lauantai 16. helmikuuta 2013

Tuparikakku

Tein taas tuparilahjaksi kakun. Se on kivaa ja lahjan saajat yleensä arvostavat pöydänantimia, joten mikäpä jottei!
Tällä kertaa haasteena oli tehdä gluteeniton ja maidoton kakku. Kakkupohja oli tietysti ihan helppo homma, korvasin vain jauhot perunajauholla. Mutta täytteiden kanssa pitikin sitten vähän pähkäillä. Lopulta päädyin vähän oikomaan ja ostin vanilja soijavanukasta ja suklaa soijavanukasta ja tuunasin niistä täytteet. Päälle kaulin valkoista sokerimassaa ja muotoilin marsipaanista pikku mökkipahan sekä reunaa kiertävän "synkän metsän" (mielikuvitusta saa kylläkin vähän käyttää, että näkee tuossa metsän, siitä ei tullut ihan sellainen kuin silmissäni näin...)

Ei musta kirurgia tulisi. Vähän käsi tärisi kun näpertelin noita ikkunaruutuja. Okeiokei, tuo pursotettava tahna oli vähän liian jähmeää... Seliseli...

Täytteistä tuli hyvän makuiset, mutta suhtaudun hieman epäillen hyytelöidyn viritelmän kestävyyteen tositilanteessa... Kakkupohja ei oikein jaksanut perunajauhoilla nousta kunnolla, joten sain vain pohja- ja kansilevyt ja näin ollen täytteet huljuvat siinä välissä omina liukkaina itsenään ilman kakkupohjan välitukea... :/. Hmm, jotenkin näen sieluni silmin sen tilanteen kun hyytelö lähtee karkaamaan kakkulapion alta sellaisella vauhdilla, että sitä ei pysäytä mikään... Uh. No tää on yhtä riskillä menoa tää elämä. Huhhuh. Ei auta. tehty mikä tehty. Kyllä on taas ihminen jännän äärellä.

Sokerimassakuorrutetta olisi voinut olla reippaasti enemmän. Nyt kaulin levyn niin ohueksi, että kakun jokainen muhkura piirtyy läpi. Tästä taas viisastuneena voinkin todeta, että kaksi pakettia sokerimassakuorrutetta per tavallisen kokoinen kakku taitaa olla varmin sääntö pelata.

Mutta ne täytteet:
Appelsiinitäyte: 2 appelsiinia sauvasekoittimella murskattuna, kolme pikkupurkkia vanilja soijavanukasta, 2,5 cl Cointreauta, loraus sokeria ja vaniljasokeria, pieni loraus appelsiinimehua, 7 liivatetta (nestettä kun tuli aika rutkasti).
Suklaatäyte: 4 pikkupurkillista soijavanukasta, 2,5 cl cointreauta, liraus sokeria ja appelsiinimehua, 5 liivatetta.
Lorauttele täytteet vuoronperään vuokaan ja hyydyttele settiä kakkuvuoan rinkulan sisälle koottuna yön yli ja koristele seuraavana päivänä kieli keskellä suuta.
Kakun kostutus appelsiinimehulla.

Ai niin, ja pari mielestäni näppärää vinkkiä: meillä ei ainakaan Cointreauta tai Amarettoa mene muualle kuin leivonnaisiin, joten ostan yleensä Alkosta niitä kassan vieressä myytäviä pikkupulloja maustekaappiin. Yksi 5 cl pullo riittää mainiosti kerta-annoksena leivontaan ja vaikkapa tiramisun kostuttamiseen.


Olen myös huomannut, että marsipaanimassan tai sokerimassan kauliminen on huomattavan paljon tumpeloystävällisempää puuhaa kun levitän elmukelmua pöydälle, pistän kaulittavan klöntin muovin päälle ja peittelen klöntin toisella elmukelmusuikaleella. Eipä tartu kiinni pöytään tai kaulimeen! Helpottaa myös suunnattomasti kaulitun ja helposti repeilevän kuorrutteen asemointia kakun päälle. Otan vain alemman muovin pois, asettelen massan kakun päälle ja kerin "suojamuovin" pois. Kas noin, eikä tule mitään kakkuklönttivahinkoja kuorrutukseen (kuten muuten jotenkin AINA saisin söhellettyä...)

Vinksin vonksin. Ei tämä nyt kaikkein komein kakkuni ole, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, mutta tää on symppis ja toivon mukaan myös hyvän makuinen, joten ei ole niin nuukaa!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Cousteaupipo

Pirun makea. Ja kiva lanka. Itse tein, nivelet kirvellen. Mitä sitä sitten kutoisi? Nyt olisi vähän lankaakin jäljellä, hyvin vähän kylläkin, sukkalankaa vajaa kaksi kerää ja pipolankaa samanverran. Tumput? Patalappuja? Kauluri (yäääääh. No eiii. Pelkkä ajatuskin kutittaa.)
Pipon ohje löytyi Novitan sivuilta. Näppärältä Irmeliltä tähän menee vain yksi ilta, meikäläiseltä meni kolme.


perjantai 8. helmikuuta 2013

Kimurantti ongelma



Iiiks. Olemme kirjahamstereita, pahanlaatuisia sellaisia ja nyt alkaa ihan tosissaan loppua tila kirjahyllystä. Siinä vaiheessa kun kirjat alkavat kurkotella kohti kattoa kirjahyllyn päällä kahdessa rivissä, kokisin, että ei ole lainkaan liioiteltua tuumata, että tarttis tehrä jotain. Vaan mitä? Mihin me noita tungetaan? Muutama laatikollinen on jo pakon sanelemana vaatekaappien päällä. Ei sinnekään enää mahdu. Ja pois emme kirjoja heitä. Eiei. Mikä siis neuvoksi? Onko jollain jotain mainioita ässiä hihassa, miten loihtia lisätilaa kirjoille? Pikku kaksiomme alkaa olla aika... kirjaisa... sanoisinko...

Kirja poikinensa. Ja nuo ne poikiikin kuin kanit konsanaan.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Vielä yksi rivi...

Aktivoin sisäisen marttani ja ryhdyin maanisesti kutomaan. Mikä juttu tää on, että muutaman vuoden välein tulee tällaisia kudontakohtauksia? Kaivoin juuri esiin edellisen kohtauksen tuloksen muutaman vuoden takaa. Se on pötkö. Täysin hyödytön pötkö. En keksinyt sille kutoessakaan mitään käyttöä, kaulahuiviksi se on liian lyhyt. Mitään tuubiviritelmää en koskaan jaksanut siitä askarrella. Ja, no, sillä ei ole ollut yksinkertaisesti yhtään mitään virkaa.Nyt tuumasin, että nykerrän siitä "muutaman kivan napin kanssa" pötkötyynyn (herraparatkoonsenkunnäkis).
Mutta tämä uusi kudontamania. Tämä on taas jotenkin hämmentävää. Äidilläni on lähtenyt homma aivan lapasesta nyt muutaman kuukauden sisällä. Ensin se neuloi mummolle villatakin ja nyt se neuloo itsellensä mekkoa!! Itse olen kohtauksessani vasta villasukka-asteella (tuli muuten vähän törkiän hienot!)

Omin käsin! Kantalapussa tuli jossain kavennuksessa yksi silmukkavirhe, mutta hei, käsityön leima, käsityön leima. Paljon boheemimmatkin näin...
Kudottuja juttuja ilmestyy meille varkain. H&M Homen lastenhuonemalliston karhutyyny on kovassa halikäytössä.
Samalla kun katsellaan ukkokullan kanssa Girlsiä, kudon hänelle Cousteau-henkistä pipoa! Itse kutomani villasukat jalassa! Huutomerkki, huutomerkki! No toki tiedän, että jokainen itseään kunnioittava ihminen osaa villasukan kantapään kutomisen silmät sidottuinakin, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että minulla ei kyllä ollut niin minkään sortin muistikuvia siitä kantalapun tekemisestä vielä viikko sitten. Ei tullut lihasmuistista. Ei.
Mutta hei, tää kutominen on MAHTAVAA. Sen lisäksi, että cousteaupipo on valmis jo huomenna illalla (nnnn... no ehkä sentään liikaa lupailtu, mutta ihan tuota pikaa kuitenkin) niin jää aika moni iltapala syömättä kun on käsissä kutimet! En ehdi syödä, hahaaa! Uusin aseeni painonhallinnassa. Odotan tuloksia samaa tahtia kuin cousteaupipo edistyy (huomatkaa vähenevä realismi kasvavan kudontaegon kanssa).

Karhutyynyn halija ja äijämäinen kannikoiden vilautus. Kuva on vähän epätarkka, mutta oli pakko laittaa... Tähän jotenkin tiivistyy tuollaisen kaksivuotiaan meno... Housut roikkuu itse asennettuina väärin päin jalassa ja potallakäyntikin unohtuu aina välillä kun on niin kovat leikit.

Vielä yksi kierros ja sitten nukkumaan!