maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ihastus


En malta olla laittamatta tänne. Ostin Marimekko Converset. Nämä ne vaan ovat jotenkin niin tajuttoman söpöt tennarit. Voiko syksyksi olla mitään niin pirteää kuin keltaiset Converset? (Ja keltainen takki ja keltainen kello... Kas, huomaan, että minulla on keltainen kausi...) No onpa nyt höntyilyä ja pumpulin kevyttä, mutta olen niitä nyt koko illan ihaillut ja hipelöinyt, pakko jakaa :D HAH!
Ihastus!
Matto ihastuksieni alla on myös uusi. Sekin on mainio! Bongasin sen Lanternan Iskun jostain täystyhjennysmyynnistä puoleen hintaan. Kokoa on saman verran kuin edelliselläkin olohuoneen matolla eli 160 x 230. Ei tuo matto hinnalla ollut pilattu alunperinkään, mutta nyt sain sen alle 50 eurolla. Ei hassumpaa.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pieni kaunotar

Yöpöytä on valmis! Jessus, että olen ylpeä siitä! Sain eilen lakattua pöydän pariin otteeseen ja nyt se on jo omalla paikallaan tuvassa. Siirsin vielä samanhenkisen peilin yöpöydän yläpuolelle. Sopivat yhteen kuin olisivat tehty olemaan tuolla lailla. Kaunottaret. Harmi, että tämä meidän tupa on niin pieni, että eivät oikein pääse nauttimaan ilmavasta olotilasta, vaan keinutuoli on siinä aivan yöpöydän ja peilin vieressä... ja keinutuolin vieressä on kaapit... ja kaappien vieressä halkokori... jnejne...

Kaunokainen saa nyt rauhassa kuivua muutaman viikon. Pintakuiva se toki on, mutta lopullinen kuivuminen ja lakan kovettuminen kestää viikkoja. Mitään roipetta ei siis sovi tuolle tasolle vielä laittaa, jää ikävät jäljet pehmeään lakkaan...
Linssilude. Linssiluteet.
Lähikuva kaunottaresta. Vielä lähempää jos tarkastelee niin huomaa, että ei se ihan täydellinen ole, mutta rinta rottingilla kuitenkin olen sitä mieltä, että erittäin hyvä. Lähtökohta on nähtävissä täällä.

Lakkasin yöpöydän kahteen kertaan puolikiiltävällä Unica Super venelakalla. Samaisella lakalla on vedetty meillä lisäsiiven lautalattia. Lakkasin sen nimenomaan tarkoituksella tuolla Unica Superilla koska muistin, että se ei ole täysin läpinäkyvää, vaan se hieman taittaa kellertävään. Koska kyseessä oli 50-lukulainen yöpöytä sen kuuluukin taittaa kellertävään. Valinta oli erittäin onnistunut. Yöpöytä on nyt hyvin lähelle samaa sävyä aikalaisensa (ja maalilla tuhoamattoman) liinavaatekaapin ja peilin puuosien kanssa. Hyvä hyvä! Ai, että kuinka olen tyytyväinen!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mansikkasalaatti

Kaverit oli käymässä illalla ja tehtiin aikas erinomaiset sapuskat heidän kanssaan. Toivat lihat ja makkarat hallista tullessansa, me tehtiin alkupalaksi pitkästä aikaa lohitartaria, lihojen kanssa oli oikein hyvää lämmintä papusalaattia ja jälkiruoaksi tehtiin meidän vakio kesäherkkua: mansikoita basilikalla, ruokosokerilla, limettimehulla ja rommitujauksella.
Tuo mansikkaherkku on mahtava. Erittäin yksinkertainen valmistaa ja sitä parempi mitä pidempään ehtii marinoitumaan. Yleensä me tehdään se muutama tunti ennen ruokailua valmiiksi odottamaan. Resepti on vapaasti muistellen muokattu alunperin yksien kavereiden muutama vuosi sitten opastamasta mansikkasalaatista. Kai tuo suurinpiirtein samanlainen on kuin se alkuperäinen, mene ja tiedä, mutta hyvää on!


Meitä oli viisi syöjää ja pilkoimme salaattiin noin kolme litraa mansikoita ja 100 grammaa tuoretta basilikaa silputtuna. Nyrkkisääntönä pidän yleensä sitä, että mansikkalitraa kohti on noin 1-2 basilikaruukkua (ne kun on niin köppäsen pieniä, mutta nyt siippa löysi hallista kunnon nippuja, joista kukin painoi 100 grammaa, joten ei tarvittukaan kuin yksi nippu koko salaattiin, oh, mitä luksusta!)
Sekaan reipas loraus ruokosokeria, sellainen riuska "huntu" mansikoiden päälle, yhden limetin mehu ja tujaus vaaleaa rommia (lapselle otettiin ensin oma satsi marinoitumaan ilman rommia). Sekoitetaan ainekset ja annetaan mehustua. Erityisesti se runsaahko neste mikä aineksista muhiutuu salaattikulhon pohjalle on jumalaisen hyvää...
Herkkua herkkua...

torstai 19. heinäkuuta 2012

Pikkaisen kesken...

Mutta voiton puolella! Ikuisuusprojektiksi venähtänyt yöpöydän kunnostus otti tänään rohkaisevan reippaan askeleen eteenpäin kun sisuunnuin rapsuttelemaan sitä oikein kunnolla.  Vielä pari kerrosta venelakkaa niin pöytä on valmis!

Kuopsuteltu yöpöytä. Sain jopa nupin kaivettua esiin valkoisesta maalista pahemmin tuota alkuperäismustaa vahingoittamatta. Olen aika tyytyväinen, vaikka ei tuo mikään täydellinen ole, vähän laikukas jnejne. MUTTA ei se uusi olekaan!
Kansilevyn kanssa meinasi käydä ohraisesti. Olisi ehkä voinut harjoitella sen kuumailmapuhaltimen käyttöä johonkin muuhun kuin kaikkein näkyvimpään osaan... Huoh. No mutta, sain siitä sentään ihan siistin, vaikka välillä jo vähän kyllä jännitti, että mitenköhän tässä käy...

Kaikki lähti tietysti liikkeelle ihan muusta, eli siitä, että kävin eilen ostamassa kuumailmapuhaltimen jonka avulla on tarkoitus aloittaa ikkunanpokien kunnostusprojekti. Huhhei. Siinäpä vasta hilpeä projekti! Totta kai tämäntyyppisen ei-niin-kivan proggiksen aloittaminen vaatii vähän venyttelyitä ja vanutteluita, kuten olettaa sopii. Niinpä kaivoin esiin yöpöydän. Ja voi jeemeli. Ei se nyt sekään ollut ihan nakkihomma. Muutama ärräpää saattoi ilmoille kajahtaa ja käryävän maalin haju oli kyllä sellainen, että epäilin jonkun vielä soittavan palokunnan paikalle, mutta itseppä päätin, että kunnostan pikku yöpöydän alkuperäiseen ulkomuotoonsa. Valkoista maalia saikin sitten ihan tosissaan rapsutella irti jokaisesta nurkasta. Mieleeni tuli monta kertaa, että tältäköhän suuhygienististä tuntuu rassata ihmisten hammasvälejä hammaskivestä...

Pikkuapulainen oli välillä hyvinkin keskeisesti läsnä. Tämä muuten ei ole se työvaihe jossa käytin kuumailmapuhallinta!
Sintin yöpöytä, joten omistajan elkeet. Tosin nyt yöpöytä kyllä jää vielä tänne mökille, mutta sitten joskus kun sintillä on oma kammari niin sinne sitten.
Näitä sitten seuraavaksi. Vaikka tupa on pieni, niin eiköhän noita ruutuja riitä ihan reippaasti rapsuteltavaksi näinkin...

Jotta sain pöydän puhtaaksi hilseilevästä valkoisesta maalista käytin siihen tasohiomakonetta, hiomahiirtä, lastaa ja lastaa kuumailmapuhaltimen kera. Näppärää? Ei toki, mutta harrastustoimintaa, harrastustoimintaa. Ei tässä tuntihintaa kannata alkaa laskeskella. Mutta hieno siitä tulee! Eiköhän tässä seuraavaksi päästä niiden ikkunanpokienkin kimppuun, kun niin komia on tuo puhtaaksi hiottu yöpöytäkin jo.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Viidakon valtiaat


Kyllä. Mökkipiha oli juurikin niin hurjan näköinen kuin kuvitella saattaa. Villiä meininkiä! Kamalaa ja ihanaa, pihapolku on vesisateen myötä laonneiden kesäkukkien vallassa ja ruusuaidat raapivat poskia kun tulee portista sisään. Koko viikonloppu aika pitkälti kuitenkin vain nautiskeltiin leppoisasta oleilusta sukulaisten kanssa. Teki hyvää, oli todella kiva viikonloppu vaikka ei tehty käytännössä mitään! Siipan sisko tuli perheineen Helsinkiin mökkeilemään :)

Minä se kuvittelin, että kukat kauniisti kasvaisivat suoraan ja somasti, mutta jaa...
Pelargoniat. Ihan itse siemenestä kasvattanut, pussillinen siemeniä maksoi kutakuinkin yhtä paljon kuin 3 täysikasvuista kukkakaupoissa. Nämä rääpäleet eivät taida vielä tänä kesänä varsinaisesti kukkia, heh. Täytyy varmaankin yrittää talvehdittaa joitakin kasveja...
Pioniaika tuli ja meni. Apila-aika on koko kesän.
Ilmat oli viikonloppuna ihan kohtalaiset, joten laitettiin lapsille vettä klassiseen puhallettavaan altaaseen ja siellä ne, enemmän tai vähemmän aktiivisesti, lilluivat pitkin viikonloppua. Sintti osoittautui varsinaiseksi hylkeeksi (nyt kun varpaiden alla oli muovia inhan hiekan sijaan. Pikkukäppänä on selvästi tullut mummoonsa "kolkyt astetta ja kaakelipohja niin sitten uin".)

Kesä <3

torstai 12. heinäkuuta 2012

Terveisiä Italiasta!

Hiljaiselolle blogissa on jälleen oikein hyvä syy: Italia. Lähdettiin heti kesäkuun viimeinen päivä vakiopaikkaamme Italiaan eli Lago Maggiorelle enoni kakkoskotiin. Paikka on kerrassaan viehättävä ja olemme siellä yleensä joka toinen kesä (ja joka toinen kesä ollaan sitten jossain muualla. Viime kesänä oltiin Lontoossa, sitä ennen Tokiossa).
Tänä kesänä sintti oli siis ensimmäistä kertaa Feriolon pikkukylässä. Hassua kyllä, mutta päivärutiinimme eivät mitenkään merkittävästi poikenneet niistä vuosista kun olemme olleet kaksistaan liikkeellä. Aamupäivä rannalla, lounasta ja sitten autolla johonkin lähikaupunkiin. Ainoa vaan, että sintti tajusi vasta eilen, eli viimeisenä päivänä kuinka siistiä on leikkiä hiekkarannalla ja polskutella rantavedessä. Muut päivät tyyppi suhtautui vähintäänkin inhonsekaisin fiiliksin hiekkaan joka tuhri hänen korkeutensa jalat...

Hiekkaa joka ei ole laatikossa. Meidän kaupunkilomavauva oli vähän ihmeissään hiekkarannasta...
"Pikkuranta" suoraan enon asunnon alapuolella, tässä on ihmisen hyvä köllötellä.
Vajaan kahden viikon aikana kävimme lähimaastossa pyörimässä Milanossa, Stresassa, Intrassa, Aronassa ja Pallanzassa (ehdottomasti kaunein pikkukaupunki jonka tiedän) ja viime viikonloppuna ajoimme vielä Veronaan ja Como-järvelle. Yhteensä taidettiin tuhatkunta kilometriä autoilla, vaikka alunperin ei oltukaan ajateltu kauheasti autoilla...

Pallanzan rantabulevardi veneestä katsottuna. Pallanza on todella nätti pieni kaupunki. Toki järven ympäristön muutkin kylät ja kaupungit ovat somia, mutta Pallanza on aina viehättänyt minua.

Tultiin juuri äsken kotiin ja koko huusholli on luonnollisesti täynnä avattuja matkalaukkuja ja pyykkiläjiä joita nyt sitten tässä illan aikana selättelemme. Vähän kylmää valkkaria kyytipojaksi niin johan kaaos katoaa!

Olipa kyllä mukava reissu!
Oh, huomenna sitten mökille katsomaan minkälainen viidakko siellä odottaa (ja kuinka monta kasvia on kohdannut noutajansa loman aikana... Parvekekukat olivat ei-niin-mairittelevassa kunnossa, joten vähän jännittää...)