitten hyvä vai huono juttu loppupeleissä. MUTTA hyvä puoli noissa pusseissa on ehdottomasti se, että 18 litraa mehua uppoaa huomattavan pieneen tilaan.

Mehua tuli niin paljon (yhteensä 22 litraa 36 kilosta omenaa), että meillä ei pussit riittäneet vaan jouduttiin ostamaan lisäksi pulloja mehuasemalta. Kaiken kaikkiaanhan tuo mehun puristus ei suinkaan tullut ilmaiseksi vaan pusseineenpulloineen ja mehustusmaksuineen hintaa per litra tuli lopulta 1,5 euroa.

Virtsapussit. Nih. Ei muuta kuin nauttimaan luonnon antimista.

Tuntia myöhemmin

 ...he istuivat "ruokasalin" (tirsk) pöydän ääressä maistelemassa omenahyvettä...

Tehtiin äsken omenasosetta ensimmäisistä syötäväksi kelpaavista pudokkaista. Omppoja tuli kotiin tässä erässä 8 kg, joista kattilaan kiehumaan päätyi 5,5 kg ja biojätteisiin loput osat. Tarkkoja punnitustietoja innostuttiin keräämään matkalaukkupuntarin avulla. Puntariin pääsi myös sintti, samassa kasissa kuin missä ompotkin olivat. Sintti painoi 11,7 kg. Vaipat ja iso omena 480 grammaa...
Heh.

Mutta omenasose. Tuo maailman helpoin marttailu ikinä. Meillä meni tunti koko hommaan. Siis siihen, että ompot oli valmiina soseena purkeissa! Ja hommaan kuului siis myös sintin kantelut pitkin kämppää Clas Ohlsonin kassissa (toiset kantaa pikkukoiria laukussa, hei) ja omenahyveen teko. Tunti. Ei paha. Suositan! En tiedä miten ihmiset ruukaa sosetta tehdä, mutta meillä on sellainen äärimmäisen simppeli lähestymistapa soseen tekoon. Pakkaseen kun niitä laitetaan, niin ei tarvi sokereillakaan lotrata. Lohkon omenat kuorineen siemenkodan ympäriltä ja heitän kattilaan, lorautan vähän vettä sekaan ja kiehuttelen niin kauan, että lohkot on pehmeitä. Sitten surautan lohkot sauvasekoittimella soosiksi.
Kyllähän niistä kuorista tulee vähän hampaillekin töitä, ei siitä soosista jaksa mitään silkkistä pyreetä vääntää, mutta meidän pesuetta se ei kyllä ole häirinnyt
5,5 litraa omenasosetta jäähtyy nyt ikkunalaudalla. Säilöntäsesonki on nyt niin korkattu!

Sintti lajittelee. Ja ojentelee pönttöjä. Tavaramerkki KIELII keskittymisestä...

Nämä omppososeet eivät ole söpöissä lasitölkeissä ihanien japanilaisteippien kanssa koristeltuna. Ei, tämä on arkirealismia. Näitä pönttöjä menee maksimaalisen paljon pakastimeen. Meillä on tätä samaa kokoa olevia purkkeja varmaan 50. On muuten kätevää. Eri kokoiset ja malliset pöntöt eivät koskaan asetu pakkaseen mitenkään optimaalisesti. Nämä asettuvat. En mä kontrollifriikki ole, mutta tilanpuute johtaa ajattelemaan pieniä asioita järkeviksi ;D

Vertailun vuoksi...

Poimittiin omenoita omenapuiden alta...

Jotain saatiin myös syömäpuolelle...

Suhteet kohdallaan! Heh. Noooh, eiköhän tuo tuosta käänny toisinpäin kun alkaa omenat oikein kunnolla kypsyä. Nyt napsittiin omppoja kotiin mukaan puunravistustekniikalla, saatiin noiden kuvassa olevien kaveriksi vähän lisää soseomppoa.

Nyt omppososetalkoisiin! Kunhan nuo omenat tuosta kypsyvät vielä vähän, vaan ei liikaa, viemme 30 kilon satsin (tämä on tarkkaan laskettu etukäteen) mehuasemalla puristettavaksi. Löysin Tarjoustalosta aika käteviä mehupussejakin. Näyttävät samoilta kuin viinitonkkien pussit. Kuuden pussin setti maksoi tarjouksessa 10 euroa ja niihin menee 18 litraa mehua. Aika näppärän tuntuista, tokikin harmillisesti kertakäyttöisiä... Raportoin lisää kunhan päästään mehuasemalle... :)

Väriä pintaan!

Kaivelin taas vähän kellaria. Tai no tarkemmin sanottuna siippa kaiveli ja minä hiirihannari seisoin rappusten yläpäässä tarkkailemassa tilannetta. Vieläkään ei muuten hiiri hyökännyt kimppuun. Mutta jos sinne kellarinperälle joskus menen, niin sit on taatusti joku hiirilauma mussa kiinni. Arghargh. No niin...
Asiaan. Saimme ekana siirtolapuutarhakesänä Uolevi-naapurilta pari korituolia jotka hän oli joskus pelastanut joltain siirtolavalta ja nyt hän puolestaan halusi päästä niistä eroon. Tuolit olivat malliltaan kivannäköiset ja varustettu kammottavilla hiirenkusenhajuisilla pehmustetyynyillä. Ko. tyynyt unohtuivat meillä vielä klitsuun muutamaksi viikoksi ja hyi oksetus, kuinka ne haisivat, jos mahdollista, niin vieläkin hirveämmälle sen jälkeen. Olisiko niihin sitten käyneet kaikki kellarin miniasukit jättämässä omat hajumerkkinsä... No tyynyt lähtivät yllättäen roskikseen ja tuolit unohtuivat käyttökelvottomina kellariin kunnes tänään, tattadaa, päätin kaivaa ne esiin, pestä, hioa ja lakata.

Jotain pientä kyljessä. Nooo, toluvesi ja aurinko tepsii näihin ongelmiin!

Hiottuna tuoli näyttää ihan Disneylandtekovanhamuovituolilta.

Beibellä on uudet vaatteet.

Vintillä on edellisten jättämä vieraspatja, siitä saan leikattua uudet pehmusteet tuoleihin ja vielä kun kaivelen kätköistäni kivoja kankaita (tai sijoitan oikein uusiin kankaisiin) niin saadaan kivat nojatuolit. Vähän haaveilen, että laitettaisiin ne kotikodin olohuoneeseen, mutta siippa empii vielä, täytyy vähän pehmitellä sitä ja laittaa kunnon tyynyt niin ettei herran takamus yhtään kärsi tuolin tukirimoista. Josko se sitten...
Mä nään noi nojatuolit meidän "kirkonpenkkien" tilalla olohuoneessa. Ehkäpä vielä lampaantaljat molempiin nojatuoleihin tyynyjen päälle. Oijoi, siinäpä vasta olisi mukavat pesät istuskella. Kirkonpenkit kun eivät varsinaisesti mukavuudella pääse lesoilemaan...Sen sijaan noissa nojatuoleissa on potentiaalia kunnon löhöpaikoiksi, ovat tuolla lailla mainion kokoiset, lyhyet ja leveät.

Nojatuolit saivat kunnon käsittelyn. Ensin jynssäsin ne kunnolla reippaasti saippuavedellä lotraten ja huuhtelin kunnolla. En mitään piperrellyt vaan ihan ronskisti vaan puutarhaletkulla ja mäntytoluvedellä roiskin menemään. Sitten aurinkokuivatus ja maaninen jyräys hiomahiirellä. Kolme hiomapaperiarkkia siinä kului ja varmaan vähän turhankin kanssa niitä tuoleja hinkkailin, mutta pysyypä ainakin lakka!
Väriä tosiaan tuolit saivat viime kesänä ostamastani Unica Super (kuinkas ollakkaan...) lakasta, joka oli sävytetty mustaksi. Piti tuvan ovi sillä maalata, mutta taitaa mennä vaihtoon koko ovi, joten ihan hyvä vaan, että tuli lakka nyt käyttöön.
Olen taas huipputyytyväinen. Pirskatin komiat tuolit tuli!

Ihastus

En malta olla laittamatta tänne. Ostin Marimekko Converset. Nämä ne vaan ovat jotenkin niin tajuttoman söpöt tennarit. Voiko syksyksi olla mitään niin pirteää kuin keltaiset Converset? (Ja keltainen takki ja keltainen kello... Kas, huomaan, että minulla on keltainen kausi...) No onpa nyt höntyilyä ja pumpulin kevyttä, mutta olen niitä nyt koko illan ihaillut ja hipelöinyt, pakko jakaa :D HAH!
Ihastus!

Matto ihastuksieni alla on myös uusi. Sekin on mainio! Bongasin sen Lanternan Iskun jostain täystyhjennysmyynnistä puoleen hintaan. Kokoa on saman verran kuin edelliselläkin olohuoneen matolla eli 160 x 230. Ei tuo matto hinnalla ollut pilattu alunperinkään, mutta nyt sain sen alle 50 eurolla. Ei hassumpaa.

Pieni kaunotar

Yöpöytä on valmis! Jessus, että olen ylpeä siitä! Sain eilen lakattua pöydän pariin otteeseen ja nyt se on jo omalla paikallaan tuvassa. Siirsin vielä samanhenkisen peilin yöpöydän yläpuolelle. Sopivat yhteen kuin olisivat tehty olemaan tuolla lailla. Kaunottaret. Harmi, että tämä meidän tupa on niin pieni, että eivät oikein pääse nauttimaan ilmavasta olotilasta, vaan keinutuoli on siinä aivan yöpöydän ja peilin vieressä... ja keinutuolin vieressä on kaapit... ja kaappien vieressä halkokori... jnejne...

Kaunokainen saa nyt rauhassa kuivua muutaman viikon. Pintakuiva se toki on, mutta lopullinen kuivuminen ja lakan kovettuminen kestää viikkoja. Mitään roipetta ei siis sovi tuolle tasolle vielä laittaa, jää ikävät jäljet pehmeään lakkaan...

Linssilude. Linssiluteet.

Lähikuva kaunottaresta. Vielä lähempää jos tarkastelee niin huomaa, että ei se ihan täydellinen ole, mutta rinta rottingilla kuitenkin olen sitä mieltä, että erittäin hyvä. Lähtökohta on nähtävissä täällä.

Lakkasin yöpöydän kahteen kertaan puolikiiltävällä Unica Super venelakalla. Samaisella lakalla on vedetty meillä lisäsiiven lautalattia. Lakkasin sen nimenomaan tarkoituksella tuolla Unica Superilla koska muistin, että se ei ole täysin läpinäkyvää, vaan se hieman taittaa kellertävään. Koska kyseessä oli 50-lukulainen yöpöytä sen kuuluukin taittaa kellertävään. Valinta oli erittäin onnistunut. Yöpöytä on nyt hyvin lähelle samaa sävyä aikalaisensa (ja maalilla tuhoamattoman) liinavaatekaapin ja peilin puuosien kanssa. Hyvä hyvä! Ai, että kuinka olen tyytyväinen!