Gardenistin tunnustukset

Sunnuntaina touhusimme siipan kanssa lavakauluskasvimaat kuntoon ja istutimme ison raparperintaimen ja pensasmustikat aurinkoiselle paikalle tuvan viereen. Kärräsimme lavakaulusten ympärille vanhoja tiiliä ja suunnittelimme erilaisten kivimurskeiden ynnä muiden kateaineiden hankintoja... Minä intouduin vielä siirtämään kuistin pikkutaimista tillin ja persiljan isompiin ruukkuihin lavakaulusten viereen (vähän meni sillä "hops ja upsistakeikkaa"-metodilla, joten saa nähdä toipuvatko pikkutaimet) ja vapautuneisiin ruukkuihin istutin vesimelonia.
Siippa kärsi hieman hetkellisestä skeptisyydestä vesimeloniprojektin kanssa, mutta ei se mitään, riittää, että toinen meistä uskoo asiaan. Uskon vesimeloniin.
Jotenkin sunnuntaista jäi sellainen tekemisen meininki, että tänään on jo poltellut päästä taas pihamaalle kaivamaan jotain. Ihan sama mitä, vaikka riipimään niitä viheliäisiä rikkaruohoja! Tässä alkaa olla ihan vieroitusoireita. Enpä olisi uskonut, että ihan NÄIN lujaa hurahdan tähän pihamaan laittelemiseen. (En muuten vaan voi kirjoittaa tähän, että olen hurahtanut puutarhan kunnossapitoon, kiitosta vaan Ike siitä, että ajatus ohjaantuu heti ihan muualle kuin rikkaruohojen kitkemiseen...)

Ensin tuhti kerros märkiä sanomalehtiä pohjalle ja vasta sitten...

Reipas kerros multaa...

Ensimmäinen rivi valmis!

Alapihalla oli jemmassa muutama vanha tiili. Ihan niitä ei ole riittävästi ympäröimään lavakauluksia niin kuin toivoisin, mutta korjataan tilanne rakentelemalla niistä ja jostain kivikatteesta komeat reunukset. Jahka taas siis puutarhamyymälän kautta mökille päästään...

Nuo harsot eivät ole mitenkään erityisen kauniita, mutta nyt kun olemme välillä kotona, lienee syytä suojata kasvimaan siemenet... Nuo tiiletkään eivät ole vielä niin kuin haluan, nyt ne lähinnä ovat harsojen painoina. Mutta kyllä se siitä vielä kaunistuu...

Alan ymmärtää isääni. Kun puutarhahulluus iskee, se iskee. Ei voi mitään ja lapasesta lähtee. Näin se on ja siihen on nyt totuttava. Äiti tuhahtelee aina talvella huvittuneena, että siellä se isänne taas siirtelee lumikasoja pihalla. Niin, jos puutarhaa ei muuten pääse möyrimään, kuokkimaan ja kaivelemaan, niin ainakin voi siirrellä lumikasoja jotta ne keväällä sulavat nätimmin.

Vähän vinoon...

Heh, eilen siippa kävi hakemassa lisää listaa ja naputteli ne alkuillasta makuunurkkauksen ovensuuhun kiinni. Tuli tosi hieno oviaukko, mutta jäimme pohtimaan, että mikähän on vinossa; oviaukko, seinä, katto vai itse tapetti...? Kun listat nimittäin oli laitettu kiinni, huomasimme, että huppista heijaa, vähän on raidat vinossa. Mutta mitäpä tuosta! Vinous on uusi musta! Johan sitä on salusiinit kuistillakin aivan vinossa, joten tasapainon nimissä täytyy olla myös tuvan puolella jotain sinne päin. Itse tehdessä tulee välillä vähän ammattilaisten näkökulmasta sutta ja sekundaa, mutta enpä tiedä, ei se kyllä haittaa lainkaan, päinvastoin, eipä ole niin kliinistä!

Oviaukosta näkyy sintin matkakupla. On ollut muuten todella hyvä hankinta. Tavallisesti matkapinnasängythän painaa kymmenisen kiloa, mutta tämä Samsoniten pop-up bubble painaa vain vajaa kolme kiloa ja menee todella pieneen tilaan. Tietysti pojalle täytyy jossain vaiheessa hankkia kunnon sänky tänne mökille, mutta nyt tämä on hyvä! Kuplan kun saa myös kokonaan suljettua, joten ei pääse kesällä hyttysetkään kiusaamaan pikkuista. Nyt, kuten kuvasta näkyy, kuplan päällä on viltti, se suojaa hyvin vedolta ja pimentää kuplan nukkuma-aikaan.

Timanttisen hintainen porkkana

Ei ehkä kannata laskea oman maan tuotteille kilohintoja. Ei ole nimittäin porkkanakilon hinta todellakaan kilpailukykyinen S-marketin kanssa...

Käytiin ostamassa yläpihan lavakauluskasvimaalle erilaisia siemeniä ja samalla sain pari hinkuamaani pensasmustikkaa sekä kunnon isokokoisen raparperin taimen. 

Meillä on kuistilla kasvamassa raparperia ihan siemenestä saakka, mutta nuo pikkutaimet ei kyllä vielä pariin vuoteen tuota satoa, joten vauhditimme raparperikiisselin tekoa kunnon isolla taimella suoraan kukkakaupasta. 

Toinen mustikka on kotimainen Aino, toinen on joku vähän halvempi puska. Satuin tässä päivänä muutamana avaamaan telkkarin juuri kun jossain mökki/tuunaus/piha kuntoon-ohjelmassa kerrottiin kuinka mustikkapensaita kannattaa aina olla vähintään kaksi ja eri lajia jotta pölyttävät toisiaan ja jotta sato olisi sitten parempi. Öm. Nerokasta. Enpä ollut tuotakaan ajatellut...  Pitäisi varmaan perehtyä vähän paremmin näihin kasvatusasioihin, voisi näiden rehujen kasvattaminen olla vähän helpompaa...

Mustikka kukkii.

Rahaa paloi taas melkein 70 euroa noihin muutamaan rehuun ja siemeniin ja siihen päälle vielä puolitusinaa multasäkkejä, niin johan taas satanen meni rikki. Ei ole halapaa tämä maanviljelijän elämä. Mutta mikäs nyt olisi sen mahtavampaa kuin omien mustikoiden hellävarainen ropsauttelu pakastepurkin pohjalle syksyllä? Niin justiinsa, ei mikään. Ja eihän sitä siinä vaiheessa enää muista, että tuo yksi kitukasvuinen porkkana jonka juuri kaivoit kasvimaasta maksoi muuten palttiarallaa euron verran... Ei muista, sitä on vaan niin polleena siitä muotopuolesta porkkanastaan.

Jokin aika sitten istuttamani, ja nyt jo terhakat yrttitaimet kuistilla saavat muuten kohta väistyä ikkunalaudalta ulkoilemaan. Ostimme nimittäin vesimelonin siemeniä ja nyt alkaa kuistilla niiden kasvattelu, saas nähdä kuinka käy, tämä onkin hauska koe! Kuisti on hyvin aurinkoinen ja lämmin, joten periaatteessa homman pitäisi onnistua... Siis jos lähdetään siitä oletuksesta, että tänä kesänä aurinko paistaa suht kivasti... Mutta katsellaan, katsellaan, kasvaa jos on kasvaakseen...

Lavakaulukset

Nyt on trendikästä menoa myös meidän mökillä! Jo jonkin aikaa ilmeisen kovaa huutoa puutarhapiireissä ovat olleet nk. lavakaulukset (eli Finlavojen ympärille asennettavat kaulurit joilla niistä lavoista tulee matalia laatikoita).
Noista kaulureista saa tehtyä oivallisia istutuslaatikoita puutarhaan. Kekkilällä on toki ihan oikeitakin istutuslaatikoita ja vieläpä kauniita sellaisia, mutta ovat peijoonit aika suolaisen hintaisia. Siksipä nuo finlavojen kaulurit ovat nousseet hittituotteeksi, niitä kun usein saa ilmaiseksi tai halvalla. Niissä on sellaista reippaan robustia henkeä.

Nyt niitä löytyy myös meidän pihalta. Meillähän on kotitalossa se mainostamani putkiremontti päällä, joten pihamaa on täynnä remonttiroinaa, lavoja ja jätettä (murr, myös siellä missä ei pitäisi olla). Niiden romujen seasta puikkelehdimme tässä yhtenä päivänä, kun siipan kanssa molemmat naulitsimme katseemme samaan kohtaan: lavakauluksia!
Ei kehdattu niitä siitä pölliä, joten siippa laittoi urakoitsijalle viestiä, että josko kaulukset saisi napata parempaan talteen. Hermostuttavat pari päivää meni ja joka kerta lavojen ohi kulkiessani jännitin, että joko joku muu on ne ehtinyt nappasta meidän nenän alta (rehellisyyshän ei perinteisesti tällaisissa asioissa yleensä ikävä kyllä kannata), mutta onneksi lupa tuli nopeasti ja saatiin kaulurit meidän pihalle.

Mökin alapihalla on iso kasvimaa, mutta kuten täälläkin manailin jossain vaiheessa, on se kammottavassa kunnossa. Vuohenputki, tuo riivattu megajuurilla varustettu pirulainen on vallannut meillä koko kasvimaan ja hätyyttelee myös yläpihan perennoja minkä ehtii. Viheliäinen, viheliäinen kasvi!
Meinasimme jo alkaa raivata kasvimaata todella rankoilla eväillä, kun naapuri onneksi neuvoi kätevämmän keinon. Mikäs kiire meillä tuon kasvimaan kanssa, ehtiihän sitä viljellä ensi kesänäkin, joten nyt se on peitelty muovilla. Kuolevat kaikki rikkaruohot sinne muovin alle ja ensi kesään mennessä ovat toivottavasti hyvää mullanmössöä.

Ulkokehälle jätettiin vain mansikat jäljelle, muuten koko puolikuun muotoinen kasvimaa peiteltiin pressulla ja liiskattiin paikoilleen kasvimaan reunuslaatoilla. 

Nyt saa sitten iso kasvimaa rauhassa mullittua (mikä sana, onko se sana) ja yläpihan lavakaulukset toimivat tänä kesänä kasvimaana!

Kasvatusprojektit vierekkäin.

Multaa suussa

Sintti on alkanut tutkia määrätietoisin ottein kotia. Vappuna (tarkalleen ottaen puolivuotispäivänä) oivallettu möyrimisen taito on nyt jalostunut ja hienostunut tehokkaaksi lattioiden moppaukseksi.
Viherkasvit saavat kyytiä, pyöreä lyhty raapii kivasti parkettia, lelukoppa pitää olla kaadettuna jotta sinne pääsee mukavasti möyrimään lelujen sekaan ja aina pitää olla lehtikorissa päällimäisenä sellainen lehti jota sintti voi lukea. Ja tietysti siippa on kaivanut laatikoiden kätköistä sintille oman kaukosäätimen jota saa rauhassa järsiä. Se se on kovaa kamaa.

 Sintin kädet on jokaisen kunnon pikkulapsen tavoin koko ajan likaiset. Kynsien alla on kunnon sururannut ulkona möyrimisestä. Ja tietysti osa lattioilla pyörivästä pölystä päätyy aika ajoin suuhun ja valuu sitten kuolan mukana leualle epämääräisenä muhjuna.
Ei ole enää vauvaa tässä taloudessa, täällä on pikkumies joka ymmärtää maailman tutkimisen päälle. Mutta eikös tässä taannoin eräässä pesuainemainoksessakin todettu, että lika on hyväksi? Sillä periaatteella mennään, möyriä pitää ja kunnolla ja jos välillä eksyy vähän pölyä tai multaa suuhun, niin sitten eksyy.
(Noh, tosin täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että isot ruukkukukat olohuoneen lattialta kyllä siirrettiin ikkunalaudoille, ettei nyt ihan kaikki multa-astiat ole siinä pikku sormien saatavilla...)

Tästä nurkasta lähti mm. iso ruukkukasvi ja jäljelle jäi vain villakoirat ja viinipullot joita sintti ei (vielä toistaiseksi) jaksa nostaa korista.

Ruukkukasvi siirtyi olohuoneen toiseen nurkkaan tv-tason päälle ja oi voi kuinka ahdasta siihen nurkkaan tulikaan! Rehu hätyyttelee seinällä olevia naamioita ja lörpöttää vähän telkkarin ja vähän ikkunalaudalla olevan lampun päällä. Kaiken kaikkiaan aivan liian iso rohjake tuohon kohtaan, mutta kai se silmä tottuu, näinhän se menee...

Tuntuu kuin olohuone olisi pienentynyt kun tämäkin kasvi siirtyi lattialta ikkunalaudalle. Mieletön vaikutus koko huoneen avaruuteen... Tästä tietokoneelta on ollut koko ajan suht esteetön näkymä merelle ja nyt tuo pakkosijoitettu kasvinroikale pilaa näkymäni... Mutta eiköhän me keksitä joku parempi paikka tuolle kukalle kun vähän ehditään tuumailla... ;)

Sehän on elossa!

Tänään kävimme mökillä kastelemassa yrttien taimia ja samalla kiertelimme "tiluksiamme" ja silloin siippa huomasi pienen ihmeen; syyshortensiasta puski silmuja! Ihan oikeita, sieltä täältä, vähän kitukasvuisesti ehkä vielä, mutta kuitenkin!
Uskomatonta! Hämmästyttävää!
Tämä suuri riemu vaatinee vähän selitystä...
Viime syksynä jouduimme kaivamaan iänkaiken vanhan syyshortensian paikaltansa kesken komeimman kukinnan. Olimme pakkoraossa. Uuden makuunurkkauksemme rakentaminen vaati puun siirtoa.
Oli kurjaa kaivaa puuta maasta, varsinkin kun monet naapureistakin tulivat päivittelemään kanssamme puun karua kohtaloa.
Repiä nyt puu juuriltansa vielä kesken raskaimman kukinnan. Huh. Tunsimme itsemme kyllä melkoisiksi roistoiksi...

Reippaiden ystäviemme talkooavulla saimme kangettua puun mökin toiselle puolelle ja istutettua sen uudelle paikalle.
Olin varoitellut ja vakuutellut itseäni siitä, että tänä ensimmäisenä vuotena ei välttämättä mitään elonmerkkejä näy, mutta vuoden lepäilyn jälkeen voitaisiin arvioida puun tilanne uudelleen. Taisimme kyllä kuitenkin olla jo valmistautuneita siihen, että puuvanhus ei tokene väkivaltaisesta siirtourakasta, sen verran reppanan näköinen se syksyllä ahkerasta kastelusta huolimatta oli.

Mutta hyvänen aika! Puuvanhus onkin siis hengissä! Tulin aivan mielettömän iloiseksi asiasta!

Linssin läpi

Voi mökillä joskus vaan ollakin. Viime päivät tosin olemme innosta puhkuen puuhanneet jos jonkinlaista. Tässä yhtenä iltana olin sintin kanssa kaksistaan mökillä ja sintin puuhatessa omia tärkeitä juttujaan (johon liittyi olennaisesti mm. ämpäri, helistin ja kuolaa) minä puuhailin omia juttujani. Kuvasin. Istuin tuvan pöydän ääressä läppäri edessä, teekuppi vieressä. Selän takana sohvalla odotti tuore Vanity Fair...

Käytämme näitä värimerkkejä silloinkin kun ei ole vieraita. Vähentää merkittävästi tiskin määrää, kunhan vaan muistaa millä värillä sen oman mukinsa nyt olikaan merkinnyt...

Kirjoja alkaa kertyä tännekin.

Mobile heiluu hiljalleen. Ikkunoista vetää.

Siinä alkuillan rauhassa oli kiva katsella tupaa kameran linssin läpi ja harjoitella järkkärin käyttöä. Lähes kaikki blogini kuvat on otettu siipan superhyvällä järkkärillä, mutta en varsinaisesti ole mikään kovin kaksinen kameran käyttäjä... Oma tapani on lähinnä kuvata siipan edellisen käyttökerran asetuksilla ja sitten pakon edessä säädellä varovaisesti (lue umpimähkään) kameran asetuksia kulloisiakin visioitani vastaavaksi. Ei siis mitenkään erityisen promeininkiä tämä minun kuvaamiseni! Mutta pikkuhiljaa kokeilen ja katselen, että mikä näyttää hyvältä. En ole ottanut tästä järkkärin sielunelämän opettelemisesta itselleni mitään paineita.

Mökkiviritys. Nettiyhteys läppäriin iPadin kautta. Koneet itsessään on hyvät, mutta erillisellä mokkulallakaan ei saatu nettiyhteyteen kaksisia tehoja (joten hippasen hi-taas-ti latautuu esim. kuvat tänne blogiin). Siippa sai onneksi palautettua sen mokkulan vaikka olikin omaksi ostettu...

p.s. omituisesti Blogger heitti tuon viime viikkoisen hyttyshautomojutun tämän päivän päivitykseksi... Minua kiusasi kun tunnisteissa oli jotain ylimääräisiä merkkejä ilmaantunut ties mistä. Korjasin ne pois ja samalla mokoma päivitti tekstin tälle päivälle. Olen joskus jälkikäteen korjaillut jotain kuvia jne, eikä silloin päivitys ole hypännyt pois paikaltaan... Outoa. Hmm.